Hitunen

Hitunen

lauantai 21. toukokuuta 2022

Metsässä, rannalla, pihalla

 

On tullut hortoiltua. Siellä ja täällä haahuiltua. Metsässä, mäen päällä, rannalla, kasvimaalla, pihan perällä. On tullut katseltua puiden latvoja ja runkoja. Ja silmuja ihan läheltä. Kuunneltua lintuja, katseltua lentoa, pesän tekoa ja uiskenteluakin. On tullut seistyä tuulen tuiverrettavana tukka sekaisin. On tullut pyöräiltyä vastatuuleen ja myötäiseenkin, ylämäkeen ja alaspäinkin. Ja on tullut aloitettua jäätelönsyöntikausi, vaikka kylmä tuuli puhaltaakin niin, että piposta ja hanskoista ei vielä ole täysin voinut luopua. 



Monenlaista muutakin on tullut tehtyä. Ja on tullut ihan vain oltua paikallaan ja kuunneltua hiljaisuutta. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä useammin pysähdyn nauttimaan kaikesta. Unohdan siivoamiset ja pyykit, unohdan kaiken edessä olevan pakollisen. Sillä pakolliset ovat ja pysyvät, mutta tämä ainutlaatuinen hetki katoaa. 


Aurinkoista viikonlopun jatkoa sinulle!

lauantai 7. toukokuuta 2022

Kasveja, kirjoja, kurkia

 

Toukokuu on jo ihanan pitkällä ja joka päivä pihalla tapahtuu. Joku pieni vihreä lehti punnertaa itsensä kaiken harmaanruskea lehtimössön läpi ilahduttamaan pitkän talven jälkeen. Puskissa on tullut kyykittyä taas tuntikausia, mutta jostain syystä valokuvia ei juuri ole tullut otettua. Tämäkin kuva taitaa olla huhtikuun lopulta. Eilen kuitenkin huomasin, että ensimmäisissä tulppaaneissa on jo kukkanuput avautumista vaille valmiina. Jospa tämänpäiväinen sade saisi ne avautumaan. 

Senkin huomasin pihaa kierrellessä, että aika moni kasvi on talven jäljiltä surkeassa jamassa, osa jopa paleltunut. Viime kesänä istuttamamme persikkapuu näyttä olevan yksi näistä paleltuneista - harmittaa tosi paljon, että juuri nyt tuli näin ankara talvi. Persikassa ei näy yhtään vihertävää silmua, kun taas vieressä oleva kirsikkapuu alkaa jo availla lehtiään. Myös kevään lempikukkani, vaaleansiniset kevätkaihonnkukat näyttävät kärsineen talvesta tosi paljon, eikä niitä näy kuin muutama siellä täällä. 

Kevään säät ovat olleet sen verran epävakaisia, että on tullut vietettyä aikaa myös sohvalla kirja kädessä. Seuraan Hanna Kivisaloa Instagramissa, joten oli mielenkiintoista lukea hänen kirjaansa, jossa on lyhyitä ajatelmia elämän koko kirjosta. Kirjastosta minulla on tilauksessa toinenkin Kivisalon kirja Hyvän jälki, jossa oli noin 70 varausta, kun laitoin sen tilaukseen. Hyvää kannattaa odottaa.

Tuo toinen kirja oli todella mielenkiintoinen ja tuntui, että nyt Ukrainan sodan riehuessa tuo Jacobin takki sai ihan uudenlaista perspektiiviä. Kirja kertoo toisen maailmansodan ajan Varsovasta, jossa päähenkilönä on juutalaispoika, joka saa isoisänsä vanhan takin, jonka taskuihin mahtuu kokonainen teatteriseurue. Poika on siis nukentekijä ja nukketeatterin taitaja, joka onnistuu käyttämään taitojaan sodan vaikeissa olosuhteissa monien ilahduttamiseksi - niin omiensa kuin vihollisenkin puolella - ja jopa takkinsa avulla pelastamaan monta juutalaislasta tuholta. Itse en yleensä pysty näin rankoista aiheista kertovia kirjoja lukemaan, ja tätäkin luin vain päivällä. Iltaisin lukiessa menee monesti yöunet, jos kirja on liian jännittävä. 

Tämä kirja sai minut pohtimaan monia vakavia kysymyksiä sotiin ja kärsimyksiin liittyen. Nekin ihmiset, jotka ovat yleensä rauhantahtoisia ja hyviä toisille ihmisille, voivat riittävän paljon pahaa koettuaan ikään kuin muuttua itsekin hirviömäisiksi, jolloin on mielessä enää vain kosto oman hengen menettämisen uhallakin. Ja miten paljon pahaa ihminen kestää menettämättä mielenterveyttään, sitäkin mietin. Anteeksiantamuksen vaikeus ja toisaalta voima tuli myös tässä kirjassa esille. 

Rakastan kurkia, noita lapsuudesta tuttuja huterajalkaisen näköisiä, siroja siivekkäitä. Tämä kurkiaura lensi talomme yli huhtikuun lopulla jo kaukaa tiedottaen tulostaan. Tästä menee ilmeisesti joku kurkien vakioreitti, koska aika usein syksyisin ja keväisin näemme valtavan suuria kurkiauroja lentävän pihamme yli. 

Aurinkoista äitienpäivää kaikille äideille ja äitien lapsille!