Tätä ihanuutta!

 

Voi, miten tämä elokuu on upea kuukausi! Sadonkorjuun aika on aina yhtä suurta ihmettä: pienistä siemenistä on kasvanut jotakin syötävän herkullista tai muuten vain kaunista. Zilgan sato on nyt suurempi kuin viime vuonna, mutta ei liian suuri eli on ihan syötävissä oman perheen voimin. Toisin kuin viime postauksessa väitin, myös omenasato on tänä vuonna hyvä - niitä huonoja ja matoisia oli kuitenkin loppujen lopuksi vähän, vaikka aluksi näyttikin muulta. Nyt omppuja tulee niin paljon, että omin voimin emme niistä pääse eroon. Omenapuuttomat naapurit ovat onneksi luvanneet auttaa. 

Muitakin suuria ilonaiheita tässä kuussa on ollut. Viime viikonloppuna sain olla mukana Tampereella ekaa kertaa järjestetyssä Glow -festivaalissa, jonka slogan oli "Suomi-gospel juhlii isommin kuin ikinä". Eli tarjolla oli kahdeksaan tuntiin mahdutettuna viisi konserttia, joista viimeinen ei tosin ollut suomigospelia, vaan amerikkalaista menoa ja meininkiä rock-tyyliin by Petra. Täysi Nokia Arena juhli niin uusien kuin legendaaristenkin gospelartistien kanssa. Tapahtuma kaiken kaikkiaan oli hienosti järjestetty ja tunnelma aivan huippu. Muutenkin Tampere hurmasi aurinkoisessa säässä, kun kiertelimme keskustaa ystäväni kanssa. 

Muutama konserttikuva...

...  ja ihastuttavia kaupunkinäkymiä...

Kotoa poissa ollessani oli tapahtunut se, mitä olin jo kuukauden ainakin odottanut:

Päivänsini on koko kesän kasvattanut vain köynnöstä ja kietoutunut portaiden kaiteen ympärille metri toisensa perään, mutta kukkia on saanut odottaa. Nuppuja siinä on paljon, joten odotettavissa on useita tällaisia hurmaavan sinisiä yksilöitä. Toinen ihanuus odotti tänä aamuna kesäkukkapenkissä yhdellä ainokaisella kukallaan: 

Vielä on siis kesää jäljellä, aikaa ihastella kukkia ja hedelmiä. Aikaa nauttia tästä lyhyestä vuodenajasta vielä hetken verran. Annetaan auringon paistaa!

Elokuu, lempeä kuu

 

Elokuu on ihanasti jatkanut lämmintä kesää, eikä haittaa, vaikka välillä ropsahtaa sadekuuro jos toinenkin, välillä jopa raekuurokin. Silti on enimmäkseen sopivan lämmintä eli tarkenee ulkona ilman takkia. 

Sato kypsyy vauhdilla niin metsissä kuin puutarhassakin. Omppuja tulee ihan hirveästi, mutta ovat pieniä ja matoisia eli eipä juuri tarvitse miettiä, miten ja mihin niitä säilöisi. Kasvimaan satoa sen sijaan olen jo säilönyt pakkaseen, mutta suurin osa tulee syötyä tuoreeltaan. Mikään ei voita omalta maalta juuri haettuja vihanneksia tuoreudessa. Samoin puna- ja mustaherukat sekä karviaiset olemme napsineet suoraan pensaista suuhun. 

Kesäloma oli huippumukava, mutta meni ihan liian nopeasti. Viimeisinä lomapäivinä loikoilin riippumatossa lueskellen ja ristikoita täytellen. Nooo, tein kyllä paljon muutakin, mutta vain sen verran, mitä sattui huvittamaan. Viimeisenä aamuna kävin torilla aamukahvilla nauttimassa rauhallisesta tunnelmasta upeassa auringonpaisteessa. Koko kesän olin lisäksi suunnitellut kukkapenkin laajennusta, minkä sain aloitettua kaksi päivää ennen loman loppua. Hyvin suunniteltu on jo melkein tehty!

