Helpotusta ja odotusta

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, sanotaan. Tässä yksi kuva, joka löytyi vuoden 2004 joulukuvien joukosta. Tässä kohtaa se voi kuvata tunnelmiani tiiviin opiskelusyksyn kääntyessä loppua kohti - enää yksi hieman keskeneräinen essee palautettavana ennen joulua.

Muuten olen keskittynyt kaikenlaiseen joulupuuhailuun. Kummasti huomaan vuosi vuodelta hurahtavani jouluun enemmän ja aiemmin. Ehkä en kuitenkaan koskaan saavuta Täti Sinisen hurahdusastetta, mutta yritystä ainakin siihen suuntaan on.

Tässä vuoden 2009 kuvassa ei ole Täti Sininen eikä edes Punainen, vaan itse joulupukki valmistautumassa aattoillan koitokseen. Pukki on tainnut juuri pestä hampaansa ja ajaa vahingossa partansakin... Tänä vuonna meille ei pukkia ole odotettavissa, mutta pukin siskoa odotetaan kylläkin. Ja lahjoja, niitä saa kätevästi nettikaupoista tilaamalla. Helppo joulu, ei tarvitse kierrellä ruuhkaisissa kaupoissa. Vaikka enää tässä iässä ja lastenkin jo aikuistuttua (?) ei lahjoilla ole sellaista merkitystä kuin vielä 15 vuotta sitten, niin silti minusta on kiva muistaa läheisiä pikku yllätyksillä. Tai sitten niillä toivotuilla lahjoilla. Tosin poikastemme toiveet olivat aika vaatimattomat. Kuopus ei kuulemma tarvitse mitään, kun odottaa vaan armeijasta kotiutumista. Esikoisen toive oli järeämpi: kokkiveitsi. Äitiä ilahduttaa se, että molemmat ovat oppineet isänsä ja vaarinsa tavoin hyviksi ruuanlaittajiksi. Sunnuntain jumalanpalveluksesta palatessa meitä vanhempia odottaa usein valmis ateria. Kiitollisena tällaisista lapsosista on mukava suunnitella jouluksi pikku yllätyksiä.