Kotiinpaluun ihanuus ja kipu

 

Kymmenkunta päivää sitten palasin liki puolen vuoden reissusta kotiin Suomeen. Paluumatkan piti olla reilun viikon autoilu Ranskan rannikkoa pitkin Normandiaa ja muita mielenkiintoisia paikkoja tutkien, mutta kaikista kivuistani johtuen päädyin neljän ja puolen tunnin suoraan lentoon sinivalkoisin siivin. Mies tuli vajaa viikko myöhemmin autolla perässä. En olisi kestänyt istua noita 700 - 900 kilometrin päivämatkoja mitenkään. Huomenna selviää magneettikuvien tuloksista, onko tämä kaularangan välilevyn pullistuma vai mikä. Kipua on riittänyt ja aika kotona on mennyt enimmäkseen makoillen, koska pystyssä oleminen laukaisee kivun liki välittömästi. 

Kotiin saavuin ihanan iloisen isosiskoni auton kyydissä näiden varsinais-suomalaisten peltomaisemien halki. Siskoni ajoi kotoaan parinsadan kilometrin päästä pääkaupunkiin, yöpyi ystävänsä luona ja oli aamuseitsemältä minua vastassa kentällä - ei tuollaisia siskoja kasva joka oksalla! Sitten hän hoiti ja passasi minua viisi päivää, siivosi, leipoi, pyykkäsi, laittoi ruokaa ja lämmitti kuumavesipulloa hoitamaan kivistävää käsivarttani ja selkääni. Ja jäi meille aikaa jutellakin ihan kunnolla pitkästä aikaa. Muitakin ihanuuksia olen saanut kokea, josta nuo yläkuvan orvokit ovat todisteena: naapuri tuli kukkien kanssa toivottamaan tervetulleeksi. Tänään tuo sama naapuri toi uunituoreita leipomuksia. Ei voi muuta kuin olla suuresti kiitollinen tällaisista ihmisistä, joita omaan elämään on siunaantunut useita. 

Ensimmäisen kotiviikon aikana piha puhkesi kukkaan alkaen lumikelloista, sinivuokoista ja kevätkaihonkukista näihin valkovuokkoihin. Siskoni ehti vähän haravoida pihaakin, mutta itse en ole kyennyt muuta kuin näiden muutamien valokuvien ottamiseen. Pyrin kuitenkin kivuista huolimatta joka päivä käymään postilaatikolla, mistä tulee yhteensä noin 800 metrin lenkki. Sitten saatan istua pihakeinussa vartin, jonka jälkeen onkin pakko mennä sisälle makoilemaan. En ikinä olisi uskonut, että joku yläselkäkipu voi olla näin lamauttava! 

Nyt on ollut aikaa lueskella sen mitä jaksaa pitää kirjaa jotenkin polvien varassa. Runoja, Raamattua, puutarhakirjaa ja näitä blogeja välillä. Ja kumma kyllä, olen myös oppinut jokseenkin vain olemaan tekemättä yhtään mitään! Kauan se kestikin, kun tähän ikään asti piti tuota taitoa opetella. Jopa muurahaisten touhujen seuraaminen on ollut rentouttavaa. Mukavaa, kun toiset ahkeroivat! Osaisivatpa vielä nyhtää nuo vaahteravauvat juurineen pois siinä juoksunsa sivussa...

Siperia opettaa, sanotaan. Tämä voi olla minun siperiani tällä kertaa, ja onhan tässä jotain samaa kuin oikean Siperian maisemissa. Tiettyä karuutta, mutta myös kauneutta. Kaikki riippuu näkökulmasta! 

Pihan suihkulähdeallas on surullisen koominen tai koomisen surullinen näky, mutta en anna senkään pilata tätä kummallista kevättä. Kaikella on aikansa, joka asialla taivaan alla. Jonain päivänä vielä lähde pulppuaa! 

Iloista kevättä sinulle, missä sitten oletkin!

