Baltiaa ja Puolaa (osa 3)

Tässä yritän muistella kuukauden takaista reissuamme, josta lupasin vielä kertoa jotain. Jännä miten äkkiä sitä unohtaa, mitä on tapahtunut. Onneksi pidän yleensä aina reissupäiväkirjaa, josta voi jälkeenpäin tarkistaa, mitä, missä ja miksi... 

Krakovasta suuntasimme vielä hieman etelämmäksi eli käväisimme Slovakian puolella katsomassa vuoria. Sää oli vähän suttuinen, emmekä viipyneet maassa juuri muuta kuin kahvipaussin verran. Ehkä joskus vielä päästään paremmin tutustumaan tähän pieneen, mutta kiinnostavaan maahan.

Puolassa kävimme paluumatkalla Augustowissa, jossa etsimme avoinna olevaa kahvilaa (josta saisi jotain suolapalaa) aamukymmeneltä huonolla menestyksellä. Lopulta löysimme kaikkien jäätelökahviloiden jälkeen jonkinlaisen paikan, mutta eipä sieltä ainakaan mitään gluteenitonta löytynyt. Hauskoja seinämaalauksia kaupungissa oli kuitenkin.

Puolasta ajelimme Liettuaan, jossa yövyimme Siaulian kaupungin pohjoispuolella maaseudulla. Lähellä oli yksi Liettuan matkailunähtävyyksistä, erikoinen ristikukkula tuhansine risteineen.

Turistit eri puolilta maailmaa sekä paikalliset ihmiset ja jopa moottoripyöräkerhot ovat tuoneet tänne ristejä, joissa osassa oli näkyvillä tuojan nimi. Risti on symboli, joka yhdistää ihmisiä kaikkialla maailmassa. Siksi kai tämä paikka on niin suosittu ja ristejä tulee jatkuvasti lisää.

Liettuasta ajelimme Latvian kautta vanhaan tuttun Pärnuun, jossa ihailimme kaunista ranta-aluetta, mutta emme kuitenkaan menneet uimaan. Jäätelö sen sijaan maistui.

Viimeisen yön vietimme Tallinnassa erittäin kivassa hotellissa Viimsin alueella reilun 10 kilometrin päässä keskustasta. Hotellin ravintolasta sai hyvää  pizzaa ja pastaa, myös gluteenitonta.

Ihanaa oli palata kymmenen päivän ja tuhansien ajokilometrien jälkeen kotiin, jossa puutarha oli rehahtanut melkoiseen kasvuun poissaollessamme. Poissa hyvä, kotona paras - oli taas todettava tämänkin upean reissun jälkeen. Kukat alla eivät ole kuitenkaan meidän pihalta, vaan eteläisestä Puolasta Bielsko-Bielasta, joka oli minusta niin mukavan tuntuinen vanha kaupunki, jonne voisi palata vielä uudelleen...

Kesä kukkii

Lupailin Baltian ja Puolan reissusta kolmatta osaa, mutta sitä ennen on pakko jakaa muutama kukkakuva. Mitä olisi kesä ilman kukkaloistoa!

Kävimme yhdessä kohteessa Avoimet puutarhat -tapahtumassa. Kuva on otettu hetki ennen kaatosadetta lohjalaispuutarhasta.

Lupiineista ollaan montaa mieltä, ja kyllähän ne paikoin ovat levinneet pelloilta metsään vallaten huolestuttavasti tilaa muilta kasveilta. Lupiini on mielestäni kaunis, mutta se pitäisi pitää hallinnassa niittämällä kukinnot ennen siementämistä. Itse yritin joskus vuosia sitten saada lupiinia lähtemään kasvuun siemenestä omalla pihallani, mutta eipä onnistunut.

Nämä silkkiunikot kukkivat Kokkolan vanhan kaupungin katujen varsilla. Myös oransseja versioita näkyi.

Ja tämä kasvihujoppi ilmestyi siis pihallemme viime kesänä mystisesti, ja on nyt kasvanut reilusti yli kaksimetriseksi. Ilmeisesti kyseessä on salkoruusun tummakukkainen muoto. Kukkia on valtavasti ja suurimmat ovat halkaisijaltaan teevadin kokoisia. Ei ihme, että vieressä oleva humala ei ole saanut kasvatettua varttaan koko kesänä yli metriin, kun tämä hurjimus on vienyt kaiken voiman maasta.

