Valloittava Valkeakoski ja virkistävä Vivamo

 

Lomilla meillä on usein ollut tapana vierailla jossakin kotimaamme pikkukaupungissa, jossa emme ole ennen käyneet. Katsella paikkoja, syödä hyvin, yöpyä hotellissa. Tällä kertaa ajattelimme mennä Riihimäelle, mutta lopulta ajauduimmekin Valkeakoskelle. (Sorry, Riihimäki, ehkä seuraavalla lomalla sitten tutustumme!) Ennakkoon tiesimme Valkeakoskesta vain paperitehtaan, Mokkapirtin ja Hotelli Waltikan, jotka olivat tulleet tutuiksi Kontio ja Parmas -sarjasta tv:ssä. Syksyinen kaupunki yllätti meidät kauneudellaan. Waltikan rannasta lähti reilun kolmen kilometrin ja kolmen riippusillan kävelyreitti kauniissa järvimaisemassa. Sää oli syksyn parhaita, joten valokuvaamiseltakaan en voinut välttyä. 

Kesäkahvilana toimiva Mokkapirtti oli suljettu, mutta onneksi lähellä oli Valkeakosken Hakan kahvila Hakafood, joka sijaitsee Citymarketin yhteydessä. Kahvilassa nautiskelimme valtavan kokoisista leivoksista. Gluteenitontakin oli hyvin tarjolla ja kahvi oli hyvää. Plussaa vielä viihtyisästä sisustuksesta ja järvinäköalasta. 

Loman loppupuolen vietin Lohjanjärven rannalla Vivamon kurssikeskuksessa, jossa jälleen runoiltiin ihanalla ja osittain jo minulle tutulla porukalla. Kurssin ohjaajina oli kolme runoilijaa: Tytti Issakainen, Anna-Mari Kaskinen ja Pia Perkiö. Harjoittelimme Pian johdolla myös laulujen sanoittamista. Oli todella virkistävä viikonloppu, joka inspiroi varmaan vielä pitkään. Myös Vivamon ympäristö on omalla tavallaan inspiroivaa kaunista luontoa: 

Kurssilla paneuduimme ihmisen elämänkaaren eri vaiheisiin ja kirjoitimme runoja niin syntymästä, lapsuudesta kuin aikuisuudestakin, osin vanhuudestakin. Välillä uudelle runolle oli alkuvirittelyn jälkeen aikaa seitsemän minuuttia, välillä saimme hauduttaa runojamme yön yli. En sitten tiedä, kummalla tavalla tuli parempia, mutta tässä yksi kurssin aikana kirjoittamistani runoista: 

Olen avaralla

katse horisontissa

männyn rungossa

kanervankukassa

Olen kulkenut 

pitkiä mutkapolkuja

kiivennyt rinteitä nelinkontin

nähnyt ja kadottanut

luottanut ja melkein luovuttanut

Ja nyt kiitollisena katson

 kanervankukan hentoa punaa

männyn rungon syviä uurteita

taivaanrantaa jossa

valo leikkii 

vielä pitkään

Syksyn paino ja keveys

 

Viikot ja kuukaudetkin viuhahtavat ohi vauhdilla. Töissä on ollut melkoista kiirettä ja suoranaista painetta monen asian suhteen ja senpä vuoksi blogin päivittäminen on jäänyt. Välillä menee useita viikkoja, ettei edes ehdi tai jaksa kenenkään muunkaan blogia käydä lukemassa, mutta nyt on loma ja toivon ehtiväni yhtä ja toista väliin jäänyttä tehdä. Toisaalta en ole asettanut mitään lomatavoitteita muuta kuin lepäämisen ja voimien keräämisen. Yllä olevasta maisemasta voi päätellä, että voimien kerääminen on aloitettu - kiipeämällä lähistön lähes korkeimmalle kukkulalle. Eilen retkeiltiin hoitolasten kanssa, mikä oli oikein virkistävää, vaikka välillä mentiin semmoista ryteikköä, että piti kumartua kontalleen päästäkseen eteenpäin. 

Tänäänkin oli hyvä päivä. Aurinko helotti lähes pilvettömältä taivaalta ja lämpötilakin pysytteli vielä reilusti plussan puolella. Pihan laittaminen talvikuntoon edistyi pitkän harppauksen ja mieli oikein virkistyi kuulaassa syyssäässä puuhaillessa. 

Omenapuut antoivat loppujen lopuksi ihan mukavanlaisen sadon. Iloisen isosiskon kanssa pari viikkoa sitten keräiltiin viimeiset omenat puista. Löydettiin kasvimaalta yksi hyvänkokoinen kurpitsakin, vaikka luulin jo kaikkien mollukoiden märäntyneen sateissa. Kurpitsa päätyi siskon käsissä lyhdyksi: 

Syksyni ei ole kuitenkaan ollut pelkkää kiirettä ja touhua. Sopivasti olen onnistunut löytämään aikaa rakkaille harrastuksille. Aloitin kansalaisopistossa kirjoittajakurssin, josta olen ollut aivan innoissani. Vapaa-ajalla onkin tullut kirjoitettua vaikka mitä runoista proosatekstiin. Myös fyysisen kunnon ylläpitoon olen löytänyt sopivan rennon harrastuksen eli fascia-jumpan. Teen jumpassa opittuja liikkeitä paljon myös kotona. 

Kaiken maailmalla tapahtuvan vellonnan ja epävarmuuden keskellä on hyvä etsiä ja löytää arjesta ilonaiheita. Kauneus luonnossa jaksaa ihastuttaa päivästä toiseen. Kuihtuvat kukat ja syksyn värikkäät lehdet ovat ilo silmälle ja mielelle. Sateen ja tuulen vallatessa päivän tai illan on parasta sytyttää kynttilät ja käpertyä sohvalle lukemaan. Tällä hetkellä ajatuksia herättävää ja niin ajankohtaista luettavaa on Hanna Kivisalon kirja Huokaus on Jumalan nimi. Suosittelen lämpimästi! 

Aurinkoa ja myötätuulta sinun syksyysi!