Kukkia, kipua ja kiitollisuutta

 

Puutarhailijana minua kiinnostaa kaikilla reissuillamme kasvit, yhtä hyvin puut, pensaat kuin kukat ja viherkasvitkin. Täällä Andalusiassa on paljon mielenkiintoisia ja upeita kasveja, jotka eivät harmikseni sovellu Suomen oloihin, mutta täällä käydessä niitä voi onneksi aina ihailla. Ihan tässä talomme lähellä kasvaa useita punaisena kukkivia tulilamppuharjoja (Callistemon citrinus), jota kyllä Suomessa myydään huonekasvina. Täällä ne ovat korkeita pensaita, kuten alakuvasta voi nähdä. Nimessä tuo citrinus viittaa sitruunan aromiin, joka tulee esiin nuoria lehtiä puristellessa. 

Toinen ihanuus, jota tähän aikaan näkee paljon, on perhospuu eli bauhinia. Niitä on monenvärisiä, mutta mielestäni nämä pinkkiin vivahtavat ovat kauneimpia. 

Ja tietenkin näin keväällä  kukkivat myös keltaiset akaasiat (kuva alla) ja sinertävät jakarandat (lämpötilojen puolesta tämä on enemmän kuin Suomen kesä, maanantaina tehtiin kaikkien aikojen huhtikuun lämpötilaennätys Málagassa: 33,7 astetta).

Paljon muitakin ihanuuksia on nyt parhaassa kukassaan - harmi vain, kun en itse ole viime päivinä tai oikeastaan viikkoina juurikaan voinut ulkoilla. Niska-hartia-yläselkä-käsivarsikivut ovat olleet sen verran jäätäviä tai oikeammin polttavia, että en ole muutamaa minuuttia kauempaa pystynyt olemaan pystyssä. Sohvaperunaksi olen kai jo muuttumassa... Lääkärit ja lääkkeet ovat tulleet melkoisen tutuiksi, mutta silti olen valtavan kiitollinen kaikesta kokemastani. Pahin kipu on purkautunut itkuna, ja saanut kyllä kädet ristiin tavallista useammin. Juuri nyt olo jo helpompi, mistä olen suuresti kiitollinen Taivaan Isälle. Hän on lähettänyt monenlaista apua juuri oikeaan aikaan. 

Pikku ystävämme kanssa saimme viettää vielä yhden hauskan retkipäivän. Kohta on aika hyvästellä ja jäädä odottamaan kesää, jolloin luultavasti tapaamme Suomessa. Kiitollisuus näistä elämäämme putkahtaneista uusista ihmisistä on myös suuri. Paljon muitakin tuttuja olemme saaneet täällä, ja moni toivoo meidän palaavan ensi talvena. Eihän sitä koskaan tiedä, mitä elämä tuo eteen, kun kulkee avoimin silmin ja korvin. 

Aurinkoista huhtikuun jatkoa juuri sinulle! 

Pohjois-Espanjan A Coruña

 

Jo tullessamme viime syksynä omalla autolla tänne Espanjaan mielessä oli vierailu Portugalin pohjoispuolella olevaan A Coruñaan (La Coruna), Galiciassa sijaitsevan A Coruñan maakunnan pääkaupunkiin. Silloin tuo ylimääräisen mutkan vaatima reissu jäi tekemättä, kun painelimme suoraan kohti etelän aurinkoa. Nyt saimme tilaisuuden käydä lentäen pohjoisessa, sillä maan sisäiset lennot ovat olleet todella edullisia, vain muutamia kymppejä meno-paluu. Maaliskuun puoliväli ei tosin sään puolesta ollut vielä parasta mahdollista tuolla luoteis-Espanjassa, mikä on koko maan sateisinta aluetta yleensä,  ja pari päivää vihmoikin vettä, mutta sitten saatiin nauttia jo aurinkoisestakin säästä. 

A Coruña on noin 250 000 asukkaan kaupunki, jonka varsinainen keskusta (vanha kaupunki) on melko pieni alue kannaksella, joka rajoittuu toiselta puolelta yllä olevan kuvaan hiekkarantaan Playa del Orzaniin ja toiselta puolelta satamaan. Niemen ympäri kulkee Paseo Maritimo  eli rantatie, joka on useita kilometrejä pitkä. Meillä oli hotelli keskellä tuota kapeaa kannasta, joten kävellen pääsi hyvin liikkumaan moneen paikkaan. Käytimme lisäksi paikallisbussia, jolla kiertelimme vähän kauempanakin keskustasta. 

