Miten huikean kauniita talvipäiviä näin tammikuussa! Valon voima on valtava, kun se saa kylmänaran ihmispolon lähtemään ulos lämpimän lieden ääreltä. Ja mitä tuo ihmeellinen valo sitten muutaman kuukauden päästä saa aikaan - sitä odotan malttamattomana. Nyt imen itseeni kaiken valon ja kerään voimia kaikkeen tulevaan.
Viime päivinä olen nauttinut hiljaisesta talosta miesväen ollessa töissään. Opiskeluni eivät tällä viikolla vaadi yliopistolla oloa, mutta kotitehtäviä on kyllä riittänyt. Lukemisen ja referaattien kirjoittamisen lomassa on ollut ihana kuunnella musiikkia, mikä on tällä viikolla ollut enimmäkseen Petri Laaksosta ja venäjänkielisiä hengellisiä lauluja youtubesta ja muualtakin netistä. Olen tehnyt löytöjä ja sanakirjan kanssa suomentanut muutaman laulun. Slaavilainen musiikki vaan on jostain syystä aina liikuttanut minua, jo lapsesta asti.
Suksetkin sain kaivettua esiin tälle talvelle ensi kerran. Lähipellolle tein umpihankeen latua, mutta lumen vähyyden vuoksi olin vähällä alamäessä lentää nenälleni. Valmiille ladulle olisi automatka, enkä siksi saa lähdetyksi. Autolla ajo varsinkaan talvella ei kuulu niihin puuhiin, joita tekisin huvikseni.
Eilisen avantopulahdusten jälkeen vilu on kummasti viihtynyt vierellä ja saanut nenän vuotamaan. Tänään tyydyin vain kävelylenkkiin postilaatikolle ja puukatokseen.
Ilta on hämärtynyt ja takkatuli lämmittää. Huomenna uusi päivä odottaa jälleen, kenties aurinkoisena taas. Parasta on aloittaa uusi aamu Ison kirjan äärellä teekuppi toisessa kädessä. Akkuja on ladattava jatkuvasti, jos haluaa elämässään kokea muutakin kuin "kala kuivalla maalla" -tunnetta. Kiitollisena näistä latauspäivistä on hyvä painaa pää tyynyyn unen hiipiessä silmiin.
Hitunen siitä, mitä näen, kuulen, koen tällä matkallani maan päällä. Ehkä joskus myös hitunen taivasta.
Hitunen
torstai 24. tammikuuta 2013
sunnuntai 20. tammikuuta 2013
Jokaisen on lähdettävä kerran
"Sinnekin missä on pimeää,
kynttilän liekin voit sytyttää.
Missä nyt mieli on murheellinen
loistakoon kirkkaus kynttilän sen.
Lohduttomuuteen ja uupumukseen
hiljaiseen toivoon ja kaipaukseen
loistakoon liekki nyt rakkauden
loistakoon kirkkaus kynttilän sen!"
Anna-Mari Kaskinen
Valoa, pisimmänkin tunnelin päässä on valoa. Älä pelkää mennä pimeäsi läpi, sillä se, mitä lopulta kohtaat, on parempaa kuin pimeytesi ja aika ennen sitä. Jumala luo uutta, kulje rohkeasti sitä kohti. Ja jonain päivänä huomaat kukat ja linnut, tuulen ja valon säteet, jotka siivilöityvät oksien lävitse. Särkynyt sydämesi on tuskasta vapaa. Silloin elät ja tiedät: ilo on palannut.
lauantai 12. tammikuuta 2013
Valon voima
Kohisten nousi metsän ja pellon takaa valtava kultainen pallo. Pakkanen hieman otettaan kiristi ja sekös antoi vauhtia valon vallalle. Pitkään nukkuneen viimeisetkin unenrippeet karisivat keittiön 16 asteen viileydessä. Koivuhalkoja onneksi oli laatikossa ja puuhella kutsuvasti odotti...
