Kotiinpaluun ihanuus ja kipu

 

Kymmenkunta päivää sitten palasin liki puolen vuoden reissusta kotiin Suomeen. Paluumatkan piti olla reilun viikon autoilu Ranskan rannikkoa pitkin Normandiaa ja muita mielenkiintoisia paikkoja tutkien, mutta kaikista kivuistani johtuen päädyin neljän ja puolen tunnin suoraan lentoon sinivalkoisin siivin. Mies tuli vajaa viikko myöhemmin autolla perässä. En olisi kestänyt istua noita 700 - 900 kilometrin päivämatkoja mitenkään. Huomenna selviää magneettikuvien tuloksista, onko tämä kaularangan välilevyn pullistuma vai mikä. Kipua on riittänyt ja aika kotona on mennyt enimmäkseen makoillen, koska pystyssä oleminen laukaisee kivun liki välittömästi. 

Kotiin saavuin ihanan iloisen isosiskoni auton kyydissä näiden varsinais-suomalaisten peltomaisemien halki. Siskoni ajoi kotoaan parinsadan kilometrin päästä pääkaupunkiin, yöpyi ystävänsä luona ja oli aamuseitsemältä minua vastassa kentällä - ei tuollaisia siskoja kasva joka oksalla! Sitten hän hoiti ja passasi minua viisi päivää, siivosi, leipoi, pyykkäsi, laittoi ruokaa ja lämmitti kuumavesipulloa hoitamaan kivistävää käsivarttani ja selkääni. Ja jäi meille aikaa jutellakin ihan kunnolla pitkästä aikaa. Muitakin ihanuuksia olen saanut kokea, josta nuo yläkuvan orvokit ovat todisteena: naapuri tuli kukkien kanssa toivottamaan tervetulleeksi. Tänään tuo sama naapuri toi uunituoreita leipomuksia. Ei voi muuta kuin olla suuresti kiitollinen tällaisista ihmisistä, joita omaan elämään on siunaantunut useita. 

Ensimmäisen kotiviikon aikana piha puhkesi kukkaan alkaen lumikelloista, sinivuokoista ja kevätkaihonkukista näihin valkovuokkoihin. Siskoni ehti vähän haravoida pihaakin, mutta itse en ole kyennyt muuta kuin näiden muutamien valokuvien ottamiseen. Pyrin kuitenkin kivuista huolimatta joka päivä käymään postilaatikolla, mistä tulee yhteensä noin 800 metrin lenkki. Sitten saatan istua pihakeinussa vartin, jonka jälkeen onkin pakko mennä sisälle makoilemaan. En ikinä olisi uskonut, että joku yläselkäkipu voi olla näin lamauttava! 

Nyt on ollut aikaa lueskella sen mitä jaksaa pitää kirjaa jotenkin polvien varassa. Runoja, Raamattua, puutarhakirjaa ja näitä blogeja välillä. Ja kumma kyllä, olen myös oppinut jokseenkin vain olemaan tekemättä yhtään mitään! Kauan se kestikin, kun tähän ikään asti piti tuota taitoa opetella. Jopa muurahaisten touhujen seuraaminen on ollut rentouttavaa. Mukavaa, kun toiset ahkeroivat! Osaisivatpa vielä nyhtää nuo vaahteravauvat juurineen pois siinä juoksunsa sivussa...

Siperia opettaa, sanotaan. Tämä voi olla minun siperiani tällä kertaa, ja onhan tässä jotain samaa kuin oikean Siperian maisemissa. Tiettyä karuutta, mutta myös kauneutta. Kaikki riippuu näkökulmasta! 

Pihan suihkulähdeallas on surullisen koominen tai koomisen surullinen näky, mutta en anna senkään pilata tätä kummallista kevättä. Kaikella on aikansa, joka asialla taivaan alla. Jonain päivänä vielä lähde pulppuaa! 

Iloista kevättä sinulle, missä sitten oletkin!