Tammikuun tuisketta

 

Eilisaamusta asti maisema on ollut harmaanvalkoinen, täynnä ilmassa pöllyävää pöperöä, jota on kertynyt jo sellainen 15 senttimeterin kerros maan pinnalle. Edelliset lumet ehtivätkin alkuviikon plussakeleissä sulaa lähes kokonaan, mutta nyt taas lunta piisaa. Kokeilin vähän kolata enimpiä portaiden edestä pois, mutta oli niin painavaa lunta, että jätin suosiolla miesväelle huhkittavaksi. 

Tammikuun säät ovat täällä vaihdelleet kipakoista pakkasista jonnekin plusviiteen lämpöasteeseen. Aurinkoisiakin päiviä on ollut ja silloin mieli laukkaa jo kevääseen. Mutta ehkä tässä on vielä kaivettava sukset uudelleen esiin ja nautittava talvesta, kun se kerrankin on luminen. Postia aamulla hakiessa meinasin ruveta tekemään lumiukkoa, kun oli juuri sellaista lunta, mutta se jäi vain ajatukseksi. Koronan kurimuksessa emme ole saaneet hoitolapsiakaan luoksemme liki kahteen kuukauteen - he varmasti tykkäisivät viettää täällä talvipäiviä pihapuuhissa. 

Mihin muuhun talvipäivät ovat kuluneet kuin arkiseen työssäkäyntiin ja kävelylenkkeihin niin metsässä kuin kaupungillakin? No, jostain kummasta itselläni on alkanut tässä kaikessa hiljaiselossa erittäin luova kausi. Olen kaivertanut vanhoja kirjoja uuteen "kuosiin", kirjoittanut hurjan määrän lastenrunoja sekä viimeisimpänä tuoreena villityksenä kokeillut virkata erilaisia isoäidinneliöitä. Se on varsin koukuttavaa! Ja lukenutkin olen tavallista enemmän. Tiina Lifländeriltä luin myös hänen esikoisteoksensa Kolme syytä elää - oli mielenkiintoinen kirja sekin. Suosittelen. 

Kaupunkikodissa on tullut vietettyä tavallista enemmän aikaa, koska välttelemme lumitöiden tekemistä viimeiseen asti. Sitäpaitsi kotitiemme tänne maaseutukotiin on välillä ollut niin peilijäässä, että sitä ei tahdo pystyä ajamaan. Eli aika pitkälle päätämme säätilan mukaan, kummassa kodissa aikaa vietämme. Alkuvuoden alennusmyynnistä ostin kukkakaupasta tuon ihanan jouluruusu-murattiasetelman, joka ilahduttaa kaupunkikodin ikkunalla. Toivottavasti säilyy siihen asti, että voin kevääällä istuttaa sen tänne pihalle. 

Enkelinsiivet molemmissa kodeissa ovat innostuneet kasvamaan valtavasti. Kohta on varmaan aika etsiä isommat ruukut ja vaihtaa multa. Muuten on vielä jotenkin ajatus jäässä kaiken kevätkasvatuksen suhteen eli ei ole toistaiseksi yhtään taimipurkkia ikkunalla kesää odottamassa. 

Tällaista täällä lounaisrannikolla. Rauhallista ja mukavaa. Miten sinulla siellä ? 

Valoisaa helmikuuta!

Kaksi hyvää kirjaa

 Joululomalla oli aikaa lukea muutama kirja, jotka ihan summamutikassa tilasin kirjastosta muutama päivä ennen joulua. Ja yllätyksekseni molemmat kirjat olivat tosi hyviä, joten päätin esitellä kirjat lyhyesti teillekin. Kumpikaan kirja ei ole ihan tavanomainen romaani, vaan rakenteeltaan molemmat ovat kiinnostavasti erilaisia. 

Laura Pörstin Viimeinen vuosi (Gummerus 2021) on toimittaja-kirjailijan esikoisteos, joka kertoo alaotsikkonsa mukaisesti Muistiinpanoja muutamista vaatekaapeista. Kirja on mielestäni paljon muutakin kuin kirja vaatteista, joiden merkityksiä ihmisen eri elämänvaiheissa kirjoittaja etsii. Viimeinen vuosi on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäisessä elämä keskittyy rintamamiestaloon, jossa kirjoittajan iäkäs isoäiti asuu. Siellä naiset tutkivat yhdessä isoäidin vaatekaappia ja elävät isoäidin viimeistä vuotta. Lapsenlapsi pääsee kurkistamaan vieraaksi jääneen isoäidin nuoruuteen ja luo päivä päivältä siltaa heidän välilleen. 

Kirjan toinen osa seikkaillaan Pariisissa ja pohdiskellaan kuluttamista, vaatteiden oston ja omistamisen tarpeellisuutta. Tämä osa kirjaa kiinnosti minua varsinkin siksi, että ostan itsekin suurimman osan vaatteistani käytettynä kirpputoreilta. Viimeisessä osassa ollaan Helsingissä, jossa kirjailija pohtii vaatteiden ja pukeutumisen merkityksiä; miten vaatteet paitsi peittävät myös paljastavat, ei pelkästään ihoa, vaan tunteita, makua, epävarmuutta, arvoja...

Tiina Lifländerin Hyvä yö (Atena 2021) on mielenkiintoinen romaani hoitokodin arjesta ja yöhoitajan uupumisesta sekä siitä, mitä kaikkea siitä voi seurata. Takakansitekstin mukaan "Hyvä yö vie yöhön, jossa ei nukuta ja päivään, jolloin ei olla hereillä. Väsymys saa oikean ja väärän rajat hämärtymään ja nakertaa myötätuntoa." Se on myös kirja vanhenemisesta eli siitä, mikä odottaa meitä jokaista. Kirja on rakennettu vuorotellen minä-muodossa kertovan yöhoitajan ja vanhuksen näkökulmasta, Vanhuksen elämän kautta lukija pääsee myös kurkistamaan sota-ajan elämään. 

Lifländer on kirjoittanut aiemmin esikoisteoksensa Kolme syytä elää, jota en ole itse vielä lukenut. Hyvän yön luettuani aion varmasti tarttua myös tuohon aiemmin ilmestyneeseen kirjaan. Pidin jollakin tavalla kirjan vähäeleisestä tyylistä, jossa virkkeet ovat enimmäkseen lyhyitä ja napakoita. Hyvä yö kiinnosti myös siksi, että kärsin itsekin huonosti nukutuista öistä. 

Molempia kirjoja suosittelen lämpimästi jokaiselle, jota kiinnostavat ihmissuhteet, sukupolvien välillä erityisesti. Kumpikaan kirja ei ole erityisen paksu: Viimeinen vuosi 245 sivua ja Hyvä yö 200 sivua. Silti en sanoisi, että ovat mitenkään kevyttä luettavaa, vaan tarvitsee lukea ajatuksella.