Hellalle lapsuudesta tutun näköinen teräspannu (se on aito Hakmanni, vaikka kirpparilta tähän tupaan tullut) ja teevesi hiljalleen kuumenemaan. Ja miten kirkkaaksi äkkiä koko keittiö humahti, ei polttopuiden ansiosta, vaan taivaanrannan täyttävästä valosta, joka leikki ikkunalla, pöydällä, seinillä...
Mikään muu mahti ei aamuraukeaa niin pihalle saa kuin tuo valtava valo. Toppatakki, tuulihousut, kaulahuivi, pipo, lapaset - ja sitten pihatietä pitkin pellon laitaa ja postilaatikolle...
Talitintit ja muut visertäjät-sirkuttajat iloisesti jo rupattelivat: kevät tulee, kevät tulee. Miten oli kulkijan askel kevyt palatessa tuoreet sanomat kainalossa. Onnea on elää valossa ja valosta. Siitä viimeinen joulunjäänne myös innostui...
Kohta on aika multapussien ja kylvöpurkkien. Sille ei vaan voi mitään, että valon vallatessa koko talon, on pakko istuttaa pieni siemen pimeään ja odottaa, mitä valo saa aikaan. Ihmeitä, yleensä.
Mutta nyt, kultaisen kehrän painuttua toisen metsikön taa, alkaa jo pää painaa...
Hellalle lapsuudesta tutun näköinen teräspannu (se on aito Hakmanni, vaikka kirpparilta tähän tupaan tullut) ja teevesi hiljalleen kuumenemaan. Ja miten kirkkaaksi äkkiä koko keittiö humahti, ei polttopuiden ansiosta, vaan taivaanrannan täyttävästä valosta, joka leikki ikkunalla, pöydällä, seinillä...
Mikään muu mahti ei aamuraukeaa niin pihalle saa kuin tuo valtava valo. Toppatakki, tuulihousut, kaulahuivi, pipo, lapaset - ja sitten pihatietä pitkin pellon laitaa ja postilaatikolle...
Talitintit ja muut visertäjät-sirkuttajat iloisesti jo rupattelivat: kevät tulee, kevät tulee. Miten oli kulkijan askel kevyt palatessa tuoreet sanomat kainalossa. Onnea on elää valossa ja valosta. Siitä viimeinen joulunjäänne myös innostui...
Kohta on aika multapussien ja kylvöpurkkien. Sille ei vaan voi mitään, että valon vallatessa koko talon, on pakko istuttaa pieni siemen pimeään ja odottaa, mitä valo saa aikaan. Ihmeitä, yleensä.
Mutta nyt, kultaisen kehrän painuttua toisen metsikön taa, alkaa jo pää painaa...
keskiviikko 9. tammikuuta 2013
Löytöjä
Varoitus: tämä on pitkä sepustus ja saattaa aiheuttaa lukijassa ylimääräisiä sydämentykytyksiä tai mielenliikahduksia. Lue omalla vastuulla.
"Lähes kaksituhatta vuotta sitten syntyi kaukaisessa maassa lapsi, joka sai nimekseen Jeesus. Hän kasvoi ja varttui sinun laillasi. Hänestä tuli mies, joka uhrasi elämänsä kaikkien meidän hyväksemme. Siten hän osoitti, että Jumala rakastaa meitä ja tahtoo myös meidän rakastavan toisiamme."
Vanhat kirjat ovat ihania. Aarteita suorastaan. Ylläoleva lainaus on erään kirjan alusta otsikolla "Sinulle, joka luet tätä kirjaa". Minulle tämä Täti Punaisen koulukirja Oma uskontokirjani (vuodelta 1958) on löytö. Kouluhallituksen asiaankuuluvasti hyväksymässä kirjassa kerrotaan lapsentajuisesti Raamatun keskeinen sisältö. Lisäksi kirjassa puhutaan kirkkohistoriasta ja jopa vieraista uskonnoista, kuten buddhalaisuudesta ja hindulaisuudesta.
