Toivoisin tuhat tulppaania

 

Olen haaveillut näkeväni joskus tulppaanimeren, jossa olisi ainakin tuhat tulppaania. Omalla pihalla on ehkä kymmenesosa tuosta, mutta kauniita ne ovat silti ja ilahduttavat joka kevät. Nämä keltaisina ensin kukkineet ovat vaihtaneet väriä oranssimpaan. Hämmästyin, kun maasta nousseet olivat keltaisia - en edes muistanut istuttaneeni tällaisia, kun yleensä valitsen punaisia tai vaaleanpunaisia. 

Vuosia sitten olin jo varaamassa matkaa kaikkien tulppaanien "kotiin" eli Hollantiin, mutta sitten siihen tuli kaikenlaista estettä. Onneksi lähistöllä on yksi piha ainakin, jossa on ihanat tulppaani-istutukset, joita voi ihailla ohimennessään. Joka syksy istutan kyllä itsekin lisää tulppaaneja, enkä yleensä kaivele niitä ylös kukinnan jälkeen. Suurin osa kasvaa päivänliljojen keskellä eli liljojen varret peittävät tulppaanien kuihtuvat varret näkyvistä. 

Toukokuu on kyllä kieltämättä vuoden kuukausista kutkuttavin. Koskaan ei tiedä, mitä pihalla tapahtuu seuraavaksi - tulee sekä iloisia että vähemmän iloisia yllätyksiä. Talvi koetteli ankarasti monia kasveja, mutta onneksi kaikki eivät säikähtäneet kovia pakkasia. Ja kuistilla talven viettäneet pelakuut ovat voimissaan ja täyttävät nyt puolet kasvihuoneesta toisen puolen ollessa tomaattien valtakuntaa. Lahjataimissa on jo raakileita, kun itse kylvämäni vasta aloittelee kukintaa.

Kauniit sunnuntait ja helatorstainkin upea sää ovat houkutelleet pyöräilemään. Äitenpäivälahja on todettu hyväksi, vaikka en vielä ylämäkivaihteita oikein hallitse. Juuri kun on oppinut ajamaan normaalilla vaihdepyörällä, pitäisi opetella tuollainen sähköinen härpäke - se on blondille melkein liikaa, mutta sisulla yritän tajuta, miten mikäkin juttu toimii. Asiaa ei juuri auta opettaja-insinööri, joka jakaa "tee näin" -neuvojaan erittäin opettajamaisella äänellään. Totuus on se, että yleensä opettaja ei kestä toista opettajaa, enkä tiedä tuosta insinööri-blondi -liittymästäkään, mutta 36 yhteistä vuotta on silti takana. 

Lähistöllä riittää onneksi kauniita paikkoja, jonne voi kohtuullisella vaivalla pyöräillä. Mukaan voisi ottaa uimavarusteetkin ja pulahtaa viilennykseen. Kunhan tässä hetki harjoitellaan, ehkä sitten tehdään jo lahden takana näkyviin maisemiin pitempää retkeä. Kemiönsaari on hieno paikka ja siellä riittää mutkateitä pyörille. Moottoripyörällä ollaan ajeltu siellä aiemmin, mutta viime vuosina se harrastus on hiipunut, ja tuttavistakin moni on siirtynyt moottoripyöräilijästä veneilijäksi. 

Aurinkoista toukokuun loppua ja kesäkuun alkua!

Metsässä, rannalla, pihalla

 

On tullut hortoiltua. Siellä ja täällä haahuiltua. Metsässä, mäen päällä, rannalla, kasvimaalla, pihan perällä. On tullut katseltua puiden latvoja ja runkoja. Ja silmuja ihan läheltä. Kuunneltua lintuja, katseltua lentoa, pesän tekoa ja uiskenteluakin. On tullut seistyä tuulen tuiverrettavana tukka sekaisin. On tullut pyöräiltyä vastatuuleen ja myötäiseenkin, ylämäkeen ja alaspäinkin. Ja on tullut aloitettua jäätelönsyöntikausi, vaikka kylmä tuuli puhaltaakin niin, että piposta ja hanskoista ei vielä ole täysin voinut luopua. 

