Talven ihmemaa vai joko on kevät

Voi, miten ihanasti viime päivinä aurinko on jo lämmittänyt ja saanut räystäät valuttamaan jääpuikkoja ja lumiluiskoja. Lintujen konsertit täyttävät ilman ja selvästi on kevään tuntua tässä helmikuun lopussa. Pekka Pouta kyllä kehoitti taas loppuviikolla varautumaan talven paluuseen.

Lomaviikko meni matkatessa ensin pohjoiseen anoppilaan Kokkolaan, sieltä takaisin kotiin pariksi päiväksi ja sitten pääkaupunkiseudulle siskon luo. Lunta oli kaikkialla, mutta pohjoisessa vähemmän. Hiihtolomaksi ei lomaani voi sanoa, vaikka kerran sukset jalassa laskinkin peltoa alas postilaatikolle ja takaisin. Reipasta kävelyä sen sijaan tuli harrastettua enemmän. Automatkoilla ennätin lukea tenttikirjoja ja yhden romaanin puoliväliin (se on edelleen kesken). Yksi villasukkakin valmistui.

Kirppareita kiertelin siskon kanssa ja yksinkin, ja tein mukavia löytöjä. Vuosia hankintalistalla ollut höyrykattila löytyi kympillä ja oli kuin uusi. Lisäksi mukaan tarttui Arabian Kilta-sarjan ruokalautasia (hinnat 80 senttiä - 1,50 euroa) ja turkoosinsinisiä mukeja 50 senttiä kappale. Ja vaatekaappikin kasvoi muutamalla paidalla, joten olen oikein tyytyväinen. Nyt pitäisi taas käydä omat varastot läpi ja heittää kymmenkunta tavaraa kierrätykseen. Periaatteeni kun on: yksi sisään, yksi ulos.

Isosisko ei ole pyöräänsä tänä talvena käyttänyt, eikä liioin pihakalusteitaan. Miten kauan tämän kaiken valkoisen sulaminen kestää, sitä ei vielä tiedä, mutta juhannukseen mennessä viimeistään on maa jo vihreä. Ainakin mikäli vanhat merkit paikkansa pitää! Helmikuun loppuessa ja maaliskuun kolkuttaessa ovella on aika hankkia multapussi ja siemeniä, jotta kesällä on muutakin kuin ruohoa ja voikukkia mitä ihailla. Tästä se puutarhakausi taas alkaa, ihanaa!

Hääpäivän kynnyksellä

Huomenna, jos Jumala suo, on ... avioliittoni armaan mieheni kanssa kestänyt jo 27 vuotta. Miten aika onkaan mennyt kuin siivillä?! Juuri olimme nuoria ja siloposkisia, kun astelimme tuomarin eteen Kokkolan maistraatissa perjantaina 21.helmikuuta 1986  ja seuraavana päivänä seurakunnan eteen hääjuhlassa siunattaviksi. Ja tänään olemme vähän vanhempia ja pikkuisen ainakin on naururyppyjä ilmaantunut silmäkulmiin. Muutama harmaa hiuskin ja jokunen lisäkilo, mutta mieli on edelleen sama kuin silloin: tahdomme rakastaa toisiamme myötä- ja vastamäessä. Koska häistämme ei ole kuvia skannattuna (siihen aikaan ei vielä digikameroita tunnettu!), valitsin tähän juttuun vanhoja hääkuvia suvustani. Alkaen vanhempieni häähumusta - pitäisikö sanoa hääsumusta - vuodelta 1961:

Vuonna 1967 juhlittiin isovanhempieni timanttihäitä tähän malliin:

Ja kun vanhempieni häistä oli kulunut 10 vuotta, meitä lapsia oli jo täydellinen määrä hääjuhlia leikkimässä - kuvasta puuttuu vastasyntynyt nuorin siskoni. Punaisen sateenvarjon alta saatat tunnistaa huivipäisen Hitusen.

Avioliitto on minulle edelleen pyhä liitto Jumalan edessä solmittuna ja se on nimenomaan miehen ja naisen välinen liitto. Tuo kuva lapsuuden leikkihäistä saattaisi jonkun mielestä sopia tähän päivään kaksine morsiamineen, mutta silloin taisi olla kyse siitä, että molemmat isosiskoni halusivat olla morsiamia ja taas veljeni olivat niin pieniä, ettei heitä kaiketi kelpuutettu sulhasia esittämään...