Parasta puutarhassa nyt ovat upeana kukkivat syyshortensiat ja syysleimut, joista osa on äidin hankkimia - ja hänen muistokseen istutettuja -  22 vuotta sitten. Parasta elokuun illoissa on rantasaunan löylyt, joista voi pulahtaa tyyntyneeseen mereen uimaan. 

Mikä on parasta sinun elokuussasi?

Leppoisaa elokuun jatkoa!

Paimion parantola

 

Upean mäntymetsän keskellä sijaitseva Paimion parantola ansaitsee kyllä ihan oman postauksensa. Tuberkuloosi- eli keuhkotautiparantolaksi 1930-luvulla rakennettu Paimion parantola on arkkitehti Alvar Aallon alkukauden keskeisimpiä luomuksia. Parantola on 1960-luvulla päättyneen varsinaisen parantolatoiminnan jälkeen ollut mm. Tyksin käytössä. Tällä hetkellä sitä hallinnoi säätiö, joka järjestää parantolassa opastettuja kierroksia. Itsenäisesti parantolaan ei pääse tutustumaan muuta kuin kahvila- ja ravintolatiloihin sekä tietysti ala-aulaan ja ulkotiloihin. 

Olimme parantolassa tunnin mittaisella opastuksella, myös 90 minuutin opastuksia on ohjelmassa. Mielestäni opastettu kierros oli hintansa arvoinen, sillä ensinnäkin opas osasi asiansa, puhui sujuvasti ja kuuluvasti isolle ryhmälle; tietoa tuli paljon niin paikan historiasta kuin yleensä tuberkuloosin historiasta Suomessa. Itselleni oli jotenkin yllätys, miten pitkään tuberkuloosiin sairastuneet ihmiset täällä viettivät aikaansa - minimi oli yleensä kahdeksan kuukautta ja pisimmillään yli kaksi vuotta. Niinpä potilastovereista tuli kuin yhtä isoa perhettä hoitohenkilökunnan kanssa ja monenlaista yhteistä hauskaa keksittiin ajanvietteeksi.

Kun on ensiksi ihaillut ulkona parantolan kauniisti kaartuvia muotoja, voi sisällä jatkaa Aallon muotokielen ihailua kauniissa tuoleissa. Alvar ja Aino Aalto ovat suunnitelleet suurimman osan kaikesta sisustuksestakin huonekaluista verhoihin ja pikkuesineisiin asti. 

Alkuperäinen potilashuone Aallon suunnittelemine lavuaareineen on viehättävän rauhallinen tunnelmaltaan. 

Vaatekaappikin voi olla pyöreämuotoinen eikä aina kulmikas!

Aalto suunnitteli myös sylkykupit potilaille. Sylkykuppeja varten oli oma pesukoneensa, jotta taudin leviäminen saatiin pidettyä aisoissa. 

Kuuluisa Paimio -tuoli

Opastetulla kierroksella päästiin tutustumaan niin potilashuoneisiin, käytäviin kuin kattotasanteellekin, mistä aukeaa kauniit näkymät ympäröivään mäntymetsään. Parantolan päiväohjelmaan kuului kolmesti päivässä potilaiden makuutus kattotasanteella raikkaassa ulkoilmassa. Yli 15 asteen pakkasella ei siellä makoiltu, mutta muuten aina. 

Hienoa, että tuberkuloosi on Suomessa enimmäkseen voitettu sairaus, vaikka edelleen lähes parisataa ihmistä maassamme sairastuu tuohon tautiin. Lukumäärät ovat kuitenkin ihan toisia kuin Paimion ja muiden maamme parantoloiden toiminta-aikoina, jolloin tuhannet ja kymmenet tuhannet ihmiset kärsivät keuhkotaudista. 

Suosittelen tutustumaan mielenkiintoiseen Paimion parantolaan!