Ihanaa, miten puutarha yllättää joka vuosi jollain kasviuutuudella, jota en ole itse istuttanut!

Baltiaa ja Puolaa (osa 2)

Rzeszowin kauniissa kaupungissa itäisessä Etelä-Puolassa vietimme kaksi vuorokautta. Corpus Christi -juhlapäivänä saimme myös osallistua jättimäiseen puistokonserttiin, jossa nautimme kauniista puolankielisestä musiikista. Montaa sanaa puolaa en ymmärrä, mutta se auttoi, koska monet kappaleista olivat tuttuja entuudestaan eli minulle rakkaita lauluja seurakunnasta. Lauluja, jotka ylistivät Luojaa ja hänen suuruuttaan. Lauluja, jotka "toimivat" kaikilla kielillä ja luovat käsittämättömän hienon yhteyden toisilleen tuntemattomienkin ihmisten välille.

Kolmituntisen välistä jopa hyvinkin vauhdikkaan konsertin päätteeksi illan pimetessä puiston täyttivät sytytetyt kynttilät. Hetki aiemmin musiikin tahdissa laulanut ja tanssinut yleisö hiljentyi hartaaseen hymniin. Tunnelma oli kyllä huippuhieno ja kuvasi hyvin yhteyttä, joka syntyy siellä, missä Jeesus Kristus saa kunnian ja kiitoksen.

Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa Krakovan suuntaan. Tutustuimme ihastuttavaan Wieliczkan suolakaivokseen, jonka lähistöltä saimme myös hotellimajoituksen. Suolakaivokseen emme olleet varanneet lippuja etukäteen, mutta kesäkuun puolella vielä jonot olivat kohtalaisia, eikä kovin kauaa tarvinnut odottaa lippuluukulla. Kaivokseen pääsee vain tietty määrä ihmisiä kerrallaan, joten sen suhteen voi joutua odottamaan tunninkin.

Suolakaivos on käsittämättömän suuri alue, josta yleisölle on avoinna vain noin kolme prosenttia. Maan uumeniin kipitellään 800 porrasta kaiken kaikkiaan 135 metrin syvyyteen - ylös onneksi pääsee hissillä. Muutenkin kävelyä koko kierroksella tulee kilometrikaupalla, joten huonojalkaisille tätä ei voi suositella.  Englanninkielinen oppaamme vanha rouva oli aivan loistava ja kertoi huumorilla höystäen kaivoksen toiminnasta 1300 -luvulta alkaen. Syvällä maan sisällä on useita kappeleita ja kirkkosaleja sekä lopulta tietenkin myös turistiravintoloita ja matkamuistomyymälöitä. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen kohde kuitenkin tämä suolakaivos. (Lähiseudulla on toinenkin, pienempi suolakaivos.)

Kirkkosalin kristallikruunutkin oli tehty suurista suolakiteistä...

Puolalaisten uskonnollisuus näkyi vahvasti myös tuossa kaivoksessa, jossa oli monia pyhimyspatsaita. Jotenkin on helppo ymmärtää, miksi ihmiset turvautuivat kaivoksessa Jumalan suojelukseen, kun töitä tehtiin sen ajan menetelmillä ja välineillä, ja työturvallisuus oli aika kaukana nykyajan vaatimuksista ainakin ensimmäisinä vuosisatoina. Kaivoksen yhtäjaksoinen yli 700 -vuotinen toiminta päättyi vasta 2007.

Hotellimme oli sijainniltaan nappivalinta suolakaivoksen ja Krakovan keskustan välillä, jonne menimme seuraavana päivänä paikallisbussilla. Krakovan ikivanhoja kujia pitkin olisimme mielellään kävelleet pitempäänkin, mutta parin tunnin helteisen kävelyn jälkeen meidät yllätti hurja kaatosade. Lopulta päädyimme litimärkinä etsimään lähimmän bussipysäkin ja palaamaan hotellille, jossa automme odotti.

Puolassa matkamme jatkui Krakovasta Varsovan kautta kohti pohjoista. Alunperin oli tarkoitus tulla laivalla Pohjois-Puolasta Ruotsiin, mutta koska emme olleet varanneet lippuja etukäteen, kaikki laivat olivat meille sopivina päivinä täynnä. Niinpä sitten varasimme tutulta Tallinnan laivalta paluulipunkin. Laivamatkaa ennen oli kuitenkin vielä monta hienoa päivää edessä - niistä seuraavalla kerralla....

