Hitunen

Hitunen

maanantai 5. joulukuuta 2022

Hyvää itsenäisyyspäivää


 Täällä palmujen juurella vietämme rakkaan kotimaamme Suomen 105. itsenäisyyspäivää. Samalla espanjalaiset viettävät perustuslain päivää, joka on vapaapäivä kuten meillä itsenäisyyspäivä. Tälle viikolle, torstaihin osuu myös El dìa de la Immaculada Conceptiòn, joka on katolisen kirkon juhlapäivä eli myös vapaapäivä. Tuota päivää vietetään Neitsyt Marian (peri)synnittömän sikiämisen päivänä. Koska samalle viikolle osuvat nämä kaksi juhlapäivää, aika moni yritys pitää ovensa kiinni ja työntekijät saavat tai ottavat lomaa välipäiviksi. Likimain kaikki ruoka- ja erityistavarakaupat ovat ainakin kiinni molempina juhlapäivinä ja osa myös keskiviikon. Suomessa ei taida olla juuri enää mitään pyhää, jolloin ei olisi "markkinapäivä", joten minusta tuntuu ihan hienolta, että täällä sentään vielä arvostetaan perinteitä ja yhteisiä vapaapäiviä, jolloin ei ole pakko ravata ostoksilla. Juhlapyhinä täällä näkee tosi paljon perheitä retkeilemässä ja yleensäkin sunnuntait ovat retkipäiviä sekä myös pyöräilypäiviä. 

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille teille ihanat suomalaiset!

lauantai 3. joulukuuta 2022

Valloitamme vanhoja vuoria, koska emme ole enää nuoria

 

Yksi parhaista asioista täällä Espanjan etelärannikolla ovat vuoret, joiden katselemiseen en minä ainakaan väsy. Kiipeäminen onkin sitten toinen juttu - usein se on väsyttävää, mutta kaiken vaivan arvoista. Otsikon "vanhoja vuoria" tarkoittaa tässä kohtaa sitä, että olemme käyneet tälläkin vuorella pari kertaa aiemmin. Vanhat tutut (jutut) ovat helppoja, uusien kanssa on iän lisääntyessä aina vähän enemmän haastetta. 

Benahaviksen alueella sijaitseva Montemayor kohoaa 579 metrin korkeuteen meren pinnasta eli ei ole mikään kovin korkea vuori täällä päin. Suomessa jos tuollainen paiskattaisiin vaikka kotikonnuilleni Pohjois-Pohjanmaalle - olisihan se aikamoinen näky! Mutta täällä se on kohtuullisen pieni, mutta aikojen saatossa ollut erittäin tärkeä vuori alueen puolustuksen kannalta. Huipulla on ollut linna, jonka rakennusaikaa ei ole ihan tarkkaan pystytty määrittämään. Jossain 1000 -luvun tienoilla ilmeisesti, mutta nyt jäljellä ovat kuitenkin rauniot. 

Vuorten valloitus on jokseenkin helppo aloittaa Montemayorille kiipeämällä. Autolla pääsee Benahaviksen keskustaan, josta lähtee hyvä asfalttitie ylöspäin. Jossain vaiheessa se tietenkin loppuu, muuttuu soratieksi ja sitten on enää polkua, ihan lopussa kivikkoa, jossa mennään liki nelinkontin. Matkaa autolta kertyi reilut 3 km suuntaansa. Mennessä siihen upposi tunti ja 12 minuuttia, palatessa nippanappa alle tunti. Tuon kumipuun juurelta, jossa mieheni seisoo, alkaa reissun haastavin osuus, muutama sata metriä huipulle. 


Horisontissa näkyvä isompi vuori on La Concha, jonka huipulle kiipesimme kuusi vuotta sitten, ja tavoite on jossain vaiheessa ehkä kevätpuolella yrittää uudestaan. Mutta nyt nautimme näistä maisemista. Alhaalla Välimeren rannalla näkyvät Marbella ja San Pedro de Alcantara, jossa asuimme aiemmilla vuorotteluvapaillamme ja nytkin alkuviikot. 


Tätä kirjoittaessani katselen tummuvaa iltaa ja kaupungin valoja hieman idempänä. Muutimme tällä viikolla suomalaisten suosikkialueelle Fuengirolaan, tosin emme ihan keskelle kaupunkia. Asumme ylhäällä vuoren rinteellä, josta on kyllä ihan mainiot näkymät merelle. Toinen juttu on se, että aina, kun palaamme jostain tähän kotiin, on edessä ylämäki. Tuli sitten kävellen tai autolla, mäkeä ei voi välttää. Rantaan on kävellen matkaa reilu kilometri, mutta sieltä ylös kiipeäminen ei ole mikään vartin juttu. Mutta emmehän tulleet tänne löhöilemään, vaan nauttimaan liikunnasta. 

