Pyhiä hetkiä

Pitkäperjantain hiljainen kylätie, ei vastaantulijoita tai ohikulkijoita. Liki ainoat äänet kulkijan omista askelista rahisevalla soralla tai vielä sulamattomalla jäällä. Auringon paisteessa kylpevä maisema saa osansa metsänreunan vaimeasta linnunlaulusta ja peltoaukealla tuulen suhinasta. Auringonläikässä tienpientareella jo vihreä ruohonkorsi, mutta ei vielä leskenlehtiä. Hiljaisus ja lämpö hoitavat pinnasta sisimpään asti: mikä rauha ja tyyneys tässä jo tutuksi tulleessa varsinais-suomalaisessa maisemassa samoin kuin sisällä, syvällä sydämessä.

Kesken hiljaisen kävelyn ajatukset vaeltavat eiliseen, kiirastorstain iltaan. Tuttu ja niin rakas kotiseurakunta, Jumalan ikuinen sana, rukous, kauniit laulut ja ehtoollinen. Mitä muuta pyhään hetkeen tarvitaan - siinä oli kaikki. Ei ihmisten omaa puhetta tai tulkintaa Sanasta, vain pyhä sana, joka itse puhui. Lauluissa sama sanoma, meille kaikille tänä pääsiäisenä:

Sama vanha ristinpuu

kaiken ylle kaareutuu,

risti vain, 

ei kestä mikään muu.

Ei ole muuta pysyvää,

jälkemmekin häviää,

risti vain

jäljelle jää.

Tämäkin laulu kosketti:

Niin kuin on hanki valkoinen

kirkkaimman auringon alla

puhdistuu tunto ihmisen 

armolle antautumalla.

Jokainen muisto kunniaton

pois kirjoista taivahan

pyyhitty on, 

kun kaikki synnit on 

anteeksi annettu

Jeesuksen ristin tähden.

Pääsiäisen riemu syntyy anteeksiantamuksen ja ylösnousemuksen ihmeestä. Siinä riemussa saan elää joka päivä, ympäri vuoden. Pyhän kosketuksen jälkeen kulkijan askel on kevyt ja mieli iloinen.

Aurinkoista ja armollista pääsiäistä sinulle!

Puutarhurin kevät

Kevätpäiväntasaus meni jo, joten siitä päätellen nyt on kevät. Jokakeväisistä puuhista pelargonien leikkaaminen on ehkä riipaisevinta: miten raskii katkaista vihreistä oksista osan ja poistaa ensimmäiset kukkanuput. Eilen se hetki kuitenkin koitti ja taas sai muutama pikkutaimi uuden alun omassa ruukussaan. Nyt olin maltillinen aiempiiin vuosiin verrattuna ja todellakin vain pariin ruukkuun laitoin uusia taimia kasvamaan. Ihan hyviä taimenalkuja meni siis kompostiin, mutta rajansa kaikella.

Ulkona lumivaippa ei vain otettaan hevillä hellitä puutarhan yltä, mutta toivoa sentään on. Siellä täällä pilkistää jo jotain lumen alla talven viettänyttä. Eilen leikkasimme koko perheen voimin omenapuut, yhteensä kuusi vanhaa puuta ja yksi nuori hentoinen. Kaksi vanhaa puuta jätettiin leikkaamatta, koska toinen niistä on niin korkeaksi venynyt, että siihen ei millään tikkailla ylety. Toinen on taas saanut kaatotuomion, joten sitä oli turha nyt leikellä. Aurinko lämmitti ihanasti puunleikkaajia ja muutama tunti kului nopeasti. Levittelin sitten vielä tuhkaa kasvimaalle, jotta lumet sulaisivat nopeammin ja kalkituskin hoituisi siinä samalla.

Puutarhakaluston alta pilkistää jo pala terassilaatoitusta, joten pihakahvit on jossain vaiheessa tulossa. Viikon, kahden, tai viimeistään kuukauden päästä. Innolla odotan kunnon kevättä ilman lunta. Kirjastosta kannoin kotiin vinon pinon Viherpiha-lehtiä ja ihanan kirjan Risu, paju, betoni & rautalanka - kerää, kierrätä ja luo uutta (tekijät Susanna Uusitalo ja Ritva Tuomi). Eilen katselin viisi jaksoa norjalaista puutarhaohjelmaa nimeltä Iloa puutarhasta. Kivoja ideoita näkyi monessa norjalaispihassa ja varsinkin erään naisen kierrätystyylisessä puutarhassa. Pää pursuaa jo ideoita ja sormet syyhyävät kaiken sen materiaalin kimppuun, jota löytyy navetastamme ja autotallistamme. Monta säkkiä betonia, rautalankaa ja kanaverkkoa - mitä mukavaa niistäkin tuonne pihalle saisi...

