... silloin, kun on auringonpaistetta ja sadetta sopivasti sekaisin lämpöä unohtamatta. Rakeitakin joskus tulee kuten eilen, mutta sitten taas paistoi oikein lämpimästi. Raekuuron aikaan istuin sopivasti kahvihuoneessa, ilman kahvia tosin. Tänään korkkasimme kahvihuonekauden virallisen epävirallisesti avatuksi kahvin, raparperimössön ja jäätelön ryydittämänä.
Villiys on päässyt pihalla valloilleen. Joka paikkaan tunkevat ne iänikuiset vaahterantaimet, onneksi myös tällaiset söpömmät ilopilkut. Tuo lupiini on sitä hyvää lupiinia, mutta tuntuu sekin leviävän ihan kiitettävästi. Kasvimaalla taas ovat talven jäljiltä päässeet vuohenputket vauhtiin. Mäkimeiramikaan ei ole pysynyt rajatulla alueella, vaan pikkutaimia löytyy joka raosta, missä vain vähänkin on multaa. Pakko niitä on karsia, vaikka se niin hyvä perhoskasvi onkin. Kasvimaa saa vielä odottaa kylvöaikaa eli sitä, että lapiointikykyinen ehtii maata kääntämään.
Joka kevät tapahtuu aina sama juttu: kaikki kasvit ryöpsähtävät kasvamaan yhtä aikaa ja hirvittävällä vimmalla. Ihan kuin pelkäisivät, että aika loppuu kesken ja ehditä kukkimaan ennen talvea. Melkein kaikki kasvit siis, ainahan niitä hidastelijoita joukkoon mahtuu. Meidän tontilla ainakin kuunliljat lähtevät hitaasti kasvuun. Erityisesti tykkään tuosta kirjavalehtisestä kuunliljasta, jonka nimen äsken katsoin, mutta jo unohdin.
Tulppaanit alkavat olla kukintansa loppuvaiheissa, mutta tässä vielä jokunen kuva. Alemman kuvan keltainen on sama kuin tämän postauksen ekassa kuvassa. Syksyllä täytyy istuttaa noiden keltaisten kaveriksi punaisia ja ehkä lisää keltaisia.