Tämän päivän kouluissa uskonnonopetus on toisenlaista. Toki Raamatusta puhutaan edelleen, samoin kirkkohistoriasta ja vieraista uskonnoista. Asenne ja suhtautuminen Raamattuun on kuitenkin muuttunut hyvin radikaalisti siitä, mitä tuo Martti Simojoen, Jaakko Haavion ja Vilho Myrskyn kirjoittama uskontokirja edustaa. Olen paljon miettinyt tätä ns. kristittyä maata, jossa kristinuskon perustotuudet eivät enää ole monellekaan ns. kristitylle totuuksia. Monen mielestä kun ei ole olemassa enää mitään yhtä totuutta, vaan asioista on olemassa aina useampia "totuuksia". Raamatun mukaan kristitty ei voi kuitenkaan olla, jos ei usko Jeesukseen Jumalan Poikana tai jos ei tunnusta Jeesuksen ylösnousemusta. Monia muitakin asioita on, joista kristityn tunnistaa. Uskontokirjan esipuhe jatkuu raamatullisilla linjoilla: "Ihmisten pahuuden tähden Jeesus ristiinnaulittiin. Hän kuoli, mutta Jumala herätti hänet ja otti hänet luokseen kirkkauteensa. Jeesus pelasti meidät synnin vallasta. Hän, Jumalan Poika, on Vapahtajamme, ja hän on lupauksensa mukaan luonamme joka päivä." Miten lohdullista sanomaa jokaiselle, myös lapsille, ja erityisesti tänä päivänä!
Ajattelemisen aihetta viime päivinä on antanut myös toiminnanjohtaja Timo Junkkaala, joka kirjoittaa Suomen Raamattuopiston tiedotelehdessä (Ystäväviesti 1/2013) pääkirjoituksessaan kirkon ja herätysliikkeiden haasteista. Luterilaisessa kirkossa on kriisi, joka näkyy jäsenkatona ja kirkossa käyntimäärien hälyyttävänä vähenemisenä. Mitä pitäisi tehdä? Lainaan Junkkaalaa: "Kirkossa on ollut pyrkimyksiä muuttaa kirkko sellaiseksi, että se kiinnostaisi niitäkin, jotka eivät sitoudu kirkon sanomaan." Tähän moni saattaa sanoa: "Jees, hyvä juttu, että kirkko vihdoin alkaisi elää tätä päivää". Mutta mitä sanoo Junkkaala? "Olisi jo aika nähdä, että tälläiset yritykset ovat tuomittuja epäonnistumaan. - Johtopäätökset tilanteesta ovat selvät. On palattava perusasioihin. Tulisi julistaa evankeliumia Jeesuksesta, jotta usko häneen voisi syntyä ja kasvaa." Ei tuohon voi muuta sanoa kuin Aamen! Junkkaala on niin oikeassa, kuin vain voi olla. Kunpa kirkko toimisi Junkkaalan toiveen mukaisesti. No, ymmärtääkseni Ystäväviesti on Kansan Raamattuseuraan kytköksissä oleva lehti, ja KRShan on melkein kuin herätysliike kirkossa. Ja tunnetusti virallinen kirkko suhtautuu hieman nihkeästi herätysliikkeisiinsä, vaikka tietääkin, että ilman herätysliikeväkeä kirkon tilastot olisivat vielä nykyisiäkin surkeammat.
