Tänä syksynä on ollut hienoa, kun olen voinut uppoutua asioihin, joista olen pitkään haaveillut. Akvarellimaalauksen lisäksi siihen kuuluu se, että sain viettää syyslomalla upean viikonlopun Vivamossa, Kansan raamattuseuran toimintakeskuksessa, jossa oli runokurssi. Koko ikäni olen jollain lailla runoja rustaillut, mutta oli hienoa päästä muiden samanhenkisten kirjoittajien seuraan oppimaan uutta ja innostumaan. Meitä oli reilut 20 runon ravistamaa eri puolilta Suomea, ja vietimme kaksi unohtumatonta vuorokautta Anna-Mari Kaskisen ja Tytti Issakaisen johdolla runoillen. Kokemus oli itselleni niin huippu, että seuraavakin runokurssi on jo tiedossa.
Viikonlopun ohjelmassa oli runoilun lisäksi yhteisiä hartaushetkiä ehtoollisineen sekä ulkoilua, saunomista, uintiakin, ja tietenkin hyvää ruokaa. Nautin sydämestäni kaikesta, ja erityisesti ympärillä olevat ihmiset (jotka olivat yhtä lukuunottamatta minulle entuudestaan tuntemattomia) tekivät kaikesta myös hauskaa ja koskettavaa. Nauroimme paljon, mutta myös liikutuimme toistemme runoista, luonnon kauneudesta ja puhuttelevista lauluista ja puheista.
Hauska oli huomata, miten samasta aiheesta voi tulla kaksikymmentä täysin erilaista runoa - ja kaikki niin hengästyttävän hienoja. Luovassa olotilassa ja ympäristössä niin voi käydä, vaikka yhden runon tekemiseen olisi aikaa vain alle kymmenen minuuttia. No, välillä saimme miettiä tuotoksiamme yönkin yli. Eikä mikään pakko ollut saada valmista, tai lukea ääneen yhtään. Voisi luulla, että tuollainen runoilu on pakkopullaa ja vaikeaa - ehkä joillekin onkin - mutta minulle ainakin se oli hyvin vapauttavaa, vaikkei toki joka kerta onnistunut yhtä hyvin tai helposti.
Toisessa blogissani Iltapalapelissä on yksi kurssin aikana tekemäni runo.
Haimme runojen aiheita luonnosta, ja teimme runoja mm. ilmastonmuutoksesta.
Opettavaista sekin...
