Hitunen siitä, mitä näen, kuulen, koen tällä matkallani maan päällä. Ehkä joskus myös hitunen taivasta.
Hitunen
sunnuntai 30. joulukuuta 2012
Lepoa ja liitoa
Joulu juhlista jaloin oli lepoa ja rauhaa, rakkaita ihmisiä ympärillä ja hyvää ruokaa niin ruumiille, sielulle kuin hengellekin. Kynttilöiden loisteessa joulumusiikkia tai täysi hiljaisuus - niin kaunista ja levollista. Jouluyön kirkossa siskon kanssa palanen taivasta. Ulkona upea pakkassää, kuu ja tähdet. Päivällä jossain välissä aurinkokin pilkisti. Tai sitten pyrytti liki vaakasuoraan. Kaikesta nautin. Varsinkin suklaasta.
Jouluun kuuluvat punaiset kukat ja tänä vuonna pitkästä aikaa ostin itse joulutähden. Kuistilla taas punaisena kukkii yhä kesän pelargonia! Niin kaunis valkoista hankea vasten.
Loma-ajat ovat usein yllätyksiä täynnä. Niin nytkin. Mies haaveili hakevansa etelänmailta vanhan moottoripyörän, 60-lukua. Matkakumppaniksi aiottu kaveri sairastui äkillisesti, eikä yksin voinut sellaiseen reissuun lähteä. Niinpä pikaisesti pakkasimme siskon kanssa parin kolmen päivän reissun varusteet ja hyppäsimme pakun kyytiin. Laivalla etelään ja siitä ajoa vieraalla maalla jos toisellakin. Lumisadetta, räntää, vettäkin ja hyytävä tuuli merenrantakaupungissa. Yöksi toiseen kaupunkiin, jo tutumpaan. Siskon kanssa kaupunkikävelyä ja pikku ostoksia. Kotiin iltalaivalla turkoosi kaunotar kyydissä. Sellainen reissu se, kaiketi vuoden viimeinen. Nyt rauhoitumme uuteen vuoteen kiitollisena kaikesta koetusta tänä vuonna ja enkeleistä, joita on matkassamme ollut. Elämä on ihanaa ja siinä riittää ihmeteltävää.
lauantai 22. joulukuuta 2012
Uinuu valkoinen maa
Puuhakas päivä takana, joulupullat leivottu ja suurin osa jo syöty. Miehille maistuu, onneksi. Mukava on leipoa ja laittaa joulua, kun on joku jolle kelpaa. Talo siivottu, kuusi kannettu olohuoneen nurkkaan. Koko perhe koolla jo tänään. Leppoisaa. Ennen auringon laskua ennätin hetkeksi pihamaalle ihailemaan talvista valoa.
Aatonaatonaatto on illassa, seinäkello raksuttaa hiljaa. Kynttilät lepattavat ikkunoilla, kuusi keikkuu jalassaan hiukan vinksahtaneena, vain kynttilät toistaiseksi oksillaan ja tähti latvasssaan. Isosisko saapuu huomenna, lupasin että saa koristella kuusen. Kauneimmat joulukortit (ne itsetehdyt) pääsivät rautalangasta väkertämääni telineeseen esille.
Gloria in Exelcis Deo! Enkelikuoro pääsi laulamaan piirongin päälle. Tai eiväthän nuo kaikki laula, joku sentään laiskottelee. Suurimmalta jäi pelkät siivet. Työt on tehty ja nyt on aika levätä. Nautitaan joulusta kaikin aistein ja niin, että joulu pääsee sielun syvyyksiin asti. Ilo Vapahtajan syntymästä ja kiitollisuus meille lahjoitetusta elämästä ja rauhasta. Rauhaisaa joulua sinullekin!
Aatonaatonaatto on illassa, seinäkello raksuttaa hiljaa. Kynttilät lepattavat ikkunoilla, kuusi keikkuu jalassaan hiukan vinksahtaneena, vain kynttilät toistaiseksi oksillaan ja tähti latvasssaan. Isosisko saapuu huomenna, lupasin että saa koristella kuusen. Kauneimmat joulukortit (ne itsetehdyt) pääsivät rautalangasta väkertämääni telineeseen esille.