Palaan vielä tuohon kirjalöytööni. Jos Suomen kouluissa saisi edelleen toteuttaa tuon kirjan esipuheen mukaista uskonnon opetusta, uskon, että iso osa koululaistemme ongelmista olisi hoidettu. Paljon sanottu, mutta jokainen voi miettiä, oliko 50- ja 60 -luvuilla kouluissa häiriökäyttäytymistä, väkivaltaa, uhkailua, kouluampumisia... Silloin kunnioitettiin opettajia ja aikuisia, kunnioitettiin isänmaata ja Raamattua. Siinä oli siunaus, uskoo tämä opettaja, joka on myös uskontoa opettanut. Lopuksi 50 -luvun uskontokirjan esipuheen loppusanat kaikille mietittäväksi ja elämän ohjenuoraksi:
"Raamattu kertoo meille Jeesuksesta ja hänen opetuksistaan. Siinä kuvaillaan myös sen kansan vaiheita, jonka Jumala oli valinnut Jeesusta ensinnä vastaan ottamaan. Samoista asioista kerrotaan tässäkin kirjassa. Sen tarkoituksena on ennen kaikkea opastaa sinua Jeesuksen luo. Hän tahtoo olla sinunkin parhain ystäväsi. Seuraa hänen opetuksiaan. Lue Raamattua!"
"Lähes kaksituhatta vuotta sitten syntyi kaukaisessa maassa lapsi, joka sai nimekseen Jeesus. Hän kasvoi ja varttui sinun laillasi. Hänestä tuli mies, joka uhrasi elämänsä kaikkien meidän hyväksemme. Siten hän osoitti, että Jumala rakastaa meitä ja tahtoo myös meidän rakastavan toisiamme."
Vanhat kirjat ovat ihania. Aarteita suorastaan. Ylläoleva lainaus on erään kirjan alusta otsikolla "Sinulle, joka luet tätä kirjaa". Minulle tämä Täti Punaisen koulukirja Oma uskontokirjani (vuodelta 1958) on löytö. Kouluhallituksen asiaankuuluvasti hyväksymässä kirjassa kerrotaan lapsentajuisesti Raamatun keskeinen sisältö. Lisäksi kirjassa puhutaan kirkkohistoriasta ja jopa vieraista uskonnoista, kuten buddhalaisuudesta ja hindulaisuudesta.
Tämän päivän kouluissa uskonnonopetus on toisenlaista. Toki Raamatusta puhutaan edelleen, samoin kirkkohistoriasta ja vieraista uskonnoista. Asenne ja suhtautuminen Raamattuun on kuitenkin muuttunut hyvin radikaalisti siitä, mitä tuo Martti Simojoen, Jaakko Haavion ja Vilho Myrskyn kirjoittama uskontokirja edustaa. Olen paljon miettinyt tätä ns. kristittyä maata, jossa kristinuskon perustotuudet eivät enää ole monellekaan ns. kristitylle totuuksia. Monen mielestä kun ei ole olemassa enää mitään yhtä totuutta, vaan asioista on olemassa aina useampia "totuuksia". Raamatun mukaan kristitty ei voi kuitenkaan olla, jos ei usko Jeesukseen Jumalan Poikana tai jos ei tunnusta Jeesuksen ylösnousemusta. Monia muitakin asioita on, joista kristityn tunnistaa. Uskontokirjan esipuhe jatkuu raamatullisilla linjoilla: "Ihmisten pahuuden tähden Jeesus ristiinnaulittiin. Hän kuoli, mutta Jumala herätti hänet ja otti hänet luokseen kirkkauteensa. Jeesus pelasti meidät synnin vallasta. Hän, Jumalan Poika, on Vapahtajamme, ja hän on lupauksensa mukaan luonamme joka päivä." Miten lohdullista sanomaa jokaiselle, myös lapsille, ja erityisesti tänä päivänä!
