Vihdoinkin matkalla jälleen

 

Kun on kerran saanut matkakärpäsen pureman, ei siitä hevillä eroon pääse. Reilut viisi vuotta sitten, kun lopetimme edellisen vuorotteluvapaamme, päätimme, että seuraavaa haetaan heti kun se vain on mahdollista. Ja viiden vuoden välein se on mahdollista, joten nyt olemme jälleen ottaneet töistä taukoa ja lähteneet pitkälle reissulle. Tarkoitus on palata Suomeen vasta sitten, kun tulevan talven lumet ovat sulaneet ja kevät on jo melkein hiirenkorvilla. 

Lähdimme matkaan omalla autolla, joka ajettiin aluksi Finnladyn kyytiin Helsingissä. Itämeren aallot kuljettivat meidän Saksaan, jossa tälläkin hetkellä olemme. Matka on edennyt hitaasti, koska on niin paljon mielenkiintoista matkan varrella. Alkuun juutuimme Hampuriin, jossa on miniatyyrimaailmojen ystäville todellinen ihmemaa eli Wunderland. Paikka on käsittämättömän suosittu ja lippuja on vaikea saada haluamalleen ajalle, ellei sitten ole todella hyvissä ajoin liikkeellä - jopa kuukausia etukäteen. Me menimme puoliltapäivin tiskille ja saimme kuin saimmekin liput samalle päivälle, tosin vasta klo 21.15. Paikka on auki puoleenyöhön, joten ehdimme kuitenkin pari kolme tuntia kierrellä ja ihmetellä taitavien käsien aikaansaannoksia. Kuvista saa ehkä vaisun käsityksen siitä, mistä on kyse. Upeassa punatiilirakennuksessa on maailmaa pienoiskoossa useassa eri kerroksessa, ja hienointa on, kun paikat heräävät ikään kuin eloon: junat puksuttavat tunneleista toiseen, lentokoneet lentävät, laivat seilaavat, autot huristavat kaduilla ja teillä sekä myös osa ihmishahmoista tekee jotakin.  

Nämä maisemat ovat Venetsiasta, joten tulipahan paikattua sekin aukko sivistyksessä, että en ole siellä koskaan käynyt. Ja välillä tietenkin tulee yö, jolloin maisema, talot ja liikenne näyttävät ihan erilaisilta kuin päivänvalossa. 

Hampuri on muutenkin mielenkiintoinen kaupunki monine kanavineen. Kovin paljoa emme ehtineet päivässä kierrellä, mutta löysimme myös erikoisen museon, jossa kerrottiin Saksan tullilaitoksen historiasta. Zollmuseum sijaitsee myös erään kanavan varrella melko lähellä tuota Wunderlandia, joten helposti niissä voi vierailla samalla reissulla. Museon pihalla komeili vuoden 1965 mallia oleva Kleinbussi, jollaisen muistan jo lapsuudestani eräällä tuttavaperheellä olleen. Sisällä hämmästyttivät erityisesti huumeiden ja muiden laittomien tuotteiden salakuljetustavat. Satujen lempihahmoni Punahilkka oli kyllä päässyt kyseenalaiseen tehtävään, kuten alimmasta kuvasta saattaa huomata. 

Matka jatkuu halki avarien maisemien etelää kohti. Parin päivän päästä pääsemme ehkä jo seuraavan valtion puolelle. Välillä pysähtelemme idyllisissä kylissä ja käymme syömässä tai kahvilla. Parasta on, että ei ole kiirettä minnekään. Moottoritiellä oli yllättävän paljon autoja, jotka ajoivat korkeintaan satasta niin kuin mekin, vaikka rajoitukset olivat 120 tai ei ollenkaan rajoituksia.