Gloria in Exelcis Deo! Enkelikuoro pääsi laulamaan piirongin päälle. Tai eiväthän nuo kaikki laula, joku sentään laiskottelee. Suurimmalta jäi pelkät siivet. Työt on tehty ja nyt on aika levätä. Nautitaan joulusta kaikin aistein ja niin, että joulu pääsee sielun syvyyksiin asti. Ilo Vapahtajan syntymästä ja kiitollisuus meille lahjoitetusta elämästä ja rauhasta. Rauhaisaa joulua sinullekin!
maanantai 17. joulukuuta 2012
Kun maass` on hanki...
Lumen tulo ei vain ota loppuakseen, mutta mitäpä siitä, kun on aikaa tehdä lumitöitä ja onhan se niin niiin kaunista tuo puhdas valkoisuus."Blondin lokiikalla" kolasin perjantaina pihan puhtaaksi ajatuksena, että kun mies tulee töistä, hänen on helpompi saada kaivettua lumilinko pois autotallista. No, ei tarvittu lumilinkoa sitten enää. Viikonlopun alkajaisiksi pihamme näytti tältä ja lunta on sittemmin tullut pieniä taukoja lukuun ottamatta päivittäin, aamusta iltaan. Suksetkin jo bongasin autokatoksesta, mutta pyrytys ei houkutellut vielä hangille. Tiistain jälkeen on sääennusteissa poutaisempaa, ehkä sitten hiihdellään hankia hiljakseen.
Mielessä soi yhä eilisessä joulujuhlassa kuultu laulu: Hankeen valkoiseen lasten lailla teen pienen lumienkelin... Voi, miten olen nauttinut tästä hitaasta ja herttaisesta askelluksesta jouluun, kun ei ole kiirettä missään eikä minnekään. Syksyn opinnot on paketissa ja siksi on ollut ihana kaikessa rauhassa askarrella yhtä ja toista, niitä pakettejakin. Ja leipoa, siivota, kyläillä, käydä joulukonserteissa. Kaikki juuri sellaiseen tahtiin, kuin itseä huvittaa. Aamuisin saa nukkua pitkään - tai nousta varhain, ihan miten tahtoo. Useimmiten tuo jälkimmäinen sopii minulle paremmin.
Leppoisaa joulunalusviikkoa toivon sinullekin - se pitäisi olla lakisääteinen oikeus kaikille. Ei kiirettä ja stressiä, vaan juuri tällaista ihanaa rauhaa, jolloin voi vaikka viettää vartin jouluruusua ihaillen.Tai itse valetun kynttilän liekkiä tuijotellen - terveisiä taas Täti Siniselle ja kiitos muinaisesta inspiraatiosta kynttilänvalamiseen!
torstai 13. joulukuuta 2012
Lunta tulvillaan...
... koko piha ja tiet varsinkin. Mistä sitä taas riittääkin noin paljon?! Harvoin täälläpäin ennen joulua on näin lumista, mutta onhan se kaunista tuo valkoinen höttö. Tyyne pieni nauttii lumessa kieriskelystä ja napsii lumihiutaleita suuhunsa korkeilla hypyillään.
Valmiiksi katsomani joulukuusi saa vielä odottaa metsikössä reilun viikon. Kirpparilta löytämäni kuusenpallot odottavat kuuseen pääsyä olohuoneen lipaston päällä. Turkoosi hurahdukseni ei hellitä edes jouluksi...
"Tähden, tähdistä kirkkaimman mä toivoisin hohtavan taas joulun sanomaa." Joululaulut soivat radiossa, josta kuulin tänään hyvän ajatuksen rokkipapiksi tituleeratulta Tarvo Laaksolta. Hän sanoi jotenkin tähän tapaan, että joulun tähtäin on pääsiäisessä. Niin, eihän ilman pääsiäistä joululla tekisi mitään - paitsi kauppiaat ja shoppailijat. Sama ajatus löytyy eräästä Pekka Simojoen laulusta, josta muistan vain muutaman rivin:
"Taas seimessä lapsi tuo tunnelmaa,
ei parempaa paikkaa juhliin hän saa.
Vaan millainen silloin joulumme ois,
jos Vapahtajaksi kasvaa hän vois?"
ei parempaa paikkaa juhliin hän saa.