Hyviä hiihtokelejä sinne Pohjolaan sekä oikein rauhallista adventtiaikaa! 

(Tuosta portailla nautiskelijasta voi ottaa mallia. Siinä se vietti lähes koko päivän.)




maanantai 28. marraskuuta 2022

Espanjan poikki kahdessa päivässä

 

Aurinkoinen ja ihastuttava San Sebastián jäi taakse ja lähdimme ajamaan Pamplonan kautta etelää kohti. Se oli lähinnä minun toiveeni, sillä olin jo täysin kypsä autossa istumiseen - kroppani ei vain ole luotu kestämään pitkiä automatkoja. Mieheni olisi halunnut kiertää vielä Espanjan pohjoisrannikkoa pitkin ihan länteen ja lähteä sieltä Portugalin rajan tuntumaa pitkin etelään. Toki ne seudut olisivat olleet meille molemmille ennen näkemättömiä, mutta tällä kertaa valitsimme kuitenkin suoran reitin. Ja sitten sitä hujautettiinkin päivässä melkein 700 kilometriä, mikä ei tehnyt yhtään paremmaksi oloani paitsi sen osalta, että tiesin tuon loputtomalta tuntuvan istumisen pian loppuvan. 


Maisemat varsinkin Pamplonasta Soriaan olivat aika upeat vuoristoineen, mutta siitä eteenpäin oli paljon kyllä tasamaatakin. Kaikkialla näkyivät kuivan kesän jäljet eikä alkava syksy - tai talveksihan täkäläiset jo tätä marraskuuta kutsuvat - ole tuonut juurikaan helpotusta kuivuuteen. Andalusiassa kuulemma kulunut lokakuu oli koko mittaushistorian toiseksi kuivin ja sateettomin. Sama taitaa olla monella muulla alueella. 

Madridia ohittaessamme alkoi sataa ja ukkostaa. Salamat leiskahtelivat hämärtyvässä illassa, mutta lopulta myös kaunis auringonlasku siivitti matkaamme. Ajelimme vielä muutaman sata kilometriä pääkaupungista etelään ja nappasimme taas "lennosta" hotellin. Tosin vahingossa varasin päivää myöhemmäksi, ja siinä sitä olikin selvittelemistä, että saatiin asia oikein ja päästiin yöksi puhtaiden lakanoiden väliin. Vaikka majoitus oli varattu "ei peruutusmahdollisuutta eikä maksun palautusta" -tyyliin, onneksi varausfirma ilmoitti pyynnöstäni lopulta, ettei peri meiltä tuplamaksua, koska hotellikaan ei halunnut periä. Puhumalla asiat yleensä selviävät, ja yllättävän usein jopa kehnolla kielitaidolla. Kun yhdistelee kaikkia osaamiaan kieliä, niin aina jotenkin tulee toimeen :)

Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa päämääränä ihana Andalusia ja Marbellan tukikohtamme, jossa olemme olleet nyt jo parisen viikkoa. Tämä on tilapäinen majapaikkamme, ja piakkoin pääsemme toivottavasti muuttamaan varsinaiseen vuokra-asuntoomme hieman tuonne idemmäksi. 

Madridin eteläpuolella on valtavat oliivilehdot, joita tuntui riittävän silminkantamattomiin. Emme ajaneet tällä kertaa maailman oliivipääkaupunkina itseään pitävän Jáenin kautta, mutta oliivipuita riitti silti lukemattomia. Kukkula kukkulan perään oli pelkkää oliivitarhaa, vain harvoja rakennuksia siellä täällä.  

Kaiken kaikkiaan ajomatkamme Suomesta Salon seudulta Marbellaan kesti 13 päivää, joista kahtena päivänä emme ajaneet lainkaan:  yksi päivä meni kokonaan laivamatkalla Saksaan ja Gardajärvellä Italiassa vietimme yhden kokonaisen autottoman päivän. Ajokilometrejä kertyi 4063, mutta paljon lyhyemminkin olisi matkan voinut tehdä niin ajan kuin kilometrien puolesta. Yksi tuttavamme on ajanut useinkin Suomesta tänne vain parilla yöpymisellä matkalla. Aina voi tietenkin valita, kumpi on tärkeämpi, matka vai päämäärä. Nyt nautimme matkan kaikista kiemuroista (paitsi kehnokuntoinen kroppani, joka kyllä on sittemmin perille päästyämme juoksuttanut minua parissakin lääkärissä - onneksi tänään oli ilo herätä, kun mikään paikka ei enää särkenyt!). 

