Huikea talven alku

 

Valo voittaa aina pimeyden. Luojan luomistöihin ei mitään lisättävää, ei mitään poisotettavaa. 

Aurinkoisia talvipäiviä sinulle!

Ajalla on siivet

 

Tämän postauksen otsikko voisi olla myös Kuusi kuvaa lokakuusta. Sen verran vauhdikkaasti lokakuu sujahti ohi, että enpä ehtinyt juuri yhtään edes toisten blogeja käydä lukemassa. Töissä oli pitkiä päiviä ja vapaa-ajalla on meneillään jos jonkinlaista luovaa projektia. Lisäksi pihatyöt piti saattaa päätökseen ennen talvea, joten onhan sitä siinä yhdelle kuukaudelle. Yllä oleva kuva on Turusta raviradan tallilta, jossa saimme vierailla samalla kun olimme elämämme ensimmäistä kertaa mukana raveissa. Mielenkiintoinen kokemus kaiken kaikkiaan!

Kuva nro 2 vie ajatukset Vivamoon ja ihastuttavaan hiljaisuuden puutarhaan, joka on kaunis myös syysasussaan. Sain olla mukana jälleen kerran upealla runokurssilla. 

Kuva nro 3 on myös Vivamon toimintakeskuksesta, joka sijaitsee Lohjanjärven rannalla. Aamukävely rantapolulla on aina yhtä sykähdyttävä kokemus, oli sitten syksy tai kevät. 

Kuva nro 4 sijoittuu lähimetsän kävelylenkkini varrelle, jossa naapurin lampi on täynnä vesilintuja. Metsäkävelyt ovat olleet tänä syksynä erityisen tärkeitä kaiken touhottamisen vastapainona. 

Kuva nro 5 on "omasta" saunarannasta, jossa kesäkausi lähenee loppuaan. Päätöstalkoot ovat vielä edessä, mutta muuten omalta osaltani uiminen on jo jäänyt odottelemaan ensi kesää. Toiset rohkelikot vielä pulikoivat ja jatkavat kylmäuintia toisilla saunoilla koko talven. 

Vaikka tämä viimeinen kuva taitaa olla syyskuulta, puu näyttää yhä samalta. Edes toissaöinen myrsky ei pudottanut loppuja omenia puusta, joka pitää sitkeästi kiinni näistä herkuistaan. Lähistöllä kyllä oli kaatunut iso mänty, mistä johtuen aloin epäillä, että nämä omenat on sidottu rautalangalla kiinni puuhun, kun eivät millään irtoa. Eivät edes ravistamalla. Ehkä ne haluavat jäädä talvikoristeiksi piristämään muuten harmaata maisemaa. 

Siinäpä se lokakuu meni mukavasti siivillä. Yksi luova projekti lähenee loppuaan, toinen odottaa marraskuun synkkiä iltoja edistyäkseen. 

Iloa ja valoa sinun marraskuuhusi! 

Hiipivä syksy

 

Syksy, yksi kolmesta lempivuodenajastani, on näyttänyt uudenlaisia elkeitä tänä vuonna. Ihmeellistä lämpöä, joka nyt kuun viimeiseksi viikoksi vasta hellittää. Hurjia aamusumuja upeine auringonnousuineen. Epätavallisen runsasta omenasatoa, jota vieläkin riittää. Toistaiseksi hyvin vähäistä ruskaa. Lappiin paennut työkaverini kertoi sielläkin ruskan olevan hyvin vaatimatonta. Liiallinen lämpö ei saa värejä hehkumaan, vaan tarvittaisiin pakkasen puraisua. Viime yö meni jo lähelle nollaa täälläkin lounaisrannikolla. Väriloistoa ehkä on luvassa vielä. 

Puutarhan viimeiset kukkijat ovat tarjonneet kyllä värejä ilahduttavasti. Lopulta myös päivänsini jaksoi kukkia muutaman viikon ja sai sinisen eri sävyissään mieleni entistäkin iloisemmaksi. Mitäs tykkäätte tästä väripilku(llise)sta:

Ja kotitekoisen omenamehun väri oli myös herkullinen: 

Meillä oli monena päivänä terassilla omenamehutehdas. Esikoisen kanssa poimimme omenat, jotka esikoinen pilkkoi ja mies sitten pisteli mehulingon läpi. Minä huolehdin pullottamisesta ja siinä sivussa maistelusta. Suurin osa mehusta tuli juotua parin päivän sisällä, mutta osa päätyi pakastimeen odottamaan talven saunailtoja tai viikonloppuaamuja. 