Kun menin 19 -vuotiaana ensimmäistä kertaa käymään tulevan mieheni kotona (emme silloin vielä seurustelleet), tyttökaverini osoitti naureskellen tuota kylttiä tienhaarassa ja varoitti tämän talon pojista. Hengenvaaraa ei ollut, mutta rakastumisen vaara oli ilmeinen ja minkäs sille mahtoi, että lopulta reilun kolmen kuukauden seurustelun jälkeen ostettiin kihlat. Siitä vajaa kaksi kuukautta, ja olimme jo naimisissa ja muuttaneet toiselle puolelle maata aloittamaan elämää kahdestaan. Reilun neljän vuoden kuluttua syntyi esikoisemme ja pian myös kuopuksemme, joka juuri täytti 21 vuotta. Voi, miten kiitollinen olen kaikista näistä vuosista rakastavan miehen rinnalla ja lasteni äitinä. Iso kirja sanoo, ettei kolmisäikeinen lanka helposti katkea. Kaksi toistaan rakastavaa ihmistä ja Jumalan siunaus siinä kaiken yllä - sellainen liitto kestää myrskyt ja myllerrykset. Niitäkin on ollut, mutta enimmäkseen lempeää yhteiseloa, joka on alkanut vuosi vuodelta maistua paremmalta. Toivon, että saamme yhdessä vanheta ja jonain päivänä samaan kävelykeppiin nojata samaan suuntaan katsoen.

Talven sävyjä

Lauantai-ilta uutisiin laskeutumassa, seinäkellon tikitys säestää taustalla, kun sormet vielä hyppelevät tietokoneen näppäimistöllä. Kiireinen viikko jo melkein päätöksessä ja ajatukset pikkuhiljaa rauhoittuvat. Jonain päivänä olin pihalla kamera mukanani ja talven monisävyisyys pysähdytti, vaikka ensikatsomalta kaikki näytti mustavalkoharmaalta.

Sisällä kermankeltaisessa talossa kevään värit hehkuvat hieman kirkkaampina kevään tuloa enteilevien tulppaanien myötä. Kiitos väreistä, Taivaan Isä!

Paljastuksia

 Pellonperän emäntä, Reeta heitti hauskan ja hieman haastavan haasteen, joten tässä tulee kohta kaikenlaista paljastettua.

Säännöt ovat seuraavat:

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä, joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.

2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.

3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.

5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista

Yksitoista on aika iso luku, mutta yritän tässä keksiä jotain, mitä en ole ennen sanonut. Yksitoista haastettavaa oli vaikea löytää, joten tyydyn vähempään.

1. En olisi ikinä uskonut, että voin kiintyä johonkin eläimeen, mutta niin vain on käynyt. Tyyne mokoma tuli ja on ottanut paikkansa perheessämme.
2. Siivoaminen on mielestäni rentouttavaa, koska tietää, että sen tehtyään on hyvä olo. Jopa niin hyvä, että voi palkita itsensä suklaalla.
3. Pidän neulevaatteista yli kaiken, mutta en voi sietää satiinisia paitapuseroita.
4. Mietin joskus, miksi toiset oppivat soittamaan pianoa ilman nuotteja, korvakuulolta. Olen melkein kateellinen heille.
5. Lukioikäisenä vielä kuvittelin, että minusta tulee isona toimittaja. Tampereen yliopiston pääsykokeen ennakkotehtävät olivat sellaisia, että jätin hakematta opiskelupaikkaa.
6. Haluaisin vielä kerran mennä Siperiaan, että voisin käydä Baikalilla. Yli olen lentänyt ja junalla ohi mennyt - nukkuen koko matkan Ulan Udesta Irkutskiin.
7. Minulla on korkeiden ja syvien paikkojen kammo. Siksi haluaisin Baikalin lisäksi myös käydä joskus Machhu Pichussa Perussa.
8. Minulla on myös sienikammo. Siitä syytän kahta siskoani, jotka pistivät lapsuudessani maamunan vessan oven taakse ja kun tulin vessasta, likimain astuin sen sienen päälle.
9. Toivon, että voin asua täällä maalla mahdollisimman kauan. Puutarhasta luopuminen voisi olla tuskallista.
10. Ärsyynnyn sisäisesti siitä, kun ihmiset luulevat minua noin kaksikymmenvuotiaaksi. Minua on jopa luultu poikani tyttöystäväksi (silloin poikani oli noin 18, minä yli 40). Edes jakkupuku päällä en näytä kahtakymmentä viittä vanhemmalta. Olkaa kateellisia!
11. Yläasteikäisenä opettelin ajamaan traktorilla, kunnes olin vähällä ajaa isoon ojaan. Painoin kaasua, kun piti jarruttaa. Sen koommin en ole rattorilla ajanut.

 Siinäpä niitä paljastuksia jo melkoisesti. Seuraavaksi Reetan kysymykset.

