Hitunen siitä, mitä näen, kuulen, koen tällä matkallani maan päällä. Ehkä joskus myös hitunen taivasta.
Hitunen
maanantai 21. huhtikuuta 2014
Valon ja lämmön voimaa
Pääsiäisen ilosanomalle tänä pääsiäisenä on erityistä pontta antanut kevään ihana valo ja lämpö. Eilen pihallamme mittari kipusi jo 17 asteeseen - siis varjossa. Aurinkoisella terassilla istuimme tuntikausia Ruotsinsiskon ja anopin kanssa juttelemassa. Aamuvarhaisella vein siskon satamaan ja nyt on talo aika hiljainen.
Pyhät ovat kuluneet leppoisasti enimmäkseen kotosalla vieraiden kanssa ja välillä kirkossa käyden. Kiirastorstain ehtoollisesta on tullut meille pääsiäisen aloitusperinne, jota ei halua jättää väliin. Pääsiäispäivän jumalanpalveluksessa tällä kertaa pysähdytti Pietarin sanoma. Miten olisin varmasti itsekin toiminut aivan Pietarin tavoin ihmisten hämmästellessä ja pilkatessa Jeesuksen seuraajia. Ja kuitenkin Pietari sai kokea armon ja anteeksiantamuksen jo Jeesuksen kääntyessä katsomaan häneen. Jeesus ei taaskaan sivaltanut epäonnistunutta Pietaria, vaan Hän yksinkertaisesti rakasti. Ja lopulta Pietari sai voiman lähteä kertomaan Herrastaan kaikkialla, missä liikkui. Yksinkertaista, mutta toimivaa. Sama armo ja anteeksiantamus on meille jokaiselle varattu, ja joka päivä. Siinä pääsiäisen sanoma.
Tie kutsuu. Tämän päivän lämmössä meitä kutsuu myös kuuma asfaltti ja kaksipyöräinen. Keski-iän villitys ei näytä laantumisen merkkejä, vaan alkaa joka kevät aina varhaisemmin! Tai ainakin tänä keväänä, kun on harvinaisen lämmintä jo nyt. Eilisen päivän aikana piharinteeseen ilmestyivät ensimmäiset kukkivat esikot. Kevään juhlat jatkuvat joka päivä!
perjantai 18. huhtikuuta 2014
Tänään
Tie ristille
ei liljojen peittämä tie
Tie ristille
pilkkahuutojen, kivien tie
läpi vuosituhanten syntien
ihmismielen syövereiden
kaiken sen pahuuden
mikä meissä jokaisessa
Hän
ei herjannut takaisin
ei sivaltanut ketään
paransi vielä silloinkin
ja yhä
sunnuntai 13. huhtikuuta 2014
Aavistus
Koti on pesty ja puettu kevään suurta juhlaa varten. Palmusunnuntain aatossa sohva ja nojatuolit saivat ylleen vaaleat mekot ja mattokin vaihtui keväisemmäksi. Olohuone tuntui heti monta astetta valoisammalta. Miten värit vaikuttavat mielialaan, sitä jäin miettimään. Vaaleat ja kirkkaat saavat mielen iloiseksi ja ajatukset avariksi, kun taas tummat ja murretut värit antavat luvan käpertyä itsekseen sohvannurkkaan nyhjäämään, viltin alle kenties. Nyt on aika antaa kevään valon tulvia kaikkialle.
Eilen viimeisiä syksyn lehtiä pihalta haravoidessani huomasin ensimmäiset kirkkaansiniset pilkahdukset kukkamaassa. Kevätkaihonkukat kylmiä tuulia uhmaten nostavat terhakkaat terälehtensä harmaasta maasta. Tiedän: tästä eteenpäin monet muutkin kukkijat saavat ilon nousemaan pintaan. Aavistus lämpimästä tulevasta sisältyy jokaiseen kukkaan. Kesä - ei niin kaukana enää. Siitä kertoo myös kasvun voima keittiön ikkunalla.
Ja kun tänään saimme muun seurakunnan mukana yhtyä lasten aloittamaan lauluun Palmunlehviin peittyy maa, siinä oli riemuisa aavistus tulevasta myös. Hiljainen viikko odottaa, mutta sen päätteeksi juhlien juhla. Ylösnousemusjuhla, jota ilman kuolema olisi karmea päätös elämälle. Aavistus ikuisuudesta ylösnousemuksen siivittämänä.
lauantai 5. huhtikuuta 2014
Kukkia!
Maaliskuun puolella jo nämä pikku auringot ihastuttivat lenkkireittini varrella:
Eilen, tyynessä kevätillassa pihaa haravoidessani tuomen alta pilkistivät nämä:
No, nämä seuraavat hain kyllä kaupasta, kun maasta ei vielä näy muuta kuin varsia muutaman sentin verran:
Piha on lähes haravoitu - harvoin näin aikaisin keväällä - mutta kukkapenkit saavat vielä pitää suojaavan lehtikerroksensa.
Eilen, tyynessä kevätillassa pihaa haravoidessani tuomen alta pilkistivät nämä:
No, nämä seuraavat hain kyllä kaupasta, kun maasta ei vielä näy muuta kuin varsia muutaman sentin verran:
Piha on lähes haravoitu - harvoin näin aikaisin keväällä - mutta kukkapenkit saavat vielä pitää suojaavan lehtikerroksensa.
Aurinkoista huhtikuun jatkoa sinulle, ystäväni!
torstai 3. huhtikuuta 2014
Hän
Miten usein mietinkään tätä elämää: mikä onni minulla on olla suomalainen, kohtuullisen terve, työssäkäyvä ja työtään rakastava, aviomiehen rakastama, ihanien ja fiksujen poikasten äiti, jolla on liuta rakkaita sisaruksia ja muutenkin mukava suku ja erinomaiset appivanhemmat sekä Tyyne -kissa, ja kaiken lisäksi vielä saan kuulua Jeesuksen opetuslasten muodostamaan maailmanlaajuiseen sekalaiseen seurakuntaan! Ja kun on vielä sellainenkin bonus, että omistaa pikkuisen pläntin maata, johon voi mielin määrin istuttaa mitä haluaa. Ja kädet toimivat ja niillä voi näperrellä kaikenlaista tarpeellista ja tarpeetontakin, mutta kaunista. Ja vielä sekin, että saa silloin tällöin aikaa olla ihan itsekseen ja ajatella ilman häiriötekijöitä, mitä nyt sattuu mieleen tulemaan. Kaikesta tästä olen äärettömän kiitollinen Jumalalle taas tänään, kun yksikseni kuuntelen minulle rakkaalla kielellä laulettuja kauniita sävelmiä. "Ilman Häntä on elämä kuin autiomaa" lauletaan tässä seuraavassa (kuvan laatu ei ole huippua, mutta laulu on hyvä):
Niin, ja kaikkien näiden mietintöjen jälkeen tulee surku niitä ihmisiä, joilla ei ole elämässään Jeesusta. Eli ei ole oikein mitään. Sillä Hän on kaikki, mitä tarvitsemme. Ehkä olen mustavalkoinen ihminen, mutta elämäni on ainakin värikästä. Ja "sairaan siistii" veljentytärtä lainatakseni...
Niin, ja kaikkien näiden mietintöjen jälkeen tulee surku niitä ihmisiä, joilla ei ole elämässään Jeesusta. Eli ei ole oikein mitään. Sillä Hän on kaikki, mitä tarvitsemme. Ehkä olen mustavalkoinen ihminen, mutta elämäni on ainakin värikästä. Ja "sairaan siistii" veljentytärtä lainatakseni...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)