Aurinkoisista ja lämpimistä päivistä olemme saaneet nauttia täällä Suomen kesän kaltaisissa talvioloissa. Vaikea kuvitella, että Lounais-Suomikin on jo saanut kunnon lumipeitteen ja jotkut ovat jo kaivaneet suksensa esille... 

Mutta iloitaan siitä, mitä itse kullakin on - elämässähän on pitkälti kyse oikeasta asenteesta: kaikki päivät ovat hyviä, jos on iloinen mieli. 

maanantai 21. marraskuuta 2022

Aurinkoiseen Espanjaan

 

Enimmäkseen sateisen Ranskan jälkeen oli ihana saapua aurinkoiseen Espanjaan. Ylitimme rajan lähellä Atlantin rannikkoa ja saavuimme San Sebastianiin reilu viikko sitten. Lämpömittari rantabulevardilla näytti 25 astetta eli ihan kesäiseltähän se tuntui. Vietimme leppoisan illan merta ja kaupunkia ihaillen. Yöksi ajoimme pienen matkan päähän rannikolta ja jatkoimme sitten matkaa kohti etelää Pamplonan, tuon härkäjuoksuistaan tunnetun kaupungin kautta. Nämä kuvat ovat San Sebastianista. 





Aurinkoista viikkoa sinulle!



maanantai 14. marraskuuta 2022

Annoin Ranskalle mahdollisuuden ja yllätyin iloisesti

 

Käsitykseni Ranskasta on ollut aiemmin kutakuinkin tuon yllä olevan kuvan kaltainen eli ei kovin myönteinen. Mutta kuten kuvasta näkyy, mutkan takana on valoisampaa, joten päätin antaa Ranskalle ja ranskalaisille (muillekin kuin niille perunoille) mahdollisuuden muuttaa käsityksiäni positiivisempaan suuntaan. Aiemmat kokemukseni perustuvat edellisen reissumme eli marraskuun 2016 Ranskan läpiajoon, jolloin emme yöpyneet maassa, ja huoltoasemapysähdyksistä jäi sellainen kuva, että meitä ei haluta palvella, koska emme osaa ranskaa. Lisäksi aiemmin olen ollut kahdella lennolla Pariisissa useita tunteja - joutunut lumipyryyn ja sellaiseen sumuun, josta ei Eiffel-tornia erottanut. Ainut aiemmin myönteinen kokemus on eräästä Suomessa asuvasta pariisilaistaustaisesta ystävästäni, joka on aivan ihana ihminen ja puhuu hyvää englantia. 

Reittivalintamme oli tällä kertaa sellainen, että se vaati vähintään yhden yöpymisen Ranskassa. Loppujen lopuksi olimme kaksi yötä, eri paikoissa tosin. Säät eivät olleet kovin suosiolliset, mutta se, miksi Ranska yllätti iloisesti, johtuu pitkälti ranskalaisista palveluhenkisistä nuorista tai nuorehkoista henkilöistä, joita tapasimme ravintoloissa, kahviloissa, hotelleissa ja huoltoasemilla. Bonjour ja merci riittivät hyvin pitkälle ja lopun hoidimme englannilla, jota nämä nuoret osasivat hyvin. Yksi osasi jopa espanjaa, joten asioimme sitten espanjaksi. 

Koko matkamme tähän asti pahimmat kelit ja jännittävimmät hetket koimme Ranskan vuoristoteillä kaatosateessa illan hämärtyessä. Onneksi tuollaista säätä kesti yhden päivän ja jo seuraavana päivänä oli sumun hälvettyä kiva ajella kauniin maaseudun läpi. 



Ranskassa löysimme yöpymispaikat jälleen tutun sivuston kautta, mutta yllätyimme kyllä, kun löysimme itsemme luostarista, jossa ystävällinen nunna otti meidät vastaan. Häneltäkin irtosi lopulta muutama englannin sana, kun hän ymmärsi, ettemme todellakaan puhu tai ymmärrä ranskaa. Luostarin -tai ilmeisesti se oli entinen luostari-  ympärillä oli kaunis puutarha, vaikka paljoa emme siinä ehtineet kierrellä, kun tullessamme oli jo lähes pimeää. Parasta tässä paikassa oli kuitenkin rauha ja hiljaisuus.