 1. Mistä pidät omassa luonteessasi? - Tasaisuudesta, en hermostu helposti.
2. Mistä et pidä omassa ulkonäössäsi? - Ajoittain punoittavasta nenästä.
3. Jos voisit tehdä jonkin suuren teon maailmassa, mikä se olisi?  - Pelastaisin kaikki lapset perheväkivallalta.
4. Mikä on mielestäsi ärsyttävin sanonta?-  Elikkäs toinoin...
5. Mitä sivistyssanaa käytät usein? - ?
6. Lempipuusi? - Omenapuu.
7. Benjihyppy vai laskuvarjohyppy?-  Itse en hyppäisi kumpaakaan, vaikka maksettais mitä.
8. Lämmin vai kylmä? - Sauna lämmin, avanto kylmä, joten molempi parempi.
9. Liha vai kasvikset? - Pupujen kanssa samoilla linjoilla.
10. Kun laitat kädet ristiin, kumpi peukalo tulee päällimäiseksi? - Oikea.
11. Mitä sanoisit 15-vuotiaalle itsellesi? - Uskalla unelmoida ja tehdä haaveistasi totta.

Ja seuraavat kysymykset esitän  HannaKonnalle, Sarille, Anulle ja Sarpulle .

1. Kuinka usein käyt ruokakaupassa?
2. + 30 astetta; hakeudutko puun katveeseen vai rannalle?
3. Käytätkö villasukkia päivittäin?
4. Osaatko espanjaa?
5. Rentoudutko hammaslääkärin tuolissa?
6. Seuraatko uutisia aktiivisesti?
7. Menetkö mieluiten kiinalaiseen, venäläiseen vai italialaiseen ravintolaan?
8. Heavy-rock vai gospelmusiikki?
9. Oletko koskaan "keskustellut" ihmisen kanssa, jonka kanssa sinulla ei ole ollut yhteistä kieltä?
10. Kirja, joka teki sinuun vaikutuksen?
11. Mitä arvostat miehessä?

Kolme kuukautta ja sammalleimut nousevat ilahduttamaan meitä. Ei malttais Hitunen odottaa.

Ajatusten sekamelskassa

Kuin lumettoman lehdettömän koivun lukemattomat oksat risteilevät päässäni viikon varrella kertyneet ajatukset. Pitkien päivien luennot, kotitehtävät, luettavat kirjat. Lastensuojelu, perheväkivalta, sosioemotionaaliset vaikeudet, monikulttuurisuus, maahanmuuttajataustaiset lapset, neurologiset kehityshäiriöt. Mielenkiintoista, äärettömän mielenkiintoista tuo kaikki, mikä paljastaa paljon ihmismielen syövereistä, käyttäytymisestä, ongelmista ja niiden ratkaisuista. Toistaiseksi ajatukset päässäni sekavana vyyhtinä saavat odottaa järjestelemistä. Ehkä jonain päivänä niistä muotoutuu joku briljantti ajatus tai kaksi.

Talvi jatkuu vaihdellen vesisateesta lumiräntään ja taas kirpeään pikkupakkaseen. Kevään tulo ei ole kaukana, sillä uudet multapussit ilmaantuvat kauppoihin siemenpussien kera. Mitähän uutta tänä vuonna kokeilisi? Viime kesän suosikkiani mangoldia aion ainakin kasvattaa tuttujen vihannesten lisäksi. Pian saa upottaa sormet mustaan multaan ja elää uudestaan jokakeväisen ihmeen. Mustasta pimeästä nousee vihreä verso. Voiko sen söpömpää ja toisaalta elinvoimaisempaa olla? Paitsi pieni lapsi, tietenkin. Ihmisen tai eläimen.

Vuosien kokeilujen jälkeen olen tajunnut, että tomaattien kasvattamisen armoitus annetaan vain harvoille ja valituille. Yleensä niille, joilla on kasvihuone. Minulla ei ole. Vielä. Elän niin kuin lapamato ja luotan siihen, että jonain kauniina päivänä pihan perällä tai ihan paraatipaikalla komeilee omatekoinen ansari. Paljon riippuu armaasta aviomiehestä, joka kanssani on annettu tätä puutarhaa hoitelemaan. Viisivuotissuunnitelmaan se tomaattien koti kyllä on sisällytetty. Ainakin minun päässäni, jossa se suunnitelma on. Ajattelin sitten kasvattaa ihan tavallisia nokattomia tomaatteja. Punaisia tai jopa keltaisia. Vihreisiin olen kyllästynyt.

Takkatulen sytyttämisenkin armoitus on annettu vain joillekin, jotka ymmärtävät virtausten ja optimaalisten syttymiskulmien problematiikkaa. Tai niille, joilla on kuivat puut. Meidän ovat katoksessa kastuneet. Enempää armoituksia tai arvoituksia miettimättä - hyvää viikonloppua!