Hitunen

Hitunen

torstai 9. elokuuta 2018

Sadonkorjuuta ja synttärihulinaa


Pikkuinen kirsikkapuumme antoi tänä kesänä parhaan satonsa ikinä. En muista, milloin puu on istutettu, mutta jänikset kalusivat sen rungon paljaaksi yhtenä runsaslumisena talvena rungonsuojien yli. Leikkasin puun poikki noin 20 cm:n korkeudelta, ja siitäpä se vain lähti kasvamaan. Nyt parimetrinen puu oli ennen sadonkorjuuta kuin sateenvarjo, jossa oksat taipuivat kirsikoiden painosta maahan asti. Happamista kirsikoista tuli hillosokerin avulla oikein kelpo hilloa, jota mieheni keitteli satsin toisensa perään.


Tänä vuonna istutin vain kaksi kesäkurpitsan tainta, koska useamman olen todennut olevan meille kahdelle syöjälle liikaa. Kukkia tuli valtavasti varsinkin tähän alkukesän kasvihuoneessa roihunneeseen yksilöön, mutta moni kurpitsanalku ilmeisesti lämmön ja kosteuden vääristä määristä johtuen mätäni niille sijoilleen. Eilen kuitenkin sain korjattua satoa sen verran, että tein perinteisiä kesäkurpitsa-jauhelihaveneitä uunissa. Ja kyllä maistuivat hyviltä!


Juuri ennen sukulaisreissulle lähtöä huomasin puutarhassa uuden liljan avanneen ensimmäiset kukkansa, joita oli tasan kaksi, eikä sitten enempää tullutkaan. Enpä muista tämän liljan nimeä, kun en enää viime vuosina ole jaksanut/viitsinyt kirjata kaikkia ostamiani taimia ylös. Kaunis kuitenkin, ja se riittää minulle.


Parin anoppilassa vietetyn päivän jälkeen ajelimme Pohjois-Pohjanmaalle lapsuuskotini maisemiin, jossa vanhempi veljistäni asuu vaimonsa kanssa. Talo on matalan ja soistuneen järven rannalla, eikä vesi ole ollut uimakelpoista sitten lapsuuspäiviemme. Järvellä viihtyvät niin kurjet kuin joutsenetkin puhumattakaan pienemmistä siivekkäistä.


Meistä seitsemästä sisaruksesta veljeni oli nyt viides, joka saavutti puolen vuosisadan rajapyykin. Vietimme juhlat vanhassa, pääosin veljeni ja serkkumme kunnostamassa heinäladossa, jossa lapsena hypimme heinäkasojen päällä tuolla katonrajassa. Vieraita kävi päivän aikana toista sataa, ja mukava oli tavata sukua ja tuttuja, vaikka kaikkia en heti tunnistanutkaan. Sääkin oli mitä mainioin, ei tuskaisaa hellettä eikä myöskään sadetta.





Ihana oli myös yöpyä järven takana Täti Sinisen ja miehensä pihalla asuntoautossa sekä kipittää tien toiselle puolelle Täti Punaisen valmistamaa aamiaista nauttimaan. Kiitos vielä kerran!  Vanhempiemme kuoleman jälkeen muu suku on tullut rakkaammaksi meistä sisaruksista monelle ja tätejä puolisoineen onkin nimetty varaäideiksi ja -isiksi.


Kotimatkalla saimme vielä nauttia upeista järvi- ja peltomaisemista halki elokuisen Suomen. Maisemien lisäksi huomasin bongailevani erilaisia pilviä - niitä kun ei ole tänä kesänä juurikaan näkynyt!