Uimavedet ovat olleet uskomattoman lämpimiä pitkään. Toissapäiväinen 16-asteinen merivesi alkoi jo minulle olla siinä rajoilla, mutta moni saunaseurastamme oli sitä mieltä, että nythän se vasta paranee. Avantouintia olen joskus parin talven ajan harrastanut, mutta jotenkin en kokenut sitä kuitenkaan omakseni. Hyvä olo kylmässä vedessä uinnin tai pulahduksen jälkeen tulee, sen tiedän. Silti mukavuudenhalu voittaa...

Iloa ja aurinkoa sinun syyspäiviisi!

Tätä ihanuutta!

 

Voi, miten tämä elokuu on upea kuukausi! Sadonkorjuun aika on aina yhtä suurta ihmettä: pienistä siemenistä on kasvanut jotakin syötävän herkullista tai muuten vain kaunista. Zilgan sato on nyt suurempi kuin viime vuonna, mutta ei liian suuri eli on ihan syötävissä oman perheen voimin. Toisin kuin viime postauksessa väitin, myös omenasato on tänä vuonna hyvä - niitä huonoja ja matoisia oli kuitenkin loppujen lopuksi vähän, vaikka aluksi näyttikin muulta. Nyt omppuja tulee niin paljon, että omin voimin emme niistä pääse eroon. Omenapuuttomat naapurit ovat onneksi luvanneet auttaa. 

Muitakin suuria ilonaiheita tässä kuussa on ollut. Viime viikonloppuna sain olla mukana Tampereella ekaa kertaa järjestetyssä Glow -festivaalissa, jonka slogan oli "Suomi-gospel juhlii isommin kuin ikinä". Eli tarjolla oli kahdeksaan tuntiin mahdutettuna viisi konserttia, joista viimeinen ei tosin ollut suomigospelia, vaan amerikkalaista menoa ja meininkiä rock-tyyliin by Petra. Täysi Nokia Arena juhli niin uusien kuin legendaaristenkin gospelartistien kanssa. Tapahtuma kaiken kaikkiaan oli hienosti järjestetty ja tunnelma aivan huippu. Muutenkin Tampere hurmasi aurinkoisessa säässä, kun kiertelimme keskustaa ystäväni kanssa. 

Muutama konserttikuva...

...  ja ihastuttavia kaupunkinäkymiä...

Kotoa poissa ollessani oli tapahtunut se, mitä olin jo kuukauden ainakin odottanut:

Päivänsini on koko kesän kasvattanut vain köynnöstä ja kietoutunut portaiden kaiteen ympärille metri toisensa perään, mutta kukkia on saanut odottaa. Nuppuja siinä on paljon, joten odotettavissa on useita tällaisia hurmaavan sinisiä yksilöitä. Toinen ihanuus odotti tänä aamuna kesäkukkapenkissä yhdellä ainokaisella kukallaan: 

Vielä on siis kesää jäljellä, aikaa ihastella kukkia ja hedelmiä. Aikaa nauttia tästä lyhyestä vuodenajasta vielä hetken verran. Annetaan auringon paistaa!

Elokuu, lempeä kuu

 

Elokuu on ihanasti jatkanut lämmintä kesää, eikä haittaa, vaikka välillä ropsahtaa sadekuuro jos toinenkin, välillä jopa raekuurokin. Silti on enimmäkseen sopivan lämmintä eli tarkenee ulkona ilman takkia. 

Sato kypsyy vauhdilla niin metsissä kuin puutarhassakin. Omppuja tulee ihan hirveästi, mutta ovat pieniä ja matoisia eli eipä juuri tarvitse miettiä, miten ja mihin niitä säilöisi. Kasvimaan satoa sen sijaan olen jo säilönyt pakkaseen, mutta suurin osa tulee syötyä tuoreeltaan. Mikään ei voita omalta maalta juuri haettuja vihanneksia tuoreudessa. Samoin puna- ja mustaherukat sekä karviaiset olemme napsineet suoraan pensaista suuhun. 

Kesäloma oli huippumukava, mutta meni ihan liian nopeasti. Viimeisinä lomapäivinä loikoilin riippumatossa lueskellen ja ristikoita täytellen. Nooo, tein kyllä paljon muutakin, mutta vain sen verran, mitä sattui huvittamaan. Viimeisenä aamuna kävin torilla aamukahvilla nauttimassa rauhallisesta tunnelmasta upeassa auringonpaisteessa. Koko kesän olin lisäksi suunnitellut kukkapenkin laajennusta, minkä sain aloitettua kaksi päivää ennen loman loppua. Hyvin suunniteltu on jo melkein tehty!

