Haikeuksia ja iloja

 

Kevään valo ei ole niin haikeaa kuin syksyn. Siinä valossa on ollut hyvä miettiä elämän suuria kysymyksiä. Niitäkin, jotka saavat aikaan haikeutta, jonkin peruuttamattoman tajuamista. Erään tuttavan saattohoito päättyi kahdessa päivässä, toisella se on kestänyt pari viikkoa jo. Elämä on luopumista, siitä ei pääse mihinkään. Jokaisella meistä joskus. 

Maaliskuu on kääntänyt katseen menneiden hetkien lisäksi tulevaan. Kesä tulee, niin kuin joka vuosi. Millaisena - sitä emme vielä tiedä. Hyvä niin. Elämään pitää aina mahtua myös yllätyksiä, vaikka olisikin tällainen turvallisuushakuinen varmistelija kuten  minä. Yllätykset ovat elämän suola. Tai hunaja. 

Viime aikoina olen saanut myös usein iloita. Lasten elämänviisaus on suurta, ja sen ääressä menee välillä sanattomaksi. Omia lapsenlapsia ei meille vielä ole suotu, mutta iloa tuottavat ystävän lapset, tyttö 7 v ja poika melkein 5 v. Hurmaavia, pienestä iloitsevia, avoimia, vilpittömiä. Lapsista aikuinen oppii. 

Ilonaiheeni on ollut myös luonto. Nämä kuvat ovat ihastuttavalta luontopolulta lähikaupungista. Kuvia ottaessani meri oli vielä jäässä, mutta varmasti kohta jo sula. Silloin tulevat vesilinnut näihin maisemiin. Menen varmasti sitten uudestaan kiertämään tämän reitin. Ei ollut ruuhkaa, vaan rauhoittava hiljaisuus työpäivän jälkeen. 

Mitkä ovat sinun ilonaiheitasi näinä päivinä? Katsotko lähelle vai kauas? Mikä saa mielesi rauhoittumaan? 

Aurinko laskee ja päivä painuu mailleen. Niin on aina ollut ja niin on aina uudelleen. Jollekulle tämä oli viimeinen päivä ja auringonlasku, joku näki ensi kertaa päivänvalon. Tänä iltana ristin käteni kiitollisena, että sain elää tämänkin keväisen päivän. Kiitollisena, että saan kuulua maailman onnellisimpaan kansaan ja elää tässä upeassa maassa. 

Kevään valoa sinulle!