Nyt on lukemisvimma! Onnea Joel Haahtelalle!

 

Viimeisin lempikirjailijani Joel Haahtela täyttää tänään 51 vuotta, joten onnea hänelle syntymäpäivän johdosta. Toivon lisäksi hänen kirjoittavan lisää kirjoja, jotka eivät syvällisyydestään huolimatta ole liian raskaita lukea, vaan aina niistä löytyy ajattelemisen aihetta ja kosketuskohtia omaan elämään. Tähän mennessä helsinkiläinen lääkäri Haahtela on kirjoittanut 14 kirjaa, joista nyt olen lukenut seitsemän ja kahdeksas on menossa. En ole lukenut kirjoja mitenkään painojärjestyksessä, vaan miten niitä on sattunut saamaan. Ensimmäisenä luin viime keväänä Espanjassa Jaakobin portaat - nimisen viime vuonna ilmestyneen pienoisromaanin, ja jäin kerrasta koukkuun Haahtelan upeaan kieleen ja tapaan kertoa tarinoita. Olen hurahtanut näihin teoksiin samoin kuin joskus alakouluikäisenä Enid Blytonin Viisikoihin, jotka luin kaikki, mitä käsiini sain. 

Haahtelan kirjoissa liikutaan usein ulkomailla ja mielestäni niistä aistii hyvin perehtymisen erilaisiin kulttuureihin ja kirkkokuntiin. Kirjoissa on paljon uskonnollisia elementtejä, mutta ei mitenkään tuputtaen, vaan luonnollisena osana elämää. Haahtelaa kiehtovat erilaiset mysteerit ja selittämättömät asiat sekä ihmisen mielen ja muistin tuottamat "kepposet". Siksi näitä kirjoja onkin mielenkiintoista lukea, koska ne ovat täynnä yllätyksellisyyttä ja syvällisiä ajatuksia. 

Eilen sain luettua Haahtelan romaanin Tule risteykseen seitsemältä, mikä on julkaistu vuonna 2002. Kirja sijoittuu Portugaliin johonkin aikaan ennen vuosituhannen vaihdetta ja kertoo viiden muusikon yhteisestä matkasta sekä päähenkilön isän etsinnästä. Kiinnostavaa itselleni oli erityisesti Portugalin maisemien ja elämäntavan kuvaukset, vaikka en itse ole käynyt maassa kuin kerran. Esikoisemme sen sijaan on muutaman viikon päästä lähdössä Lissabonin seudulle pariksi kuukaudeksi...

Tässä näyte Haahtelan tyylistä teoksessa Tule risteykseen seitsemältä: 

s. 74: ”Siinä on minun perheeni. Se ajelehtii maan halki kuin hylky, laiva ilman kapteenia, lapsi ilman isää. Musiikki on sen laiva ja meri sen soperteleva sydän. Minä katselen heitä liikutuksen vallassa ja äkkiä minusta tuntuu kuin olisimme viimeistä kertaa yhdessä, tällä tavalla, nauravina, huolettomina ja joutilaina. Olemme kasaantuneet yhteen tuulten mukana kuin ojissa rapisevat lehdet, mutta Inês on kohottanut meidät ylös ja ilman Inêstä olisimme kuin, mikä… taivaalle unohtunut zeppeliini. Ja vaikka olemme kaikki kovin erilaisia luonteiltamme, lepää välillämme hiljainen ymmärrys.”

Tuo kirja on kirjoitettu reilut 20 vuotta sitten, ja minusta Haahtelan tyyli on muuttunut vuosien varrella entistä kiehtovammaksi. Erityisesti tykkäsin kolmen pienoisromaanin sarjasta, jotka luin kyllä "väärässä" järjestyksessä, mutta sillä ei ollut sinänsä väliä, koska teokset ovat itsenäisiä eivätkä niiden henkilöt ole samoja. Sarjaan kuuluvat Adèlen kysymys (2019), Hengittämisen taito (2020) ja Jaakobin portaat (2022). 

Tuossa kuvassa on elämäni ensimmäinen kirjasto, alakouluni yhteydessä ollut sivukirjasto, joka valitettavasti on jo lakkautettu. Se avasi minulle uskomattoman suuren ja upean maailman, josta en ollut ennen tiennyt. Opin lukemaan ennen kouluikää, viisi-kuusivuotiaana, ja kodin lapsille sopivat kirjat olivat kouluikään mennessä jo jokseenkin luettu. Ala-asteen aikana kahlasin läpi kaikki lasten- ja nuortenkirjat, ja olikin ihana päästä sitten yläasteen myötä isompaan kirjastoon. Minulla on vielä tallessa lapsuusaikojen lukupäiväkirjoja eli sinikantisia vihkoja, joihin merkitsin ylös kirjan nimen, kirjailijan, kustantajan, julkaisuvuoden, sivumäärän sekä tähtiarvion. Tietenkin myös sen, milloin olin kirjan lukenut. Parhaimpina kuukausina kirjoja meni yksi per päivä, joskus sunnuntaisin kaksikin. Eivätkä ne aina olleet mitään ohuita sata- tai kaksisataasivuisia. 

