Hitunen

Hitunen

keskiviikko 1. maaliskuuta 2023

Ilonaiheita

 


Helmikuu hujahti jonnekin muistojen joukkoon. Paljon mukavaa ja mielenkiintoista ehti tapahtua. Kevään eteneminen on ollut tyyliä kolme askelta eteen, kaksi taakse. Harvinaisen kylmää, sanovat monet täällä pitkään asuneet. Uutisetkin näyttävät harva se ilta lumisateita eri puolilta maata. Viime viikolla mm. Barcelonassa satoi 7 cm lunta. Monissa paikoissa vuoristossa toki on tullut enemmänkin ja pakkasella on oltu. Onneksi meillä sentään täällä ihan eteläisessä Andalusiassa aurinko on näyttäytynyt useimpina päivinä ja lämpötilatkin ovat olleet lähellä kahtakymmentä. 

Viikko sitten saimme viettää 37. hääpäiväämme: mies oli betonitalkoissa ja minä taisin käyttää päivän kirjallisiin harrastuksiin. Juhlan kunniaksi kävimme illansuussa syömässä jäätelöannokset kahvin kera. Olen äärettömän kiitollinen pitkään jatkuneesta avioliitosta! 


Joka viikko iloa elämäämme tuo vilkas lapsonen, jonka kanssa puuhaamme milloin mitäkin. Kävimme vastikään naapurikaupungin isossa puistossa, jossa mielenkiintoisia paikkoja piisasi. Emme meinanneet neidin vauhdissa pysyä, mutta hauskaa oli kaikilla. Täällä näitä ihania puistoja riittää, ja lapset on kyllä huomioitu todella hienosti. Tässä puistossa oli niin vesieläimiä kuin tuttuja maatilan eläimiäkin ja ne tuntuivat pientä seuralaistamme kiinnostavan enemmän kuin varsinaiset kiipeilytelineet ja muut härpäkkeet. 



Puiston upeat istutusalueet ilahduttivat itseäni. Kaktuksia oli joka lähtöön. Voi olla, että tähän puistoon tulee palattua vielä toiste kevätkukkien päästyä vauhtiin kukinnassaan. 


Viikonloppuna oli ilo istua valmiiseen pöytään naisten brunssille seurakunnassa. Olemme täällä olleet mukana suomalaisessa seurakunnassa, vaikka välillä käymme tsekkaamassa kielitaitomme tasoa myös espanjankielisissä kirkoissa. 



Mainiota maaliskuuta sinulle!




11 kommenttia:

  1. Lämpimät onnittelut näin jälkikäteen <3 Helmikuu mennä hurahti niin nopeasti! Sanotaan, että maaliskuu maata näyttää ja sitä tässä jo innolla odotan :) Mahtavaa maaliskuuta teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tarja, onnitteluista! Viikot menevät nopsaan ja kohta jo toinen viikko maaliskuuta lähtee käyntiin. Toivottavasti kevät etenee hyvin niin siellä kuin täällä.

      Poista
  2. Aluksi paljon onnea hääpäivänne johdosta❤️
    Kiva seuralainen viihdyttää teitä myös. Lasten kanssa on ilo liikkua avartaa omaa eläämääkin.
    Nautin,kun lapsenlapset ovat meillä, niin tulee lähdettyä heidän kanssa vaikka minne.
    Wau! Mikä kaktus määrä ja hurjan isoja.
    On siellä ollut mukavaa puuhaa.
    Mukavia hetkiä ja oleiluita sinne😊

    VastaaPoista
  3. Sydämelliset onnittelut hääpäivän johdosta! On siunattu asia, että saa jakaa arkea ja juhlaa rakkaan puolison kanssa vuosikymmenien ajan!
    Jostain syystä en ole päässyt kommentoimaan blogiasi ja edelliskerralla eivät kuvasi auenneet ollenkaan. Onnellisia päiviä maaliskuussa toivottelee Piipe Keski-Suomesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Piipe! Mikähän mahtaa olla vikana, kun kuvat eivät aukene ja kommentointi ei toimi - vaikea sanoa. Onneksi nyt pääsit "läpi"!

      Poista
  4. Lämpimät hääpäiväonnittelut! 🥰

    Ihana pieni ihminen teillä seurananne! Miten olette häneen tutustuneet?

    Mahtavaa lämpenevää maaliskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista, Susanna! Täällä on seurakunnilla toimintaa, jonka kautta etsitään sopivia aikuisia lapsiperheille tueksi. Ilmoittauduimme vapaaehtoisiksi, ja emme ole katuneet. On ollut iso ilo!

      Poista
  5. Lämpimät onnittelut hääpäivän johdosta! Ihanaa maaliskuuta!

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea teille! ❤️ Pitkä avioliitto on iso kiitosaihe. Meillä tutustumisesta tulee kyllä jo 30 vuotta, mutta se ei vuosiin johtanut mihinkään sen kummempaan, joten tässä kuussa on tulossa vasta 12-vuotishääpäivä. Oli varmasti ihanaa hemmottelua tuo naisten brunssi. Ja ihana pikkuseuralainenkin teillä on siellä. Aurinkoista maaliskuuta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Nyt tämä kommentointi sekoilee... mutta kiitos onnitteluista ja paljon onnea myös teille pian koittavan hääpäivän johdosta!

      Poista