Elokuista vielä

Aurinkoinen ja niin lämmin elokuun viimeinen päivä on illassa. Pihalla on ilo puuhailla, kun ei tule vilu eikä hiki. Viikon mittaan kasvi jos toinenkin on löytänyt uuden kolon puutarhastamme - siirtovimmani on tänä vuonna erityisen voimakas. Ehkä sitten ensi keväänä piha näyttää entistä paremmalta, kun kasvit ovat niille paremmin sopivilla kasvupaikoilla. Etualalla yläkuvassa on uusi kuunliljojen ja jaloangervojen yhteiskoti, jonka paikalta siirsin ikivanhan pionin pois. Taisi olla liian varjoinen pionille, koskapa ei moneen vuoteen enää kukkinut ja kasvoikin hyvin kituisesti.

Jokunen vuosi sitten jaoin tuon vanhan pionin kahtia ja uudessa paikassa oleva osa lähti hyvin kasvuun ja teki tänäkin vuonna runsaasti kukkia. Siirsin nyt vanhan raadon sen aiemmin siirretyn viereen. Ei liene vaikea arvata alakuvasta, kummalla laidalla on "se vanha raato".

Noiden pionien oikealle puolelle olen joskus istuttanut työkaverilta saamani lyhtykoison taimen, oisko kolme vuotta sitten. Yksi pieni taimi ja nyt se näyttää tältä ja osa uusista aluista on rynnännyt takana olevaan metsikköön.

Oransseja lyhtyjä on kiva kerätä maljakkoon sateisia syyspäiviä piristämään, joten ei tuosta rehentelevästä ihanuudesta voi luopuakaan.

Koko päivän olen touhunnut pihalla ja sisälläkin. Tulipa pestyä lattiat ja osa ikkunoistakin. Nyt alkaa väsyttää. Hohhoijaa...

Kiva, kun on tuollainen kisukaveri. Tyyne on niin hellyydenkipeä, että ei meinaa mitkään rapsutukset riittää. Aina, kun puuhailen pihalla, se kulkee mukanani ja vähän väliä kellahtaa selälleen odottaen rapsutuksia. Ja kun se ei tuosta toisesta kisustakaan oikein leikkikaveria saa:

Suloista syyskuuta sinulle!

Muutoksen aika

Nyt se on sitten tapahtunut. Pitkään olemme sen jo tienneet, mutta se ei ole tuntunut todelliselta. Nyt sen jo huomaa, kun on toinen ilta sen jälkeen.

Tie vei Kuopuksen pois kotoa opiskelemaan tietotekniikan saloja. Esikoinen lähti neljä vuotta sitten, ei onneksi kauas. Ja nyt Kuopus seurasi mukana samaan paikkaan. Aluksi jakavat saman asunnon, vaikka se kahdelle pieni onkin.

Miehen kanssa olemme nyt kahdestaan 23 vuoden lapsiperhevaiheen jälkeen. Aika on lentänyt ja rypyt otsassa ehkä syventyneet - ne rypyt, jotka pitkän harjoittelun jälkeen joskus alakouluikäisenä sain aikaiseksi. Mutta iloa mahtuu jokaiseen päivään, iloa terveistä ja reippaista poikasista sekä omasta armaasta, joka tuntuu vuosi vuodelta rakkaammalta.

Eilen autoradiosta kaikui Juha Tapion laulamana Muutoksen aika. Se kolahti taas:

Siis älä pelkää, kun jokin muuttuu,

matkaan jo lähde, tässä on tie.

Jumala antaa, sen mitä puuttuu,

lävitse kaiken Hän sinut vie. 

Matkalla

Voiko tähän vuodenaikaan olla mitään kauniimpaa kuin aamuinen maisema auringon säteiden valloittaessa tilaa peltojen yllä leijuvalta usvalta! Olen nauttinut aikaisista työaamuista ajomatkoineen, sillä näkymät vaihtuvat pelloista meren rantaan ja metsiköistä suomaisemiin. Niistä imen voimaa päivän puuhiin - miten paljon ihanuutta Luoja onkaan ihmisen osaksi varannut heti varhaisesta aamusta lähtien. Ja ne tuoksut - lapsuudesta jo tutut kypsyvän viljapellon ja kostean maan aamutuoksut, joissa jo aavistus lähestyvää syksyä. Rakastan tätä vuodenaikaa!

Kukkia polun varrella

Elokuu kuuluu ehdottomasti kahdentoista ihanimman kuukauden joukkoon. Siinä on jotain salaperäistä, kun kesän hehku vaihtuu syksyn kuulauteen hitaasti hivuttamalla. Ehkä välillä hyppäyksin eteenpäin, välillä taaksepäin. Elokuuhun kuuluvat kukat, joiden sävyt voimistuvat illan hämäryydessä.

Lähestyvän syksyn merkkejä ovat krysanteemit portaiden pielissä kirppikseltä löydetyissä sinkkiruukuissa. Ylemmällä portaalla portulakka hehkuu vielä kesän keltaistaan. Yläpihan polun varressa oli ruma pläntti odottamassa siemeniä - nyt siihen pitäisi tulla nurmikkoa. Jos muistan kastella...