Parasta puutarhassa nyt ovat upeana kukkivat syyshortensiat ja syysleimut, joista osa on äidin hankkimia - ja hänen muistokseen istutettuja -  22 vuotta sitten. Parasta elokuun illoissa on rantasaunan löylyt, joista voi pulahtaa tyyntyneeseen mereen uimaan. 

Mikä on parasta sinun elokuussasi?

Leppoisaa elokuun jatkoa!

Paimion parantola

 

Upean mäntymetsän keskellä sijaitseva Paimion parantola ansaitsee kyllä ihan oman postauksensa. Tuberkuloosi- eli keuhkotautiparantolaksi 1930-luvulla rakennettu Paimion parantola on arkkitehti Alvar Aallon alkukauden keskeisimpiä luomuksia. Parantola on 1960-luvulla päättyneen varsinaisen parantolatoiminnan jälkeen ollut mm. Tyksin käytössä. Tällä hetkellä sitä hallinnoi säätiö, joka järjestää parantolassa opastettuja kierroksia. Itsenäisesti parantolaan ei pääse tutustumaan muuta kuin kahvila- ja ravintolatiloihin sekä tietysti ala-aulaan ja ulkotiloihin. 

Olimme parantolassa tunnin mittaisella opastuksella, myös 90 minuutin opastuksia on ohjelmassa. Mielestäni opastettu kierros oli hintansa arvoinen, sillä ensinnäkin opas osasi asiansa, puhui sujuvasti ja kuuluvasti isolle ryhmälle; tietoa tuli paljon niin paikan historiasta kuin yleensä tuberkuloosin historiasta Suomessa. Itselleni oli jotenkin yllätys, miten pitkään tuberkuloosiin sairastuneet ihmiset täällä viettivät aikaansa - minimi oli yleensä kahdeksan kuukautta ja pisimmillään yli kaksi vuotta. Niinpä potilastovereista tuli kuin yhtä isoa perhettä hoitohenkilökunnan kanssa ja monenlaista yhteistä hauskaa keksittiin ajanvietteeksi.

Kun on ensiksi ihaillut ulkona parantolan kauniisti kaartuvia muotoja, voi sisällä jatkaa Aallon muotokielen ihailua kauniissa tuoleissa. Alvar ja Aino Aalto ovat suunnitelleet suurimman osan kaikesta sisustuksestakin huonekaluista verhoihin ja pikkuesineisiin asti. 

Alkuperäinen potilashuone Aallon suunnittelemine lavuaareineen on viehättävän rauhallinen tunnelmaltaan. 

Vaatekaappikin voi olla pyöreämuotoinen eikä aina kulmikas!

Aalto suunnitteli myös sylkykupit potilaille. Sylkykuppeja varten oli oma pesukoneensa, jotta taudin leviäminen saatiin pidettyä aisoissa. 

Kuuluisa Paimio -tuoli

Opastetulla kierroksella päästiin tutustumaan niin potilashuoneisiin, käytäviin kuin kattotasanteellekin, mistä aukeaa kauniit näkymät ympäröivään mäntymetsään. Parantolan päiväohjelmaan kuului kolmesti päivässä potilaiden makuutus kattotasanteella raikkaassa ulkoilmassa. Yli 15 asteen pakkasella ei siellä makoiltu, mutta muuten aina. 

Hienoa, että tuberkuloosi on Suomessa enimmäkseen voitettu sairaus, vaikka edelleen lähes parisataa ihmistä maassamme sairastuu tuohon tautiin. Lukumäärät ovat kuitenkin ihan toisia kuin Paimion ja muiden maamme parantoloiden toiminta-aikoina, jolloin tuhannet ja kymmenet tuhannet ihmiset kärsivät keuhkotaudista. 

Suosittelen tutustumaan mielenkiintoiseen Paimion parantolaan! 