Yksi A Coruñan merkittävimmistä nähtävyyksistä on Herculeen torni, 55-metrinen majakka, joka on edelleen käytössä. Roomalaiset rakensivat majakan todennäköisesti ensimmäisellä vuosisadalla jKr. ja majakka pääsi Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 2009. Majakkaan olisi päässyt tutustumaan sisältäkin, mutta jätimme sen väliin. Paikka on kuitenkin kaunis, myös lahden toiselta puolelta katsottuna. 

Kevät oli kuitenkin pitkällä jo täälläkin, ja bongailin innoissani erilaisia kukkivia puita sekä pensaita. Muutenkin kaupungissa riitti monenlaista katsottavaa, vaikka erityisemmin emme olekaan mitään nähtävyyksien metsästäjiä. Maisemat ja luonto kiinnostavat meitä yleensä enemmän.

Ihastuin näihin Paseo Maritimon varrella oleviin oransseihin lyhtypylväisiin. Jokaisessa pylväässä oli oma, erilainen kuvionsa - kasveja, eläimiä tai rakennuksia. Muuten mietimme ja tutkailimme rakennusten julkisivuja moneen kertaan. Niissä oli ikään kuin toinen, pieniruutuisia ikkunoita täynnä oleva seinä alkuperäisen seinän päällä. Ehkä lämmityksen vuoksi?

Kaupungissa ihastuttivat myös monet puistot, esimerkiksi Xardin de Méndez Núñez. Galician hieman espanjasta poikkeava kieli näkyi kaikissa paikannimissä ja myös ravintoloissa. (Esimerkiksi espanjaksi puutarha on jardín, galiciaksi xardin, molemmat lausutaan hardin). Löysimme ravintoloiden joukosta erikoisuuden eli täysin gluteenittoman kahvila-ravintolan, jossa tuntui koko ajan olevan ruuhkaa, lauantai-iltana jopa jonoksi asti. Amaranto -niminen paikka oli saanut alkunsa omistajan tyttären sairastuttua keliakiaan. 

Reissu oli monin tavoin ikimuistoinen, ei vähiten siksi, että sain reissusta myös tuon kolme vuotta karttamani viruksen eli koronan. Sopi hyvin paikan nimeen! Osa reissusta menikin kuumeisena, mitä luulin aluksi tavalliseksi flunssaksi. Koronaksi tauti paljastui vasta usea päivä matkan jälkeen, kun aloin epäillä selittämätöntä väsymystä, joka ei meinannut mennä ohi millään nukkumisella. Toinen epäilyttävä piirre oli, kun kahvi ei maistunut lainkaan, vaan suorastaan yökötti. Eikä maistu vieläkään, vaikka yhden kupillisen päivässä olen jotenkin saanut juotua. Eihän sitä pakko olisi juoda, mutta teen juomisen vastapainoksi ;) 

Muutama viikko on vielä jäljellä lomailua täällä Aurinkorannikolla, sitten koittaa kotimatka ajaen halki Euroopan. Aika on mennä hurahtanut vauhdilla ja tekemistä on riittänyt. Olen lukenut talven aikana yli 20 kirjaa, ja kirjoittanut varmaan saman verran omia tarinoita. Lukemani kirjat ovat olleet kaikenlaisia Eeva Joenpellosta Kaari Utrioon ja Mika Waltariin sekä Jojo Moyesista Carlos Ruiz Zafóniin. Myös Joel Haahtela, Sointu Thakur, Päivi Rinne ja moni muu ovat olleet listalla. Olen lukenut niin runoja, elämäkertoja kuin romaaneja. Suomalaisen seurakunnan kirjasto on osoittautunut aarreaitaksi, josta tekee löytöjä joka kerta. 

Hauskaa huhtikuuta ja iloa kevääseen!