Perjantaina vietimme koulussa kansainvälistä lukutaitopäivää ja puhuimme lukemisen tärkeydestä. Ilman lukutaitoisia ihmisiä ei tällaisessa bloggaamisessakaan olisi mitään järkeä, joten kiitos teille, lukijani, että jaksatte lukea näitä juttuja ja kommentoida!

Aurinkoa syksyynne!

Loppukesän tunnelmia

 

Elokuu on yksi lempikuukausistani. Kesää on vielä jäljellä ja säät ovat usein lämpimiä, vaikka samalla saattaa olla sateista niin kuin viime päivinä. Tälle viikolle on vettä saatu jo riittämiin, maanantainen 60 mm olisi jo ollut tarpeeksi ilman tämänpäiväisiä lisäyksiä. Mutta kaikki otetaan, mitä annetaan...

Sateiden väliin on onneksi mahtunut ihanan lämpimiä päiviä ja iltoja. Kävelylenkeillä olen saanut ihastella lähiseutujen kauniita peltoja ja tienvierten kukkarunsautta. Omalla pihallakin kaikki kasvaa rehottaa sen verran hyvin, että oli pakko aloittaa kasvien jakaminen ja uudelleen istutus. Liljakasvustoja olen harventanut ja levittänyt uusiin paikkoihin, samoin vuorenkilpiä. Vielä riittäisi tehtävää ja syksyn kukkasipulitkin odottavat istuttamista. Kaikista pihapuuhista kuitenkin nautin ja ne tuovat sopivaa vastapainoa työelämän kuvioille. 

Kesäkauden päätöstä eli venetsialaisia juhlittiin viime viikonloppuna. Saunoimme ja uimme sekä herkuttelimme nyyttärien merkeissä. Illan kruunasivat hämärän saapuessa syttyvät lyhdyt ja soihdut.  Kotipihallakin on ollut kivan tunnelmallista: 

Syksyn lähestyminen näkyy jo, mutta silti vielä jarruttelen. Kynttilöitä en sisällä ihan heti kaiva esille, mutta usein olen viime aikoina käpertynyt vilttiin ja uppoutunut hyvään kirjaan. Ja välillä olen uppoutunut kaappien sisuksiin ja raivannut turhaa roinaa pois. Roskis alkaa täyttyä, samoin kassit, jotka kiikutan vaatekierrätykseen, paperikeräykseen tai ekotorille. Yksi huone on jo raivattu, enää viisi jäljellä... 

Aurinkoista loppuviikkoa sinulle!

Olipa reissu! = Ihana kotiseutukierros ja vähän muutakin

 

Ensi alkuun varoitus: tästä tulee pitkä postaus, joka sisältää lapsuusmuistoja ja muuta nostalgiaa. Viimeinen lomaviikko hurahti reissatessa. Junalla tai oikeammin kahdella meni alkumatka täältä Varsinais-Suomesta Kokkolaan asti, jossa sain olla mukana siskontytön leppoisissa tupaantuliaisissa ja samalla juhlimme äitinsä kuusikymppisiä. Mukavaa oli myös päästä osallistumaan jo valmisteluihin ja mikäs siinä oli neljän naisen voimin puuhatessa salaatteja, kakkuja ja muuta herkkua juhlaväelle somistuksia unohtamatta.

Pikkuisella Elsa-koiralla riitti hämmästelemistä, kun uusi koti oli yhtäkkiä täynnä vieraita. Muuten, hassulta tuntuu, että meistä seitsemästä sisaruksesta vanhin on nyt sitten 60-vuotias - vastahan aloitimme omat koulutiemme! Veljeni ja vaimonsa kyydissä pääsin sitten jatkamaan matkaa lapsuuskotimme maisemiin, jossa on nyt veljen perheen uusi talo vanhojen rakennusten seurana. Tallella on vielä punamultainen, hieman vinksahtanut, liki sadan vuoden ikäinen talo,  syntymäpaikkani, jota verhoaa villiintynyt humalaköynnös vähän joka puolelta. Talossa ei ole kymmeniin vuosiin kukaan asunut, ja vieressä on lapsuuskotimme (en ottanut siitä kuvaa!), josta nyt homeongelmien vuoksi veljeni perhe joutui muuttamaan pois ja rakentamaan viereen uuden kodin. Eli samassa pihapiirissä on kolme taloa eri aikakausilta. 

