Hitunen

Hitunen

torstai 31. joulukuuta 2020

Vuoden viimeinen = valoa kohti

 


Näin vuoden päättyessä on yleensä ollut tapana tehdä kuvakooste menneestä vuodesta. Nyt päätin jättää sen tekemisen ja valitsin vuoden varrelta pari ennen julkaisematonta kuvaani, jotka mielestäni kuvaavat osuvasti tätä mennyttä, outoa vuotta 2020. 

Yllä oleva kuva on otettu Helvetinjärven kansallispuistosta lokakuussa. Kuvaa ei ole mitenkään muokattu (muuta kuin lisäsin nimeni). Maisema oli jotenkin satumainen, unenomainen. Tämä vuosi on välillä tuntunut epämiellyttävältäkin sadulta tai unelta, josta toivoisi heräävänsä ihan tavalliseen arkeen. Mutta kaikesta ei-niin-kivastakin voi löytää ilonaiheita ja kauneutta, joita ilman ihminen ei vain jaksa elää. 

Edellistä syksyä (2019) kesti täällä Lounais-Suomessa sellaiset viisi kuukautta eli pitkälle tämän vuoden puolelle, kun viime talvea ei juuri talvena voinut pitää. Tämä syksykin on ollut aika harmaa sateineen, mutta onneksi oli kaunis ruska, josta saimme nauttia. Lunta täällä ei ole paljoa ollut, eikä ole nytkään. Siksi olemme tarvinneet paljon paljon kynttilöitä, jotta tämä pimeä on jaksettu kahlata läpi. Valo lisääntyy päivä päivältä, ja kevät on ihan lähellä.  Sitä kohti... 


"Minä olen maailman valo" sanoi Jeesus. Sitä valoa sinullekin tulevana vuonna toivon. 


Onnellista uutta vuotta 2021!

perjantai 25. joulukuuta 2020

Hiljaa, hiljaa, joulun rauha laskeutui

 


Aaton askeleet ovat takana, yö nukuttu kohtuullisen hyvin ja hiljaisen aamun rauha muun perheen nukkuessa on ollut ihanaa. Kohta keittiö täyttyy iloisista äänistä, kahvinkeittimen korahtelusta (sitä se oikeasti on!) ja  jouluisista tuoksuista. Pari päivää ennen aattoa hain kuopuksen Turusta ja mies haki esikoisen tyttöystävineen Helsingistä. Olemme viettäneet rentoa joulua yhdessä puuhaillen ja pelaillenkin. Tietenkään perinteisiä jouluruokia ja herkkuja unohtamatta...


Äitinä olen erityisen iloinen siitä, että molemmat poikamme ovat innostuneet keittiöpuuhista eli ruuanlaitto onnistuu kummaltakin erinomaisesti ja lisäksi kuopus on erikoistunut kakkuihin. Tuon kuvassa olevan glögijuustokakun teimme yhdessä ja lopputulos on mielestäni hieno ottaen huomioon, että se oli ensimmäinen laatuaan meiltä molemmilta. Juustokakkuja on tehty ennenkin, mutta ei tuollaista peilipintaista. Makukin oli kohdallaan. 


Olen monena vuonna yrittänyt saada muuta perhettä vähentämään perinteisiä jouluruokia, siis niiden valikoimaa, mutta aina he haluavat kinkun, lanttu-, porkkana- ja perunalaatikot. Rosollia ei onneksi enää tarvitse tehdä, vaan toisinaan korvaamme sen uunissa haudutetuilla kasviksilla. Nyt ei tehty niitäkään. Vähitellen onneksi on siirrytty enemmän kala- ja kalkkunapainotteiseen ruokaan salaattejakaan unohtamatta. Itselleni riittäisi hyvin jouluateriaksi pari kalkkunansiivua lanttulaatikon, kylmäsavustetun lohen ja hyvän salaatin kanssa, mutta mielestäni juhla-aterialla kuuluu myös olla juhlava jälkiruoka - siitä en luopuisi. Tänä vuonna söimme suklaavaahtoa, joka oli kyllä erityisen hyvää. Helppo tehdä ja suussasulavan herkullista, joten haluan jakaa kaverilta saamani reseptin tässä (jos vielä kaipaat jouluusi lisää makeutta!). Valitettavasti ei tullut otettua kuvaa tästä herkusta. 