Baltiaa ja Puolaa (osa 1)

Kymmenen kesäistä päivää, viisi mielenkiintoista maata, auto- ja laivamatkaa, paljon aurinkoa ja reipasta kävelyä, herkullista ruokaa, mukavia ihmisiä, kauniita maisemia ja vanhoja rakennuksia - näistä elementeistä muodostui kesäkuinen lomareissumme. Ensimmäinen yöpyminen oli Latvian Jurmalassa, jossa en ollut aiemmin käynyt, vaikka viereinen Riika kaupunkina onkin tuttu aiemmilta reissuilta. Kesäkuun puolivälissä Jurmalan rannoilla on vielä kohtuullisen väljää ja illansuussa aika autiota suorastaan. 

Jurmalassa kaikki on kävelymatkan päässä. Majatalomme oli rannan ja kävelykadun välissä, joten sijainti oli mitä parhain. Iltakävelyn päätteeksi söimme uzbekistanilaisessa ravintolassa, ja ruuan päälle join kannullisen inkivääriteetä. Auton ilmastointi on salakavala, vaikka sitä kuinka yrittää varoa puhaltamasta suoraan kasvoille. 

Kaunis Jurmala jäi taakse, kun toisena päivänä huristelimme Latviasta Liettuaan ja Itä-Puolaan, jossa yövyimme Bialystok -nimisessä kaupungissa. Puolan itäosia värittävät laajat vilja- ja maissipellot sekä villinä rehottavat unikot teiden varsilla. Rekkaliikennettä on aivan hurjasti Suomeen verrattuna, ja usein rekkoja oli peräkkäin viidestä kymmeneen kappaletta. Siinä ei paljon kannata lähteä ohittelemaan, vaikka paikalliset sitä näyttivät harrastavan jopa ohituskiellon kohdalla. Tiet Puolassa ovat aika hyväkuntoisia, mutta harmittavasti nopeusrajoituksia ei juuri merkitä. Tietyn nopeusrajoituksen päättyminen kyllä osoitetaan liikennemerkillä, mutta muuten pitäisi aina tietää, onko kyseessä 50, 70, 90, 110 vai 130 nopeusrajoitus. Turistille hieman hankalaa, mutta parhaiten selviää, kun ajaa samaa nopeutta muun liikenteen kanssa. 

Olimme varanneet majoituksen neljäksi yöksi etukäteen. Itärajan tuntumassa ajelimme aika etelään Rzeszowin kaupunkiin, jossa olimme kaksi yötä. Niiden väliin sattui katolilaisten pyhäpäivä Corpus Christi eli Pyhän ruumiin päivä. Päivä osui keskelle viikkoa, ja koko kaupunki oli aika "kuollut" kaikkien liikkeiden ollessa kiinni muutamia kahviloita ja ravintoloita lukuun ottamatta. Väriä ja ääntä kaupunkiin toi kuitenkin pyhään liittyvä kulkue, jossa vaelsi pappeja, piispoja, maastopukuisia sotilaita ja nunnia sekä munkkeja sulassa sovussa. Pienet morsiusneidon näköiset tytöt heittelivät kaduille ruusujen terälehtiä. Kulkue pysähtyi keskelle isoa risteysaluetta ja siinä sitten pidettiin messu, jonka päätteeksi lähes kaikki kadunvarsiyleisö mukaanlukien polvistuivat keskelle katua rukoukseen. Mielenkiintoinen tapahtuma kaiken kaikkiaan - ja tähänkin osuimme tietämättämme etukäteen, mistä on kyse. 

Minusta yksi hienoimmista asioista ulkomailla reissatessa on aina tutustua paikalliseen elämään ja kulttuuriin seuraamalla normiarjen lisäksi tällaisia erilaisia juhlia. Uskonto näyttää olevan monissa Itä- ja Etelä-Euroopan maissa ihmisiä vahvasti yhdistävä tekijä. Harmi, että meillä Suomessa uskonto ja siihen liittyvät asiat koetaan jotenkin niin yksityisinä, että ne halutaan siivota pois näkyvistä.