Vaan millainen silloin joulumme ois,
jos Vapahtajaksi kasvaa hän vois?"
maanantai 10. joulukuuta 2012
Jo joutuu ilta...
Joulu on taas askelen lähempänä kuin eilen. Päivä lyhenee entisestään, mutta se ei haittaa, kun voi sytyttää kynttilämeren pimeyttä poistamaan. Ledejä tai liekkejä, molemmat käyvät. Kynttilänvalossa joulumusiikkikin imeytyy paremmin sielun syvyyksiin. Lähiseudun eräässä kirkossa (taas!) sain eilen ystävieni kanssa nauttia upeasta tenoriäänestä, joka sai huikeat väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin. Vanhat tutut laulut ja muutama uudempikin saivat Jyrki Anttilan laulamana joulumielen syttymään.
Tänään olen kuunnellut levyltä Lasse Heikkilän joulumusikaalia ja Heimo Enbuskan toista joululevyä sekä upeaa instrumentaalimusiikkia, jossa kaikki tutut joululaulut soivat niiiiin kauniisti. Vuoroaan odottaa vielä Tarja Turusen joululevy, jonka myös löysin kirjastosta. Viimeiset joulukortit saavat muotonsa varmaan sen soidessa. Tai sitten Rozdestva blagaja vest (Joulun ilosanoma) -levyn eli venäjänkielisten joululaulujen soidessa - sekin levy löytyi kirjastosta. On se hienoa, että meillä on toimiva ja hyvä kirjastoverkosto tässä maassa!
perjantai 7. joulukuuta 2012
Helpotusta ja odotusta
Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, sanotaan. Tässä yksi kuva, joka löytyi vuoden 2004 joulukuvien joukosta. Tässä kohtaa se voi kuvata tunnelmiani tiiviin opiskelusyksyn kääntyessä loppua kohti - enää yksi hieman keskeneräinen essee palautettavana ennen joulua.
Muuten olen keskittynyt kaikenlaiseen joulupuuhailuun. Kummasti huomaan vuosi vuodelta hurahtavani jouluun enemmän ja aiemmin. Ehkä en kuitenkaan koskaan saavuta Täti Sinisen hurahdusastetta, mutta yritystä ainakin siihen suuntaan on.
Tässä vuoden 2009 kuvassa ei ole Täti Sininen eikä edes Punainen, vaan itse joulupukki valmistautumassa aattoillan koitokseen. Pukki on tainnut juuri pestä hampaansa ja ajaa vahingossa partansakin... Tänä vuonna meille ei pukkia ole odotettavissa, mutta pukin siskoa odotetaan kylläkin. Ja lahjoja, niitä saa kätevästi nettikaupoista tilaamalla. Helppo joulu, ei tarvitse kierrellä ruuhkaisissa kaupoissa. Vaikka enää tässä iässä ja lastenkin jo aikuistuttua (?) ei lahjoilla ole sellaista merkitystä kuin vielä 15 vuotta sitten, niin silti minusta on kiva muistaa läheisiä pikku yllätyksillä. Tai sitten niillä toivotuilla lahjoilla. Tosin poikastemme toiveet olivat aika vaatimattomat. Kuopus ei kuulemma tarvitse mitään, kun odottaa vaan armeijasta kotiutumista. Esikoisen toive oli järeämpi: kokkiveitsi. Äitiä ilahduttaa se, että molemmat ovat oppineet isänsä ja vaarinsa tavoin hyviksi ruuanlaittajiksi. Sunnuntain jumalanpalveluksesta palatessa meitä vanhempia odottaa usein valmis ateria. Kiitollisena tällaisista lapsosista on mukava suunnitella jouluksi pikku yllätyksiä.
Muuten olen keskittynyt kaikenlaiseen joulupuuhailuun. Kummasti huomaan vuosi vuodelta hurahtavani jouluun enemmän ja aiemmin. Ehkä en kuitenkaan koskaan saavuta Täti Sinisen hurahdusastetta, mutta yritystä ainakin siihen suuntaan on.
