Pääsiäisen rauhaa

 

Yhtä varmaa kuin keväinen auringonpaiste on pääsiäisen tulo joka vuosi. Meillä pääsiäinen syntyy korona-ajasta huolimatta perinteisesti perheen kesken yhdessäolosta, ulkoilusta, hyvästä ruuasta (ja jälkiruuista kuten pashasta ja mämmistä) ja itsekseen hiljentymisestä pääsiäisen sanoman äärelle. Tänä vuonna mukaan mahtuu myös virtuaalikirkko normaalin sijasta. 

Kevään tulo on aina sykähdyttävää. Valon lisääntyminen, lumen sulaminen, maiseman vihertyminen pikku hiljaa. Lintujen riemulliset konsertit ovat onneksi ilmaista musiikkia tänä aikana, kun muita konsertteja ei järjestetä. Puutarhailu on jo alkanut muutenkin eli ikivanhan ja lahon Antonovka -omenapuun kaadolla (siitä tuli viisi hienoa linnunpönttöä) sekä siementen saattelemisella taimiksi. 

Pääsiäisen aika menee rauhallisesti kotona esikoisen ja tyttöystävänsä kanssa. Tänä iltana saamme joukkoon myös kuopuksen, joka on tehnyt etätöitä viime kesästä asti juuri käymättä työpaikalla. Ihailen kyllä hänen jaksamistaan - en itse kyllä kestäisti istua kahdeksaa tuntia päivässä koneen ääressä viikosta ja kuukaudesta toiseen. Onneksi alakoulut vielä ovat lähiopetuksessa ja toivottavasti viime kevään kaltaista etäjaksoa ei edes tule. Useimmille oppilaille se oli raskasta aikaa, jonka seurauksia paikataan vieläkin. 

Kevään eteneminen näkyy myös kaupungilla. Tiistai-iltapäivän lenkkini keskeytyi, koska oli ihan pakko poiketa kevään ensimmäiselle jäätelölle torille. Hassulta tuntui nauttia kahvi ja jäätelö seisten, koska tuolit kioskin ympäriltä olivat poissa kuten pöydätkin. Mutta jäätelö -vegaaninen kaurapohjainen appelsiinkrokantti - oli herkullista!

Pääsiäismunaan kätkeytyy ajatus uudesta elämästä ja toivosta. Onneksi kaiken keskellä meillä  on jäljellä toivo, joka kantaa yli vaikeiden aikojen. Pääsiäisen sanomassa on paljon miettimisen arvoista, ja siihen kannattaa perehtyä rauhassa. 

Rauhallista pääsiäisen aikaa sinulle ja läheisillesi! 

Haikeuksia ja iloja

 

Kevään valo ei ole niin haikeaa kuin syksyn. Siinä valossa on ollut hyvä miettiä elämän suuria kysymyksiä. Niitäkin, jotka saavat aikaan haikeutta, jonkin peruuttamattoman tajuamista. Erään tuttavan saattohoito päättyi kahdessa päivässä, toisella se on kestänyt pari viikkoa jo. Elämä on luopumista, siitä ei pääse mihinkään. Jokaisella meistä joskus. 

Maaliskuu on kääntänyt katseen menneiden hetkien lisäksi tulevaan. Kesä tulee, niin kuin joka vuosi. Millaisena - sitä emme vielä tiedä. Hyvä niin. Elämään pitää aina mahtua myös yllätyksiä, vaikka olisikin tällainen turvallisuushakuinen varmistelija kuten  minä. Yllätykset ovat elämän suola. Tai hunaja. 

Viime aikoina olen saanut myös usein iloita. Lasten elämänviisaus on suurta, ja sen ääressä menee välillä sanattomaksi. Omia lapsenlapsia ei meille vielä ole suotu, mutta iloa tuottavat ystävän lapset, tyttö 7 v ja poika melkein 5 v. Hurmaavia, pienestä iloitsevia, avoimia, vilpittömiä. Lapsista aikuinen oppii. 

Ilonaiheeni on ollut myös luonto. Nämä kuvat ovat ihastuttavalta luontopolulta lähikaupungista. Kuvia ottaessani meri oli vielä jäässä, mutta varmasti kohta jo sula. Silloin tulevat vesilinnut näihin maisemiin. Menen varmasti sitten uudestaan kiertämään tämän reitin. Ei ollut ruuhkaa, vaan rauhoittava hiljaisuus työpäivän jälkeen. 

Mitkä ovat sinun ilonaiheitasi näinä päivinä? Katsotko lähelle vai kauas? Mikä saa mielesi rauhoittumaan? 

Aurinko laskee ja päivä painuu mailleen. Niin on aina ollut ja niin on aina uudelleen. Jollekulle tämä oli viimeinen päivä ja auringonlasku, joku näki ensi kertaa päivänvalon. Tänä iltana ristin käteni kiitollisena, että sain elää tämänkin keväisen päivän. Kiitollisena, että saan kuulua maailman onnellisimpaan kansaan ja elää tässä upeassa maassa. 

Kevään valoa sinulle!

Loma loppuu ja talvikin?

 

Talvilomaviikkoomme on mahtunut paukkupakkasta, liukkautta, sumua ja kirkasta paistetta. Pari päivää on ollut niin keväisen oloista, että epäilen talven selän jo taittuneen. Tiaisetkin sirkuttivat jo siihen malliin, että kevät on tullut. Ja pihallamme paritelleet naapurin kissatkin kai sen aavistivat. Voi olla, että toukokuun alkupuolella mäkemme vilisee pieniä pörröturkkeja... 

Viikon aikana lumien haihtuminen on ollut huimaa. Hiihtäminen pellolla ei enää onnistu suurten multalaikkujen takia. Tiet alkavat olla ihan sulia ja pihallakin jo vihreä nurmi paistaa sieltä täältä ( vai sammaltako lienee?). Keittiön ikkunalla on jo rivi paprikoita omissa purkeissaan, samoin muutama pelargonian taimi. Yksi yllätyskasvikin on tulossa, mutta siitä teen ehkä myöhemmin oman tarinan. 

Ulkona on ollut säästä riippumatta kiva liikkua. Nautin sekä sumusta että auringonpaisteesta, molemmissa on puolensa. Lähiranta sumuisena oli upean vähäeleisen kuvauksellinen ja kaupunki aurinkokylvyssään toisella lailla kuvauksellinen. Jäiden lähtö merellä ja joella on erilainen tapahtuma. Tässäpä näitä viime päivien maisemia. 

Hyvää helmikuun viimeistä ja Kalevalan päivää

 (huomasitko Kalevalan suuren hauen kita auki joessa?)

 sekä mainiota maaliskuuta kaikille!