Hitunen

Hitunen

sunnuntai 5. kesäkuuta 2022

Alppiruusujen aika

 

Pihassamme on muutama alppiruusu. Ensimmäinen oli ulkolaista alkuperää ja sinnittelee edelleen kitukasvuisena (alle puoli metriä korkea!) yli kymmenen vuoden jälkeen. Joka vuosi annan sille uuden mahdollisuuden kasvaa upeaksi kaunottareksi, mutta ei se vaan jaksa. Kai talvet ovat sille liian rankkoja, ja sitten keväällä se on ihan puhki pinnisteltyään talven hengissä. Niinpä siitä ei koskaan taida tulla tuon kuvassa olevan Marjatan alppiruusun veroista. Tämä ei ole kovin monen vuoden ikään ehtinyt, mutta kukkii joka vuosi kauniisti ja kasvaa leveyttä ja korkeutta sopivasti, vaikkei sitä juuri tule lannoitettua. Joku vuosi sitten annoin kahvinporoja kuukausikaupalla, kunnes ... öö, lopetin senkin lannoituksen. 


Kaivattu kesäloma on alkanut suvivirren myötä. Ja ihan kuin taikaiskusta alkoi myös kesäisempi sää. Vielä torstaina pyöräretkellä koululaisten kanssa näytti tältä:

Eilen iltapäivällä koulun oven suljettuani ja esikoisen junalta haettuani alkoi siis loma, ja sääkin muuttui. Tosin kaupungissa satoi rankasti ja ukkosti, mutta kun pääsimme maalle, aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta koko loppupäivän ja illan. Ihana aloitus siis lomalle! Aamulla kiersin pitkin pihaa kuvailemassa kukkasia. Porraspielen ruukussa:


 Ja ylärinteessä: 



Sammalleimut, akileijat ja mäkitervakot sekä tuo keltainen tuntematon ovat villiintyneet talven jälkeen ja levittäytyneet mikä minnekin. Vähitellen olen luopunut yrityksistä hallita tätä puutarhakaaosta, joten antaa kukkasten kukkia siellä missä tykkäävät. Pihan suurin syreeni / sireeni on myös avannut nuppunsa: 

Ja kun toiset aloittavat, niin toiset jo lopettavat kukintansa. Tulppaanit vetelevät viimeisiään, mutta ilahduttavat silti: 


Oikein lempeää kesäkuun jatkoa sinulle!

3 kommenttia:

  1. Kukkakuvat jaksavat ihastuttaa aina! Itsekin kiersin äsken pihan kukkapenkit ympäri ja iloitsiin siitä, että osa kukista kukkii jo täysillä.
    Suloista lomaa ja kesää Sinulle ja perheellesi! <3

    VastaaPoista
  2. Meillä taitaa olla kolme alppiruusua. Ovat autokatoksen vieressä pihalle näkymättömissä muutaman pallotuijan seurana. Vielä ovat nuppuvaiheessa.

    Annan minäkin luonnon hieman ohjailla itseään. Muutamaan kertaan ylös kaivettu kiiltotuhkapensas kohoaa aina ylös uudelleen kuin Fenix konsanaan. Olemme antaneet sille välirauhasopimuksen.

    Valamonruusuja yritimme vuosia hävittää muutamasta paikasta ja sitten päädyimme sopuratkaisuun. Eläköön 👍

    VastaaPoista
  3. Kauniit kuvat. Alppiruusu on hurmaavan kaunis🌸
    Ihanaa kesäiset ilmat saapuivat. Leppoisaa lomaa sinulle🤗

    VastaaPoista