Vielä muutama lomapäivä ja sitten saan taas kokea oppimisen iloa yhdessä lasten kanssa...

sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Rannikolla Rovinjissa


Pulasta pohjoiseen rannikkoa pitkin ajellessa tulee vastaan idyllinen Rovinj, noin 15000 asukkaan pikkukaupunki. Pulasta olisi päässyt laivalla päiväretkelle lahden toiselle puollelle Italian Venetsiaan, mutta me valitsimme Venetsiaa muistuttavan Rovinjin - ilman kanavia ja kondoleita. Ei ihme, että kaupungit muistuttavat toisiaan, sillä Rovinj on ollut venetsialaisten hallinnassa noin 500 vuoden ajan 1200 -luvun lopulta 1700 -luvun lopulle. Itse en ole Venetsiassa käynyt, mutta siellä käyneen mieheni mielestä yhtäläisyys on ilmeinen.


Rovinjin vanha kaupunki on ympyränmuotoiselle niemenkärjelle rakennettu (näkyy hyvin ilmakuvista, joita löytyy googlettamalla). Rinteet kohoavan rannasta niemen keskustaa kohti, jossa komeilee kirkko. Kadut ovat kapeita, ehkä paremminkin kujia, joissa ylettyy koskemaan kujan molemmin puolin olevia taloja yhtä aikaa. Vanha kaupunki on täynnä ihania pikku kahviloita ja ravintoloita talojen välisillä pikkuruisilla pihoilla. Myös rannat ovat ravintoloiden rytmittämät. Herkuttelupaikkoja siis riittää.








Rovinjissa minua ihastuttavat myös värit ja niiden runsas ja ennakkoluuloton käyttö. Talot ovat värikkäitä puhumattakaan ikkunaluukuista, pihakalusteista ja kukista. Miksi tyytyä mustavalkoiseen tai harmaaseen, kun elämän voi täyttää väreillä?!





Olisi ollut kiinnostavaa katsella kaupunkia ylhäältä päin, mutta siihen ei ollut nyt mahdollisuutta. Sen sijaan rannalla oli useita kojuja, joista saattoi ostaa lipun johonkin vesillä kulkevaan alukseen ja tutustua kaupunkiin mereltä päin. Miehet kävivät katselemassa vedenalaista maailmaa kolmen vartin kierroksella. Kirkkaiden vesien ansiosta kalat ja muut merenelävät näkyvät hyvin "sukellus"veneen lasien läpi.




Rovinjissa riittäisi varmaan katseltavaa useammaksikin päiväksi. Ihan vaikka ohi kulkevia ihmisiä ja ohi lipuvia veneitä katsellen itse kahvilassa istuskellen! Niin, ja pyöreän niemenkärjen voisi kiertää rantaa pitkin kokonaan, mitä me emme tehneet, koska oli läkähdyttävä helle ja ison osan ajasta vain istuskelimme - ja herkuttelimme.


Ja vielä vähän väriterapiaa:



maanantai 16. heinäkuuta 2018

Krk:n saarella

Kroatian kielessä on paljon konsonanttiyhdistelmiä, jotka ovat meille suomalaisille hiukkasen vaikeita lukea. Krk on siis saaren nimi. Edellisellä reissullamme kävimme Krka -nimisessä kansallispuistossa. (Linkki siihen juttuun tuosta nimestä klikkaamalla!)


Krk:n saarelle pääsee komeaa siltaa pitkin, joten se oli  helppo valita kohteeksi Plitvicesta palatessamme. Saari on aika karu, mutta siksi kai niin viehättävä.


Kävimme Malinskan kaupungissa saaren itärannikolla. Halusimme ehtiä yöksi takaisin Pulaan, joten emme ehtineet tutustua saareen tarkemmin. Malinska valikoitui kohteeksi siksi, että sieltä löytyi netin kautta ravintola, josta saa gluteenitonta ruokaa, ei tosin pizzaa. Pasta-annos oli oikein maukas.




Malinskassa meidät yllätti ukkoskuuro, mutta sateen jälkeen kaupunki näytti oikein kauniilta ja raikkaalta.






Krk:n saarelta ajelimme Pulaan rantatietä ihaillen samalla kauniita pikkukyliä ja -kaupunkeja.




Luvassa on vielä ainakin yksi Kroatia-aiheinen postaus: hurmaava Rovinjin kaupunki.