Hitunen

Hitunen

sunnuntai 14. elokuuta 2022

Elokuun silta

 

Elokuu on meille opettajille tyypillisesti silta kesälomasta takaisin työhön. Vähitellen alkaa mieli ja kroppakin hyväksyä sen, että elämä on taas kellotettua ja arkisin on mentävä annettujen aikataulujen mukaan. Mutta toisaalta rutiinit luovat hyvät raamit arkeen, ja ainakin aluksi aamut alkavat herätyskellon pirinällä. Ehkä myöhemmin, kun noihin aikaisempiin aamuihin taas tottuu, oppii heräämään jo ennen pirinää. 

Elokuu on tuonut mukanaan paljon muutakin kuin työn alkamisen. Ihmeellisen lämpimät päivät ja upeat illat sekä kuutamon sillat. Vielä riittää metsässä mustikoita ja vadelmia, kasvimaalla satoa korjattavaksi talteen. Porkkanat, perunat, kesäkurpitsat, punajuuret, raitajuuret, mangoldit ja tomaatit kasvavat vauhdilla. Oman maan aineksista tehty ruoka on parasta lähiruokaa ja huipputuoretta. Ihanaa, kun on maata, missä viljellä noita herkkuja. Lisäksi omenat, luumut ja kriikunat ovat kypsymässä - viinimarjat jo enimmäkseen poimittu. Elokuu on yksi parhaista kuukausista - mitä siitä, vaikka osa kukista jo kuihtuu, kunhan puutarhassa riittää syötävää pitkälle syksyyn. Tänä vuonna omena- ja luumusato näyttää kyllä harvinaisen huonolaatuiselta, mutta onneksi on viimevuotistakin omenahilloa kellarissa jäljellä. 


Elokuussa on usein vielä lämpimiä päiviä ja tänä vuonna näköjään oikein kunnon hellejakso ainakin täällä eteläisemmässä Suomessa. Eilen vietin rannalla "lahjalapsen" kanssa tuntikausia seuraten hänen iloista pulikointiaan ja uimahyppyjään. Välillä myös molemmat syvennyimme omiin kirjoihimme ja söimme eväitä. Sitten taas oli ihana pulahtaa virkistävään veteen. Viime kesänä tuli uitua todella usein, mutta voi olla, että tänä kesänä olen uinut ja saunonut rantasaunassa vielä useammin. Merivesi on nyt noin 18-asteista, mikä ei vielä tunnu liian kylmältä. 


Nautitaan elokuun upeista päivistä ja lempeistä illoista!



lauantai 30. heinäkuuta 2022

Pieni lomanen pihapuuhien keskellä

 

Aika tiiviisti olemme viettäneet kesää yhtä ja toista puuhaillessa niin kotipihalla kuin kyläsaunalla, joten pieni yhden päivän lomanen teki terää. Perinteinen kesäreissumme suuntautui jälleen Kangasalan ihaniin maisemiin ja Mobilian automuseoon. Mielestämme museon kesänäyttelyt ovat joka vuosi olleet hyvin rakennettuja ja mielenkiintoisia myös ei-niin-teknisesti-orientoituneen (naisen) näkökulmasta, eikä Mobilia tuottanut taaskaan pettymystä. Kaiken lisäksi paikan ravintolasta saa hyvää lounasta, myös gluteenittomana. Ja plussana on kaunis ranta-alue, johon aina pakenen siinä vaiheessa, kun tekniikan ihmeet alkavat ahdistaa...


No, olihan siinä näyttelyssä paljonkin mielenkiintoista, mutta ei juuri tullut kuvattua sisällä, paitsi näitä hauskoja vanhoja mainostekstejä (Huom. meillä ei ole Chevrolet -merkkistä autoa) : 


Kotona on tullut kuljeskeltua lähimetsässä joka päivä. Mustikoita ja vadelmia on niin paljon, että ei meinaa ehtiä kaikkea poimia. Piirakkaa olen ehtinyt tehdä muutaman kerran, tässä kauratoscalla kuorrutettua gluteenitonta (oli niin hyvää...) :


Oma piha tuottaa muutakin satoa ja mm. kesäkurpitsat kasvavat vauhdilla. Nyt kokeilin broilerijauhelihatäytettä ja hyvää tuli siitäkin: 


Ja lempikukkani tsinniat ovat lopultakin avanneet nuppunsa hohtavan pinkkiin kukintaan. Terassilla kukkii lisäksi pinkkiä kesäneilikkaa (viime kesänä ostettua ja kuistilla talvetettua) sekä pinkkejä petunioita. 



Aurinkoista elokuun alkua! 



lauantai 23. heinäkuuta 2022

Pihaprojekteja piisaa...