Polun varrella ja pihalla kukkivat vielä monet pinkit ja lilat ihanuudet. Monet jo toista kierrosta tälle kesälle.

Terassin valkoiset pelargoniat ovat elokuun myötä oikein innostuneet kuten lempikukkani tsinniatkin. Viiniköynnös eteläpäädyssä lupailee hyvää satoa alkavalle syksylle.

Ensimmäinen työviikko liki neljän kuukauden vapaan jälkeen on nyt takana. Ja miten väsynyt olenkaan iltaisin! Hassua, että niin väsyttää, vaikka voimia on kerätty koko kesä. Ja hemoglobiinikin on jälleen kohonnut yli sadan, mutta ehkä se vain on tottumattomuutta säännölliseen työrytmiin tuo väsymys. Uusi työ on kuitenkin innostavaa ja odotan tulevaa viikkoa taas mielenkiinnolla. Haasteita (tässä kohtaa en tarkoita pelkästään ongelmia tai vaikeuksia) riittää, ja hyvä niin. Tulevaisuuden toivojen "paimentamisen" vastapainoksi on mukava upottaa välillä kätensä multaan ja istuttaa jokin uusi kukka polun varrelle tai siirtää joku toiseen paikkaan.

Kesänäkymiä

Taannoin kävimme vuosien pähkäilyn ja jahkailun jälkeen lopultakin tässä mielenkiintoisessa paikassa:

Linnan on rakentanut mies, jolta luonnistuvat niin puu-, kivi-, metalli- kuin lasityötkin. Linna on alunperin rakennettu miehen ja perheensä kodiksi, mutta on nyt näyttelykohteena, johon totisesti kannattaa tutustua. Googlaamalla www. hiidenlinna.com löytyy lisätietoa ja hyvällä tuurilla voi vielä tänä kesänä onnistua vierailemaan linnassa.

Sisällä linnassa ei saanut valokuvata, mutta voin kertoa, että siellä oli aivan uskomattoman upeita puusta veistettyjä reliefejä. Veistäjän itsensä mukaan aiheet ja kuvat ovat kussakin puussa valmiina, kunhan vain poistaa kaiken ylimääräisen siitä päältä....

En tiedä, onko kasvimaamme koskaan ollut näin rehevässä kunnossa kuin tänä kesänä (kuivuudesta huolimatta), mutta luulen että syy on hevosenlannassa. Tillit kurkottelevat taivaita taustanaan kehäkukat ja naapurin ladon seinä...

... samettikukat pitävät tuholaiset loitolla - toivottavasti...

... koristekurpitsa tekee erikoisen näköisiä möhkylöitä...

... pörrääjät viihtyvät kehäkukissa ja tsinnioissa...

... ja kaiken kruunuksi porkkanamaa tuottaa näitä kasvimaan kunkkuja:

Hauskaa viikonlopun jatkoa sinulle!

Leppoisat juhlat

Elokuun ensimmäinen lauantai, hehkuva helle, suuri joukko sukua ja ystäviä, hyvää ruokaa ja juomaa, iloista ohjelmaa. Sellaiset olivat sisarussarjamme vanhimman juhlat hänen saavutettuaan puolen vuosisadan rajapyykin. Pohjois-Pohjanmaalla, lapsuuskotimme avaralla pihalla oli ilo ottaa vastaan vieraita  .Liki yhdentoista vuoden tauon jälkeen koolla oli koko sisarussarja, me kaikki seitsemän.

Perjantai-iltana juhlavalmistelujen jälkeen oli ihanaa pulahtaa lapsuutemme leirilampeen virkistävään veteen ja jatkaa iltaa nuotion ääressä.

Juhlapaikka oli koristeltu vanhoihin sinkkisaaveihin asetelluin luonnonkukin.

Yksi kauneimmista päivänsankarin saamista korteista oli nuoren sisarentyttären käsialaa. (Näitä kortteja ja muitakin siskontytön sekä sisko nro nelosen tekemiä tuotteita tulee lähiaikoina myyntiin siskon nettisivujen kautta. Ilmoitan osoitteen myöhemmin, kunhan sivut valmistuvat.)

Moottoripyöräilyharrastuksen tänä kesänä miehensä kanssa aloittanut päivänsankari saapui juhlapaikalle miehensä kyydissä. (Oikeasti he ajelevat hiukan uudemmalla pyörällä!)

Musiikkivoittoisen ohjelman päätteeksi katseltiin vanhoja valokuvia entisessä heinäladossa.

Iltaa jatkettiin muurinpohjaletuilla ja myöhemmin savusaunalla.

 Ja lopulta juhlapaikalle jäi yöpymään 22 henkeä. Ihana oli päättää onnistunut ja leppoisa juhlapäivä yhteiseen iltarukoukseen ja kiitokseen. Kiitos Taivaan Isälle ja ihanalle isosiskollemme juhlista!
Viikonlopun päätteeksi ajelimme kotiin halki läntisen Suomen jokiseutujen. Auringonlasku kruunasi koko upean viikonlopun.