Ranskan hintataso oli myös esimerkiksi Saksaa ja Itävaltaa edullisempi ja kahvilla sekä syömässä oli mukava käydä senkin vuoksi. 


Kaiken kaikkiaan Ranskalle kannatti antaa mahdollisuus. Ajelimme Ranskaan Torinon suunnalta mm. Brianconin, Gapin, ja Privas`n kautta Aubenasiin, josta jatkoimme seuraavana päivänä Montaubaniin. Eräässä kahvilassa juttelimme englanniksi paikallisen miehen kanssa, joka innostui kuultuaan, että olemme Suomesta. Heti alkoi tulla juttua Helsingistä ja lisäksi Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta, joissa hän kertoi myös käyneensä. Hän olisi halunnut välttämättä tarjota meille kahvit, mutta olimme jo maksaneet, joten kiitimme kohteliaasti. Ranskalaisten pisteet kasvoivat tästäkin yllättävästä kohtaamisesta :)

Huimat vuoristotiet ovat nyt takanapäin, mutta reissu jatkuu. Lisää ensi kerralla...



perjantai 11. marraskuuta 2022

Sirmione Gardajärvellä

 

Italian Gardajärvellä majoituimme Sirmionen vanhaan kaupunkiin kivaan rantahotelliin. Nappasin majoituksen muutamaa tuntia ennen saapumista, kuten suurimman osan tämän reissun majoituksista. Varauksen tehtyäni säikähdin, kun tuli viesti, että vanhaan kaupunkiin ei saa ajaa omalla autolla, vaan auto pitää jättää toisen hotellin parkkiin muurien ulkopuolelle. No, onneksi sieltä oli kuljetus, mikä tosin maksoi vähän ekstraa, mutta emmepä olisi autolla mitään tehneetkään tuolla kapeilla kujilla. 

Sirmione sijaitsee Gardajärven eteläpäässä niemellä. Hotellimme oli aivan rannassa, josta oli ihana lähteä kävelylle rantaa pitkin. Olimme Sirmionessa kaksi yötä, joten meillä oli kokonainen päivä aikaa kierrellä ja katsella paikkoja. Oli todella kaunis sää Saksan koleuden jälkeen, joten nautimme täysin siemauksin Gardan 17 asteen lämpötilasta iltapäivällä. Järven vesi oli aika alhaalla ja kävelimmekin ikään kuin järven pohjaa pitkin melkoisen matkan. 



Sirmionen vanha kaupunki on idyllinen paikka kapeine kujineen, ravintoloineen ja kauppoineen. Niemenkärjen pohjoispää on täynnä hotelleja. Kävellen meille tuli noin kolmen kilometrin lenkki, kun kiersimme niemen ympäri eli paikka ei ole suuren suuri, mutta aivan ihana kyllä!

Bloggeri toimii täällä näköjään todella hitaasti, joten tämän pitempää postausta en onnistu nyt tekemään. Näkemisiin ensi kertaan!




tiistai 8. marraskuuta 2022

Etelä-Saksasta Itävallan kautta Italiaan

 

Vuosien toiveeni toteutui vihdoin, kun pääsimme lopultakin näkemään Neuschwansteinin linnan Etelä-Saksassa. Kun kuusi vuotta sitten ajaessamme Euroopan poikki Espanjaan edellisellä vuorotteluvapaalla saavuimme Neuschwansteiniin, oli sankka lumipyry ja kohdassa, mistä alla oleva kuva on, näimme vain valkoista pöperöä. Nyt sää oli kirkas, yöllä oli ollut ilmeisesti pakkasta, koska aamulämpötilakin oli vain +2 astetta. 

Olimme liikkeellä sen verran aikaisin aamusta, että parkkipaikallakin oli hyvin väljää. Linnaan sisälle olisimme saaneet myös liput, mutta päätimme jättää sisäkierroksen väliin ja keskittyä katselemaan linnaa ja maisemia. Tavoite oli myös päästä samana iltana Italian puolelle yöksi, joten kovin kauaa emme enää Saksan puolella olleet. Mieli teki jo lämpimämmille seuduille...


Mietimme, lähdemmekö Sveitsiin tapaamaan veljentyttöäni, joka on siellä vaihto-oppilaana, mutta lopulta päädyimme tosiaan ajamaan Itävallan poikki Alppimaisemia ihaillen. Innsbruckin jälkeen maisemissa oli havaittavissa selvää vihertymistä. 