 

... niin kasvien kanssa kuin muutenkin pihalla. Kasveja pitäisi harventaa ja siirrellä uusiin paikkoihin, mutta ei vaan kaikkea ehdi edes liki 10 viikon kesälomalla! Säätkään eivät aina sovellu kasvien siirtoihin, joten on parasta odotella syksyä. Tuota syyshortensiaa yläkuvassa en aio kyllä siirtää, se kun tuntuu viihtyvän tuossa paikassaan ja kukkii komeasti. Mutta oransseja päivänliljoja on aivan liikaa ja niistä pitäisi päästä eroon. Haluaisin mieluummin vaaleanpunaisia, vaikka se ei olekaan tällaisen rintamamiestalon pihapiirin perinteinen päivänliljaväri. Keltaiset, joita myös on paljon, ovat ihan ok. 

Kun Pekka Pouta lupaili muutamaa hellepäivää, olin juuri luvannut miehelleni, että seuraavan helteen tullessa en tee mitään. No, jäi tarkentamatta, että en aio tehdä mitään epämukavaa, vaan ainoastaan sellaista, mistä tykkään. Niinpä katseeni osui pihakeinuun, joka näytti kärsivältä hilseilevine petsauksineen ja osittain lahonneine jalkoineen. Maalin tätä projektia varten olin ostanut muutama kesä sitten Lidlistä, mitä nyt en ole yleensä pitänyt maalikauppana. Ehkä hurmaannuin maalin väristä, se kun oli Jade nimeltään. Mutta ensin oli rapsutettava irtoava petsi/lakka pois ja hiottava pinta hyvin. Aika laikukkaaksi pinta jäi, koska jotkut osat tulivat ihan puupuhtaiksi ja osassa taas petsi ei irronnut ollenkaan ja osa oli jotain siltä väliltä. Keinun paikka on kuitenkin puiden varjossa ja ajattelin, että lopputulos on sitten tekijänsä näköinen eli ei-niin-viimeisen-päälle. 

Keinun paikkakin kaipasi ehostusta, sillä noin 20 vuotta sitten (miten aika voikin kulua niin nopeasti!) luonnonkivistä latomani alusta oli painunut pahasti, eikä suurinta osaa kivistä edes näkynyt rikkaruohojen alta. Lisäksi syreenipensas oli villiintynyt ja tunki keinun syliin. Niinpä maalauspuuhien välissä oli hyvää aikaa kaivaa vuosia sitten lahjaksi saamastani kivikasasta isoimpia kiviä, jotka tietenkin olivat hautautuneet alimmaisiksi. Pahaksi onneksi aurinko paistaa kivikasaan lähes koko päivän, mutta hyväksi onneksi tämä keinupaikka on varjossa lähes koko päivän. Eli työolot olivat kohtuulliset. 

Paksu juuri tuossa kuvan keskellä kuuluu vieressä olevalle saarnille, joka on joskus tarkoitus kaataa. Siinä vaiheessa tuo juurikin on kai kaivettava ylös. Lopputulos parin päivän hellehuhkimisesta näyttää tältä: 

Maali ei ihan kunnolla peittänyt kaikkia ruskeita osia johtuen osittain siitä, että maali loppui kesken, mutta parempi tämä on kuin vanha, kulahtanut väritys. Kiveykseen olisi tarvittu enemmän isoja kiviä, mutta en jaksanut kaivaa niitä kovin syvältä kasasta ja osasyy lienee myös se, että näin yhdestä kivenkolosta käärmeen pään, joka luikahti kyllä nopeasti piiloon. Moiseen näkyyn olen kyllä tiennyt jo varautua ja niinpä en mene kivikasalle ilman kumisaappaita ja hanskoja, mutta silti, ei se nyt ilahduttanutkaan. 

Tässä keinussa istuessa näkymä on suoraan suihkulähteelle, joka sekin on tänä kesänä kunnostettu viime kesäisen rakentamisen jälkeen. Kunnostus tarkoittaa sitä, että valoimme kivet betoniin, koska kyllästyimme (jo yhdessä kesässä!) kaivelemaan roskia kivien välistä. Nyt on helpompaa altaan puhtaana pitäminen - toivottavasti. 

Syysleimutkin ovat jo aloittaneet kukintansa. Tosin näyttää jäävän aika vaisuksi niiden kukinta tänä vuonna, mutta onneksi nuo hortensiat paikkaavat tilannetta. Hämärtyvässä illassa valkoiset kukinnot hohtavat kauniisti. 

Syksy lähestyy, vaikka vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä...

(Toimiiko muilla Tokmannin aurinkokennovalaisimet? Nämä ovat kauniita, mutta noin kymmenestä vuosia sitten ostetusta tämä on ainoa, joka jaksaa palaa ympärivuotisesti. Välillä se tosin räpyttää iloisesti kuin kertoakseen, että huomaa minut. Muut ovat aikaa sitten sammuneet, jos nyt yleensä syttyivätkään.)