Uusin talo pilkottaa tuossa kurkien taustalla. Alakuvassa on lapsuuteni yksi pelottavimmista paikoista eli riihi, jossa oli aina hämärää ja vahva viljan tuoksu. Pelottavin taisi olla traktoritalli, jonka öljytynnyri näytti pohjattomalta kaivolta - ja voi sitä kissaparkaa, joka sinne kerran putosi. Nyyh!

Lapsuuskotimme pihapiirissä on myös punamultainen aitta, jossa on kaksi osastoa: matto/vaateaitta ja ruoka-aitta. Mattoaitassa oli lapsena hauska leikkiä ja ruoka-aitta taas oli keskeisessä roolissa ainakin hautajaisissa, joita muistan lapsuudestani useita. Nyt aitan päätyseinää koristaa ikivanha kahvipannu:

Lomaviikkoni varsinainen "ohjelma" oli ihan omasta päästä keksitty eli päätin kerrankin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja olla oikea kyläluuta. Lapsuuskotimme lähellä reilun 10 km säteellä asuu kolme tätiäni (Sininen, Punainen ja Vihreä), kaksi enoani ja muutama serkku, joten otinpa urakan ja vierailin yhtä serkkua lukuun ottamatta kaikkien luona! Pari vierailua päivässä neljän päivän aikana oli ikimuistoinen "maraton", mutta tykkäsin valtavasti ja jälkeenpäin harmittelin, kun en tajunnut tallentaa mitenkään (paitsi hataraan muistiini) kaikkia niitä hienoja ja hauskoja tarinoita menneiltä vuosikymmeniltä, joita sukulaiseni kertoivat useiksi tunneiksi venähtäneiden jutustelujen aikana. Kahvia kului mukikaupalla ja herkkuja tuli popsittua niin että napa rutisi. 

Yhdellä reissulla piipahdin myös ensimmäisen kouluni pihamaalla ottamassa muutamia kuvia. Siitä, kun koulutieni aloitin tässä pihapiirissä, on jo 51 vuotta! Päärakennuksessa oli kaksi luokkahuonetta ja kirjastosiipi sekä keittola ja opettajan asunto; ulkorakennuksessa taas vessat ja varastotilaa. Myöhemmin kyllä ulkohuusseista luovuttiin (miksiköhän?!) ja rakennettiin sisävessat ja suihkut päärakennukseen, mutta minä en ollut tätä muutosta enää kokemassa itse koululaisena.  Koulu on lakkautettu vuosia sitten, mutta toimii edelleen kylätalona.

Yhden päivän sain viettää lähes kokonaan nuorimman siskoni kanssa, jolla myös sattui olemaan syntymäpäivä. Teimme automatkan Liminkaan ja Kempeleeseen - paikkoihin, joissa ei ole tullut käytyä vuosikymmeniin. Limingasta löytyi kiva Kartanokahvila, jossa on esillä melkoinen määrä Arabian kahvikuppeja nostalgiaa huokuvissa huoneissa. Kävimme myös Liminganlahden lintutornilla ihailemassa hiljaista rantamaisemaa. Kempeleessä reissuun mahtuivat ostospaikat Versonpuoti ja Zeppeliinin kauppakeskus. 

Matka jatkui lapsuusmaisemista kälyn kyydissä Keski-Suomeen Keuruulle, jossa oli Aurinkorannikon Turistikirkon kesäpäivät. Saimme tuoreita terveisiä Espanjasta ja tapasimme monia tuttuja mieheni kanssa, joka tuli autolla paikalle. Keuruulla tuli myös uitua tämän reissun ainoat uinnit ja samalla koko kesän ainoat järviuinnit. 

Oli ihana palata kotiin reissusta väsyneenä, mutta monin tavoin virkistyneenä. Viimeinen lomapäivä menikin pyykkiä pestessä ja työhön valmistautuessa (henkisesti enimmäkseen).  Mutta tätä kiertoreissua muistelen vielä pitkään, sillä sukulaisia on aina ilo tavata, ja ainakin meillä on tosi mukava suku. Kiitos siis vielä kerran kaikille teille, ihanat!

 Aurinkoista elokuun jatkoa myös jokaiselle lukijalle!