Tässä vuoden 2009 kuvassa ei ole Täti Sininen eikä edes Punainen, vaan itse joulupukki valmistautumassa aattoillan koitokseen. Pukki on tainnut juuri pestä hampaansa ja ajaa vahingossa partansakin... Tänä vuonna meille ei pukkia ole odotettavissa, mutta pukin siskoa odotetaan kylläkin. Ja lahjoja, niitä saa kätevästi nettikaupoista tilaamalla. Helppo joulu, ei tarvitse kierrellä ruuhkaisissa kaupoissa. Vaikka enää tässä iässä ja lastenkin jo aikuistuttua (?) ei lahjoilla ole sellaista merkitystä kuin vielä 15 vuotta sitten, niin silti minusta on kiva muistaa läheisiä pikku yllätyksillä. Tai sitten niillä toivotuilla lahjoilla. Tosin poikastemme toiveet olivat aika vaatimattomat. Kuopus ei kuulemma tarvitse mitään, kun odottaa vaan armeijasta kotiutumista. Esikoisen toive oli järeämpi: kokkiveitsi. Äitiä ilahduttaa se, että molemmat ovat oppineet isänsä ja vaarinsa tavoin hyviksi ruuanlaittajiksi. Sunnuntain jumalanpalveluksesta palatessa meitä vanhempia odottaa usein valmis ateria. Kiitollisena tällaisista lapsosista on mukava suunnitella jouluksi pikku yllätyksiä.
lauantai 1. joulukuuta 2012
Nyt sytytämme kynttilän
Joulukuu on tässä ja tänään täällä. Lumisena ja pakkasen puraisemana, niín kuin pitääkin. Saimme eilisen aikana kymmensenttisen lumipeitteen, ja jos pakkaset jatkuvat, ei se lumi ihan heti sula. Valkoinen joulu on siis mahdollinen.
Askartelupäivä on ollut tänäänkin. Koristelin tulitikkuaskeja jouluisemmiksi, ompelin punaisista kankaista yhtä sun toista ja väänsin rautalangasta joulukorttitelineen. Kuvia niistä ehkä myöhemmin. Lattialla rautalankaa vääntäessäni tuli yksi lapsuuden joulumuisto mieleen, koska lautalattiassa oli rako aivan niin kuin lapsuuskodissanikin. Silloin meillä oli vihreäksi maalattu lattia kamarissa ja keksimme siskojen kanssa hauskan leikin. Aina kun posti toi uusia joulukortteja, tiputtelimme ne lautojen välissä olevasta raosta alas pimeyteen. Kiva oli katsoa, miten kortti livahti piiloon. No, se ei ollut kivaa, kun äiti suuttui. Eihän hän ollut ehtinyt edes katsoa, keneltä oli kortteja tullut, eikä niitä enää sieltä lattian alta mitenkään pois saanut. Mutta sitä vihreää lattiaa ei ole enää, eikä äitiäkään täällä maan päällä, ihanat siskot sentään on. Muistot, ne säilyvät, ja joskus ne naurattavat, joskus itkettävät.
Askartelupäivä on ollut tänäänkin. Koristelin tulitikkuaskeja jouluisemmiksi, ompelin punaisista kankaista yhtä sun toista ja väänsin rautalangasta joulukorttitelineen. Kuvia niistä ehkä myöhemmin. Lattialla rautalankaa vääntäessäni tuli yksi lapsuuden joulumuisto mieleen, koska lautalattiassa oli rako aivan niin kuin lapsuuskodissanikin. Silloin meillä oli vihreäksi maalattu lattia kamarissa ja keksimme siskojen kanssa hauskan leikin. Aina kun posti toi uusia joulukortteja, tiputtelimme ne lautojen välissä olevasta raosta alas pimeyteen. Kiva oli katsoa, miten kortti livahti piiloon. No, se ei ollut kivaa, kun äiti suuttui. Eihän hän ollut ehtinyt edes katsoa, keneltä oli kortteja tullut, eikä niitä enää sieltä lattian alta mitenkään pois saanut. Mutta sitä vihreää lattiaa ei ole enää, eikä äitiäkään täällä maan päällä, ihanat siskot sentään on. Muistot, ne säilyvät, ja joskus ne naurattavat, joskus itkettävät.
Tunnelmallista adventtiaikaa juuri sinulle!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)