Italian puolelle saavuttuamme painelimme ensin maksullisia moottoriteitä ja matka eteni joutuisasti. Gardajärven lähestyessä päätimme poiketa pienemmille teille ja sitten matka etenikin etanavauhtia. Ajoimme järven länsipuolta tunneleita ja jyrkkiä rantateitä pitkin ja niinpä pimeäkin pääsi lopulta tulemaan, ennen kuin pääsimme perille. Mutta kauniita olivat maisemat ja ilma oli selvästi lämpimämpää kuin Saksassa ja Itävallassa. Alakuvassa näkyy jo Gardajärven rantaa. 

Nyt on aika lopetella ja jatkaa toisella kertaa ihanan Sirmionen kuulumisilla.

 Hyvää viikon jatkoa sinne koti-Suomeen! 



perjantai 4. marraskuuta 2022

Vihdoinkin matkalla jälleen

 

Kun on kerran saanut matkakärpäsen pureman, ei siitä hevillä eroon pääse. Reilut viisi vuotta sitten, kun lopetimme edellisen vuorotteluvapaamme, päätimme, että seuraavaa haetaan heti kun se vain on mahdollista. Ja viiden vuoden välein se on mahdollista, joten nyt olemme jälleen ottaneet töistä taukoa ja lähteneet pitkälle reissulle. Tarkoitus on palata Suomeen vasta sitten, kun tulevan talven lumet ovat sulaneet ja kevät on jo melkein hiirenkorvilla. 

Lähdimme matkaan omalla autolla, joka ajettiin aluksi Finnladyn kyytiin Helsingissä. Itämeren aallot kuljettivat meidän Saksaan, jossa tälläkin hetkellä olemme. Matka on edennyt hitaasti, koska on niin paljon mielenkiintoista matkan varrella. Alkuun juutuimme Hampuriin, jossa on miniatyyrimaailmojen ystäville todellinen ihmemaa eli Wunderland. Paikka on käsittämättömän suosittu ja lippuja on vaikea saada haluamalleen ajalle, ellei sitten ole todella hyvissä ajoin liikkeellä - jopa kuukausia etukäteen. Me menimme puoliltapäivin tiskille ja saimme kuin saimmekin liput samalle päivälle, tosin vasta klo 21.15. Paikka on auki puoleenyöhön, joten ehdimme kuitenkin pari kolme tuntia kierrellä ja ihmetellä taitavien käsien aikaansaannoksia. Kuvista saa ehkä vaisun käsityksen siitä, mistä on kyse. Upeassa punatiilirakennuksessa on maailmaa pienoiskoossa useassa eri kerroksessa, ja hienointa on, kun paikat heräävät ikään kuin eloon: junat puksuttavat tunneleista toiseen, lentokoneet lentävät, laivat seilaavat, autot huristavat kaduilla ja teillä sekä myös osa ihmishahmoista tekee jotakin.  



Nämä maisemat ovat Venetsiasta, joten tulipahan paikattua sekin aukko sivistyksessä, että en ole siellä koskaan käynyt. Ja välillä tietenkin tulee yö, jolloin maisema, talot ja liikenne näyttävät ihan erilaisilta kuin päivänvalossa. 



Hampuri on muutenkin mielenkiintoinen kaupunki monine kanavineen. Kovin paljoa emme ehtineet päivässä kierrellä, mutta löysimme myös erikoisen museon, jossa kerrottiin Saksan tullilaitoksen historiasta. Zollmuseum sijaitsee myös erään kanavan varrella melko lähellä tuota Wunderlandia, joten helposti niissä voi vierailla samalla reissulla. Museon pihalla komeili vuoden 1965 mallia oleva Kleinbussi, jollaisen muistan jo lapsuudestani eräällä tuttavaperheellä olleen. Sisällä hämmästyttivät erityisesti huumeiden ja muiden laittomien tuotteiden salakuljetustavat. Satujen lempihahmoni Punahilkka oli kyllä päässyt kyseenalaiseen tehtävään, kuten alimmasta kuvasta saattaa huomata. 




Matka jatkuu halki avarien maisemien etelää kohti. Parin päivän päästä pääsemme ehkä jo seuraavan valtion puolelle. Välillä pysähtelemme idyllisissä kylissä ja käymme syömässä tai kahvilla. Parasta on, että ei ole kiirettä minnekään. Moottoritiellä oli yllättävän paljon autoja, jotka ajoivat korkeintaan satasta niin kuin mekin, vaikka rajoitukset olivat 120 tai ei ollenkaan rajoituksia.