Ajattelemisen aihetta viime päivinä on antanut myös toiminnanjohtaja Timo Junkkaala, joka kirjoittaa Suomen Raamattuopiston tiedotelehdessä (Ystäväviesti 1/2013) pääkirjoituksessaan kirkon ja herätysliikkeiden haasteista. Luterilaisessa kirkossa on kriisi, joka näkyy jäsenkatona ja kirkossa käyntimäärien hälyyttävänä vähenemisenä. Mitä pitäisi tehdä? Lainaan Junkkaalaa: "Kirkossa on ollut pyrkimyksiä muuttaa kirkko sellaiseksi, että se kiinnostaisi niitäkin, jotka eivät sitoudu kirkon sanomaan." Tähän moni saattaa sanoa: "Jees, hyvä juttu, että kirkko vihdoin alkaisi elää tätä päivää". Mutta mitä sanoo Junkkaala? "Olisi jo aika nähdä, että tälläiset yritykset ovat tuomittuja epäonnistumaan. - Johtopäätökset tilanteesta ovat selvät. On palattava perusasioihin. Tulisi julistaa evankeliumia Jeesuksesta, jotta usko häneen voisi syntyä ja kasvaa." Ei tuohon voi muuta sanoa kuin Aamen! Junkkaala on niin oikeassa, kuin vain voi olla. Kunpa kirkko toimisi Junkkaalan toiveen mukaisesti. No, ymmärtääkseni Ystäväviesti on Kansan Raamattuseuraan kytköksissä oleva lehti, ja KRShan on melkein kuin herätysliike kirkossa. Ja tunnetusti virallinen kirkko suhtautuu hieman nihkeästi herätysliikkeisiinsä, vaikka tietääkin, että ilman herätysliikeväkeä kirkon tilastot olisivat vielä nykyisiäkin surkeammat.
Palaan vielä tuohon kirjalöytööni. Jos Suomen kouluissa saisi edelleen toteuttaa tuon kirjan esipuheen mukaista uskonnon opetusta, uskon, että iso osa koululaistemme ongelmista olisi hoidettu. Paljon sanottu, mutta jokainen voi miettiä, oliko 50- ja 60 -luvuilla kouluissa häiriökäyttäytymistä, väkivaltaa, uhkailua, kouluampumisia... Silloin kunnioitettiin opettajia ja aikuisia, kunnioitettiin isänmaata ja Raamattua. Siinä oli siunaus, uskoo tämä opettaja, joka on myös uskontoa opettanut. Lopuksi 50 -luvun uskontokirjan esipuheen loppusanat kaikille mietittäväksi ja elämän ohjenuoraksi:
"Raamattu kertoo meille Jeesuksesta ja hänen opetuksistaan. Siinä kuvaillaan myös sen kansan vaiheita, jonka Jumala oli valinnut Jeesusta ensinnä vastaan ottamaan. Samoista asioista kerrotaan tässäkin kirjassa. Sen tarkoituksena on ennen kaikkea opastaa sinua Jeesuksen luo. Hän tahtoo olla sinunkin parhain ystäväsi. Seuraa hänen opetuksiaan. Lue Raamattua!"
perjantai 4. tammikuuta 2013
Uuden edessä
Tämä vuosi, 2013,
mitä tapahtuu,
minne menen,
mitä teen,
mitä koen ja tunnen,
kaikki
jokaista askelta
ja hiljaista huokausta
myöten
kaikki
on Isän hallinnassa
tiedossa
jo ennen kuin mitään.
Aurinko nousee
ja laskee,
eikä mikään
siinä välissä
eikä sen jälkeenkään
jää Isältä piiloon.
Miten turvallista
lapselleen
tietää!
Rakkaus on enemmän
kuin lukko
sillankaiteessa,
rakkaus on
anteeksiantoa,
armon vastaanottamista
ja toiselle jakamista.
Rakkaudesta elän
ja kerran kuolen,
jotta eläisin ikuisesti.
Rakkauden lämpö
sulattaa kaiken jään,
saa vedet vapaasti
virtaamaan.
Kevät
kohta kurottelee
meitä lumen ja pakkasen
piinaamia
ohutnahkaisia.
Mitä ikinä
matkallani kohtaan,
mitä ikinä
seuraavan mutkan takana,
sitä en pelkää,
sillä kaikki
on suojattu
rakkaudella,
levollisella.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)