Pirteä Pizarra

 

Tuulisten päivien väliin osui yksi ihastuttavan lämmin poutapäivä, jonka käytimme patikointiin Pizarrassa. Ajomatka Fuengirolasta Pizarran pikkukaupunkiin kestää noin 40 minuuttia, joten kovin kauas ei tarvinnut lähteä tämän pirteän pikku kaupungin ja erityisesti sen vieressä kohoavan 449-metrisen vuoren löytääkseen.  

Vuorella on useita hyvin merkittyjä patikkareittejä, jotka kulkevat puistomaisesta metsiköstä ylemmäs karumpiin maisemiin, mutta koko ajan on puustoa enemmän tai vähemmän. Polku on välillä melko tasaista, sitten taas karkeaa kivikkoa, loppumatkasta meille osui sateen syömä rinne, jossa kulku ei ollut helppoa. Katse oli pidettävä tiukasti jaloissa, ettei olisi nyrjäyttänyt nilkkaansa. Tuo ylimmän kuvan kukkien reunustama tie oli ympyräreitin loppupuolella. 

Alkumatkan satumaista metsikköä upeine kallioineen aika pian El sendero del Santon alkupäässä...

Sitten lisää kallioita ja erilaisia lohkareita, jotka näyttivät siltä, että irtoavat minä hetkenä hyvänsä...

Välillä kurkistettiin alas muiden vuorten ympäröimään laaksoon. Lumihuippuinen Torrecilla (korkein vuori näillä main, 1919 m) on juuri peittymässä pilviin...

Vesi saa aikaan ihmeellisiä jälkiä...

Polku kiemurteli rinnettä serpentiinin lailla ylöspäin... 

Reitin upeimmat näköalat avautuivat Kristus-patsaalta, joka kohoaa ylväänä satavuotisena (pystytetty 1921) muistomerkkinä lähes vuoren korkeimmalla paikalla...

Patsaan yli kulkee lentokoneiden reitti... 

Silmiähivelevän kauniita maisemia riitti koko reitin ajan ja vähän väliä oli pysähdyttävä... räps...

Kolmituntisen vuorella vietetyn rupeaman jälkeen oli mukava istahtaa ravintolan terassipöytään ja syödä maistuva lounas. Tästä patikoinnista jäi hyvä muisto, sillä polveni kesti väliin jyrkätkin alastulot ja reitti oli vaihteleva monine mielenkiintoisine yksityiskohtineen. 

Aurinkoista viikonlopun jatkoa!

Taas tuulee

 

Viikot mennä hurahtavat täällä kaikenlaisessa puuhassa niin kotona kuin vapaaehtoistoiminnassa. Säätilat ovat olleet valtavan vaihtelevia ja nyt useamman päivän on ollut niin tuulista, ettei juuri päätänsä viitsi ulos pistää, ellei ole pakko. Ihan myrskylukemissa mennään. Tämän jutun kuvat ovat tosin jo vähän aikaa sitten otettuja, kun vielä tuulen kanssa saatiin auringonpaistetta, nyt vain pelkkää tuulta ja välillä sadettakin sekä ukkosta. Tänään mennessäni kaupungille hakemaan hoitolastamme meinasin käydä rannassa kuvaamassa jättikorkeita aaltoja, mutta poikkikadulle kääntyessäni vastaan puski niin kova tuuli, että oli pakko vain kääntyä takaisin suojaisempaan paikkaan. 

Viime viikolla saimme vieraaksemme esikoisemme, joka ehti työkiireittensä välissä piipahtaa täällä kolmen yön yli. Samaan aikaan mieheni juoksi puolimaratonin Torremolinoksessa, jossa itse hikoilin samalla matkalla tasan seitsemän vuotta sitten. Omat juoksuni ovat olleet viime vuosina hyvin vähäisiä johtuen krenklaavasta polvesta ja milloin mistäkin enemmän tai vähemmän tekosyystä, mutta kävelylenkit ovat mieluisampia. Torremolinoksessa ehdin olla miehen juoksua seuraamassa lähes loppuun asti, kunnes piti lähteä junalla poikaa vastaan lentokentälle. Juoksureitti kulki välillä hienoissa rantamaisemissa...

Esikoisen täällä ollessa oli puolitoista aurinkoista päivää ja sen jälkeen sadetta liki tauotta, joten ulkoilu jäi kohtalaisen vähiin. Sen sijaan panostimme hyvin syömiseen niin kotona kuin muutamassa ravintolassa ja kotiinkuljetuspalveluakin tuli testattua. Toivottavasti saamme tänne vielä muitakin vieraita - välillä on ollut jo jonkinlaista koti-ikävän poikasta ainakin minulla. 

Eipä täällä tämän ihmeempiä. Kevättä odotellaan, mutta kumman keikkuvasti se tuntuu tänä vuonna tulevan: kolme askelta eteen ja kaksi taakse... 

Aurinkoista talven jatkoa sinulle! 

(Aurinkoisuus on asenne, vaikka ulkona näyttäisi miltä!)