Kulttuuriretkellä nostalgiaa ja nykyaikaa Loimaalla

 

Suomen kesässä tapahtuu paljon. Kaikenlaisten kesätapahtumien lisäksi meillä on upeita museoita ja näyttelyitä, jotka ovat useimmiten auki ympärivuotisesti. Appivanhempieni kanssa meillä on joka kesä tapana kiertää lähiseudun mielenkiintoisia paikkoja. Tämän heinäkuun kohteiksi valikoituivat Suomen maatalousmuseo Sarka Loimaalla ja sen lähellä sijaitseva Alpo Jaakolan patsaspuisto. Lisäksi kävimme yhdessä opastetulla kierroksella Paimion parantolassa. Kaikki kolme ovat hyvin erilaisia kohteita, mutta todella mielenkiintoisia. Appivanhempien lähdettyä takaisin Keski-Pohjanmaalle teimme myös mieheni kanssa hauskan bussiretken naapurikaupungin ilmaisella paikallisbussilla ja lisäksi kävin yhden tuttavan kanssa kesäteatterissa. Muuten olen harrastanut ruumiinkulttuuria syömällä hyvin ja uimalla sekä saunomalla lähes joka ilta. Pyörälenkki silloin tällöin ja nurmikonleikkuu sekä marjojen poiminta ovat tuoneet lisäväriä kesälomapäiviin. 

Tässä vähän kuvasatoa ensin Loimaalta. 

Lapsuuskodissani oli aina Massikka, tällainen punainen. Niitä numeroita en muista! (Tämän Massikan numero on kyllä muuten hyvä.)

Maitolaiturille pääsin usein traktorin kyydissä isän mukana. Isompana maitolaituri toimi hyvin koulukyydin odottelupaikkana. 

Lehemiä meillä tietysti oli, mutta ne olivat vähän värittömämpiä kuin tämä Miina Äkkijyrkän lehmä. Ehkä ne olivat eri rotua.

Heinäpaaleja meillä ei ollut, vaan heinä seivästettiin ja kuivuttuaan kasattiin latoon, jossa oli kiva hyppiä orrelta heinäkasaan uppeluksiin. Myöhemmin aloin saada allergiaoireita moisesta hurjastelusta ja nuha olikin jatkuva seuralainen teinivuosina. 

Perunaa ja muita vihanneksia meillä kasvatettiin tietenkin myös ja tällaisia kappoja kai joskus käytettiin. Ala-asteella ollessani me lapset saatiin usein koulusta perunannostolomaa. 

Tässä kuvassa ei monikaan esine ole lapsuudenkodistani tuttu (en ainakaan muista), mutta tuo keskellä oleva haaraisesta puusta tehty väline näyttää tutulta. Taikinan tekoon käytetty? 

Upeasti harmaantunut seinä näyttää sen sijaan tutulta. Vanhat kyltit ja lehtileikkeet ovat mielenkiintoista luettavaa. 

En tiedä, menikö tässä nyt jotenkin pasmat sekaisin, mutta Sarka-museossa oli näitä vanhoihin sanontoihin liittyviä kylttejä aika paljon. Moni sanonta on alkujaan liittynyt maatalon töihin niin kuin tämäkin. 

Seuraavaksi pieni kuvapläjäys Jaakolan Patsaspuistosta, joka on avattu reilut 30 vuotta sitten. Ajan patina näkyy patsaissa, jotka taiteilija on tehnyt erialaisista kierrätysmateriaaleista. Alueella on myös kiva kahvila, josta voi syötävän ja juotavan lisäksi ostaa taidepostikortteja yms. 

Patsaspuistoa ympäröi tunnelmallinen metsä vanhoine rakennuksineen. Kahvilarakennuksen ovi on auki. 

Taiteilijan ateljee pursuaa monenlaista nähtävää. Ajan patina näkyy näissäkin esineissä ja esillä olevissa taideteoksissa. 

Jaakola teki taidetta niin kierrätysmetallista hitsaamalla kuin puusta veistäen tai betonista valaen ja erilaisia betonituotteita hyödyntäen. 

Yksi hauskimmista patsaista oli mielestäni tämä Lukeva nainen. Itse en kyllä tuollaisessa asennossa pystyisi lukemaan. 

Sammal peittää kauniisti monia taideteoksia ja tässä muistaakseni tuo kivirakennus on savusauna. Lapsuuskodissani oli puurakenteinen savusauna, joka ainakin kerran koki tulipalon, mutta rakennettiin uudelleen. 

Viimeisessä kuvassa on joku patsas keskellä (muinaista) lampea. Kasvit ovat vallanneet lammen. Kaiken kaikkiaan puisto oli hieno idea saada taidetta näkyville, mutta vaatisi ehkä joiltain osin kunnostusta. Toisaalta tällaisenaan puisto on tietyllä tavalla satumetsää.