Monenlaista muutakin on tullut tehtyä. Ja on tullut ihan vain oltua paikallaan ja kuunneltua hiljaisuutta. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä useammin pysähdyn nauttimaan kaikesta. Unohdan siivoamiset ja pyykit, unohdan kaiken edessä olevan pakollisen. Sillä pakolliset ovat ja pysyvät, mutta tämä ainutlaatuinen hetki katoaa. 

Aurinkoista viikonlopun jatkoa sinulle!

Kasveja, kirjoja, kurkia

 

Toukokuu on jo ihanan pitkällä ja joka päivä pihalla tapahtuu. Joku pieni vihreä lehti punnertaa itsensä kaiken harmaanruskea lehtimössön läpi ilahduttamaan pitkän talven jälkeen. Puskissa on tullut kyykittyä taas tuntikausia, mutta jostain syystä valokuvia ei juuri ole tullut otettua. Tämäkin kuva taitaa olla huhtikuun lopulta. Eilen kuitenkin huomasin, että ensimmäisissä tulppaaneissa on jo kukkanuput avautumista vaille valmiina. Jospa tämänpäiväinen sade saisi ne avautumaan. 

Senkin huomasin pihaa kierrellessä, että aika moni kasvi on talven jäljiltä surkeassa jamassa, osa jopa paleltunut. Viime kesänä istuttamamme persikkapuu näyttä olevan yksi näistä paleltuneista - harmittaa tosi paljon, että juuri nyt tuli näin ankara talvi. Persikassa ei näy yhtään vihertävää silmua, kun taas vieressä oleva kirsikkapuu alkaa jo availla lehtiään. Myös kevään lempikukkani, vaaleansiniset kevätkaihonnkukat näyttävät kärsineen talvesta tosi paljon, eikä niitä näy kuin muutama siellä täällä. 

Kevään säät ovat olleet sen verran epävakaisia, että on tullut vietettyä aikaa myös sohvalla kirja kädessä. Seuraan Hanna Kivisaloa Instagramissa, joten oli mielenkiintoista lukea hänen kirjaansa, jossa on lyhyitä ajatelmia elämän koko kirjosta. Kirjastosta minulla on tilauksessa toinenkin Kivisalon kirja Hyvän jälki, jossa oli noin 70 varausta, kun laitoin sen tilaukseen. Hyvää kannattaa odottaa.

Tuo toinen kirja oli todella mielenkiintoinen ja tuntui, että nyt Ukrainan sodan riehuessa tuo Jacobin takki sai ihan uudenlaista perspektiiviä. Kirja kertoo toisen maailmansodan ajan Varsovasta, jossa päähenkilönä on juutalaispoika, joka saa isoisänsä vanhan takin, jonka taskuihin mahtuu kokonainen teatteriseurue. Poika on siis nukentekijä ja nukketeatterin taitaja, joka onnistuu käyttämään taitojaan sodan vaikeissa olosuhteissa monien ilahduttamiseksi - niin omiensa kuin vihollisenkin puolella - ja jopa takkinsa avulla pelastamaan monta juutalaislasta tuholta. Itse en yleensä pysty näin rankoista aiheista kertovia kirjoja lukemaan, ja tätäkin luin vain päivällä. Iltaisin lukiessa menee monesti yöunet, jos kirja on liian jännittävä. 

Tämä kirja sai minut pohtimaan monia vakavia kysymyksiä sotiin ja kärsimyksiin liittyen. Nekin ihmiset, jotka ovat yleensä rauhantahtoisia ja hyviä toisille ihmisille, voivat riittävän paljon pahaa koettuaan ikään kuin muuttua itsekin hirviömäisiksi, jolloin on mielessä enää vain kosto oman hengen menettämisen uhallakin. Ja miten paljon pahaa ihminen kestää menettämättä mielenterveyttään, sitäkin mietin. Anteeksiantamuksen vaikeus ja toisaalta voima tuli myös tässä kirjassa esille. 

Rakastan kurkia, noita lapsuudesta tuttuja huterajalkaisen näköisiä, siroja siivekkäitä. Tämä kurkiaura lensi talomme yli huhtikuun lopulla jo kaukaa tiedottaen tulostaan. Tästä menee ilmeisesti joku kurkien vakioreitti, koska aika usein syksyisin ja keväisin näemme valtavan suuria kurkiauroja lentävän pihamme yli. 

Aurinkoista äitienpäivää kaikille äideille ja äitien lapsille!