Oisko tää jo kevät?!

Kalenterin mukaan on kovinkin jo kevät, samoin auringonpaisteesta päätellen. Hanget korkeat nietokset eivät vaan kovin äkkiä alene, mutta vähitellen kuitenkin. Puolenpäivän hiihtolenkillä naapureiden pellonlaitamilla häikäisi valon määrä ja lumen hehku. Sunnuntaihiihtäjälle sää oli mitä mainioin ja välillä piti ihan vain pysähtyä ihailemaan kaunista maisemaa ja hiljaisuutta ympärillä.

Talventörröttäjätkin hauskuttivat hiihtäjän mieltä ojanpohjalta ponnistellen valoa kohti. Vaikka mitä ne sillä, valolla; eivät ne siitä enää vihreiksi muutu.

Ja entäs tämä sitten: aivan kuin jättisuuri kääretorttu kermavaahdolla kuorrutettuna olisi jostain pyöräytetty pellon laitaan.

Multapussin ostoa tein monta viikkoa, ja lopulta perjantaina sen muistin. Lobelian siemenet ja pääsiäiskaura ovat purkeissaan odottamassa valon ja lämmön ihmeitä tekevää voimaa. Pääsiäiseen on kaksi viikkoa ja sitten ollaankin jo huhtikuussa. Aika monena vuonna pääsiäislauantaina olen haravoinut pihaa ensi kerran - nyt ei taida onnistua, ei edes tästä etelärinteestä!

Iltapäiväauringossa Tyyne nautiskelee elämästä. Kissanpäivät ovat leppoisia, yleensä.

Pohjoispuutarhassa on vielä täysi talvi, vaikka aurinkokennovalaisin, alppiruusu ja atsalea varmaan jo kevättä odottavat puutarhurin lailla.

Auringonhehkua

Viikot vinhasti vierivät ja vaihtui helmikuukin jo maaliskuuksi aikaa sitten. Koneen ääressä olen istunut paljonkin kaikenmaailman raportteja ja oppimispäiväkirjoja kirjoitellen, mutta tämä blogi tuppaa jäämään väkisinkin vähemmälle. Aurinko ihanainen houkuttelee ulos ja lämmittää jo niin mukavasti, että voisi melkeinpä terassille jonkun tuolin jo hakea. Lunta on kuitenkin vielä hiihtämiseenkin sopivasti. Tällä viikolla olen neljästi ollut ladulla lasten kanssa työharjoittelussani ja nauttinut valtavasti tästä luontaisedusta: auringonpaistetta ja raitista ilmaa sekä hyvää mieltä lasten riemua katsellessa.

Tämänpäiväisellä sauvakävelyllä ihailin lumisia peltomaisemia ja ajatukset kulkivat kesään 2008 jonnekin suureen Siperiaan, jossa myös oli avaruutta ja tilaa. Tulevalle kesälle on jonkinmoinen aavistus taas matkasta johonkin kauas, mutta tarkkaa kohdetta ei vielä ole tiedossa. Kaikki on jätetty Taivaan Isän huolenpidon varaan - Hän tietää, mikä meille itse kullekin on parasta ja antaa aikanaan siihen sopivat eväät.

Näissä avarissa maisemissa tallustelin silloin joskus. Ja niin pieneksi itseni tunsin, sillä peltoa vai mitä lie joutomaata ympärillä riitti silmänkantamattomiin - ja heppaa tuskin yletyin edes vatsasta kutittelemaan. Massiiviset ovat tunnetusti kooltaan naapurimaan patsaat.
Kolmen viikon päästä on pääsiäinen - juhlien juhla. Ei ole meille ihmispoloille suurempaa ilosanomaa annettu kuin pääsiäisen viesti: Jeesus on noussut ylös! Ja mitä se meille tarkoittaa: elämää ja toivoa. Pikkuiset tete-narsissit ennakoivat jo pääsiäisen iloa.