Joskus käy niin, että ihminen ihan etsimättään löytää. Esimerkiksi uuden harrastuksen. Liki vuosi sitten ollessani lomalla yksin ja miettiessäni, mitä kivaa tekemistä keksisin, löysin kirjat. Ainahan ne ovat olleet minulle tärkeitä, mutta ennen olin niitä vain lukenut ja kenties hyllyjen täytteeksi keräillyt. Nyt löysin ne aivan uudelleen, mistä taisin jo kertoakin joskus viime vuonna. Ja sitten karkasi niinsanotusti mopo käsistä...
Kirjoja on tullut vajaan vuoden aikana tuunattua kolmisenkymmentä erilaista. Ja voi, miten alussa tässä puuhailussa vasta olen, sillä ideoita olisi vaikka miten paljon, kun vain olisi aikaa näperrellä. Näpertelyähän tämä varsinaisesti on, paperiveitsien ja liiman, maalien, kuvien, tarrojen, nappien, lautasliinojen, pitsien ja kaikenlaisen kinder -krääsän kanssa. Mutta koska tiedän, että moni muukin tykkää tällaisista pienoismaailmoista, niin kiva oli saada kirjoja näytille paikalliseen kirjastoon. Kolme viikkoa on takana ja vielä viikko näyttelyä jäljellä.
Ja uusia ideoita pulpahtelee mieleen päivittäin. Iltaisin hurahtaa helposti monta tuntia yläkerran työhuoneessa. Silti ehdin kyllä harrastaa paljon muutakin, jopa löhöilyä sohvalla lehtiä lukien. Liikuntaakin sauvakävellen, tanssien ja puntteja salilla nostellen, ehkä kohta vielä hiihdellen. Kuorolaulua, käsitöitä, venäjää, raamattupiiriä. Ja kesällä tietysti puutarhailua ja moottoripyöräilyä. Kaiken kaikkiaan elämä on kyllä aika satumaista, kun saa tehdä monenlaista mukavaista. Ja monesti iltaisin kirjoja kaivertaessani ajattelen Täti Sinistä, joka ehkä siellä omassa askartelupajassaan myös jotain mukavaa ja satumaista näpertää... (Terveisiä, myös Täti Punaiselle tien toiselle puolelle! Olisi niin mukava tulla käymään siellä teillä, vaan tuo matka pitkä...)