Suklaavaahto (4-5 annosta)

150 g Fazerin sinistä suklaata (voit korvata tummalla suklaalla, jos et halua niin makeaa)

0,5 dl kuumaa kahvia 

2 munankeltuaista

3 dl kuohukermaa

2 tl vaniljasokeria

Paloittele suklaa kattilaan ja kaada kuuma kahvi joukkoon. Sulata suklaa varovasti kattilassa miedolla lämmöllä sekoitellen. Lisää keltuaiset sulaan suklaaseen hyvin vatkaten (ei tarvitse sähkövatkainta). Vatkaa sitten kerma vaahdoksi ja mausta vaniljasokerilla. Lisää kermavaahto hieman jäähtyneeseen suklaaseokseen. Jaa seos annosmaljoihin. Anna jähmettyä pari tuntia jääkaapissa. Koristele suklaalastuilla. 


Rauhallista joulun jatkoa!

perjantai 18. joulukuuta 2020

Joulu sisään hiipii

 


Auringonvalon jälkeen kynttilän valo on mielestäni kauneinta valoa. Tähän vuodenaikaan sitä on tarvittu monen monta kertaa, jotta jaksaa tämän pimeyden ja varsinkin sen harmauden läpi, mitä tämä eteläisen Suomen talvi tuntuu vain tarjoavan. Viikot ovat menneet vauhdilla, mutta toki jokseenkin leppoisasti, koska kaikki harrastukset, kokoontumiset ja kyläilyt ovat jääneet pois. Illat ovat kuluneet puikkojen kilinässä... 


En ole eläissäni neulonut (tai kutonut, kuten meillä päin Pohjois-Pohojanmaalla oli tapana sanoa) näin paljon sukkia kuin tänä syksynä. Joku vuosi sitten sormet eivät oikein taipuneet neulomiseen äkillisesti alkaneen nivelrikon vuoksi, mutta nyt olen saanut sen hallintaan magnesiumia syömällä. Yhtäjaksoisesti en vieläkään pysty koko iltaa neulomaan, mutta aina puolen tunnin pätkissä ja tekemällä jotain muuta välillä sukat edistyvät. Seitsemännet taitavat olla menossa, ja osa on jo kääritty paketteihin. 


Leipomiseenkin olen innostunut aina välillä. Tuotokset ovat kyllä olleet enimmäkseen maukkaita, mutta ulkonäössä on ollut useamman kerran toivomisen varaa. Nämä Kinuskikissan reseptillä leivotut gluteenittomat ranskanpastilleilla höystetyt piparit maistuivat hyviltä, mutta levisivät uunissa aikamoisesti. Kuten nekin Chocolate chip cookies -yritelmäni, jotka oli lopulta leikattava irti toisistaan taikinapyörällä. Ja vuosisadan rumimmat karjalanpiirakat, joista en nyt sattuneista syistä tullut ottaneeksi kuvaa. Hyviltä nekin silti maistuivat, vaikka taikina halkeili leipoessa ja puuro kiehui yli paiston aikana. 



Itsenäisyyspäivän aikaan kakkoskotikaupunkimme tarjosi upean Lux Finlandia -valonäytöksen kirkonmäellä. Finlandia -sävellyksen tahtiin kirkko vaihtoi väriään ja kuvioitaan upeasti. Hienoa, että seurakunnat eri puolilla maata ovat tarjonneet tälläisia elämyksiä, kun sisällä kirkoissa ei voi kokoontua. Hautausmaakin oli kaunis tunnelmallisissa valoissaan. 



Kotimme täällä maalla alkaa olla myös pukeutunut suureen juhlaan. On ollut ihana laittaa yhtä ja toista koristetta, jotka tuovat joulun tunnelmaa. Enkelikuorossa lipaston päällä on vuosien varrella ystäviltä saatuja muistoja. Seimi on hankittu jokunen vuosi sitten Espanjasta, jossa seimiä ja seimitarvikkeita olivat kaikki kaupat pullollaan. Kohta saavat enkelit taas kaiuttaa joulun sanomaa: Älkää pelätkö, teille on syntynyt Vapahtaja. 



Koulussa olemme tällä viikolla lukeneet keskusradion kautta lapsille tonttusatuja sauna- ja myllytontuista sun muista. Joka talossa täytyy myös olla yksi tonttu ainakin (emännän lisäksi). Meillä se näyttää tältä: 


Kohta sytytämme neljännen adventtikynttilän. Silloin joulu on jo ihan ovella. 

Leppoisaa viikonloppua!