Andalusian auringossa, osa 1

 

Tänä vuonna saimme aloittaa kesälomamme perinteisesti matkustamalla muihin maisemiin. Jos loma alkaa kotona oleilulla, siitä muodostuu helposti työleiri, joten paras tapa nollata työvuosi on lähteä kauas pois kotoa. Sen jälkeen on niin ihana palata takaisin! 

Kaksi välissä ollutta koronakesää meni todellakin työleirin merkeissä: kesän 2020 tyhjensimme ulkorakennusta ja teimme sinne uuden lattian, kesän 2021 remontoimme talkoilla kyläsaunaa ja heinäkuun alussa sen valmistuttua ylläpidimme saunan toimintaa talkoilla aina marraskuulle asti. Yhtä ja toista siivousta ja talkoopuuhaa on tällekin kesälle luvassa, mutta ensin oli rentouttavaa ottaa pitkä loikka lentäen Màlagaan.

Espanjan aurinko porotti tavanomaista kuumemmin - ei näin kuumaa alkukesää yli 40 vuoteen, sanottiin uutisissa. Mieheni mielestä 35 astetta lämmintä ei vielä ollut paha, mutta kyllä se minusta oli jo liikaa (nautin eniten noin 22-24-asteisesta ilmasta). Juotavaa siis kului litratolkulla päivittäin ja päiväsaikaan ei paljon jaksanut edes kävellä, mutta silti joka päivä tuli käveltyä kilometrikaupalla, usein tosin vasta illemmalla. Emme ole mitään auringonpalvojia ja rannalla loikoilijoita, joten kävimme meressä uimassa tasan kerran ja altaalla ekassa hotellissa muutaman kerran. 

Tällä kauniilla rannalla jossain Torremolinoksen ja Fuengirolan välissä kävimme uimassa. Merivesi oli virkistävää, mutta todella suolaista, ja rannan hiekka niin polttavan kuumaa, että tunkeutuessaan sandaalien raoista se poltti toisen jalkapohjani. Parin päivän päästä lähtivät nahkat, sillä enpä ollut arvannut rasvata jalkapohjia, vaikka muuten lotrasinkin 50 -suojakertoimisen aurinkovoiteen kanssa. Reissun jälkeen en ole ruskea, mutta en palanutkaan tuota jalkapohjaa lukuunottamatta, mikä on minusta tärkeämpää kuin rusketusraidat. 

Loman alkuosan majoituimme Torremolinoksessa noin puolen kilometrin päässä rannalta rauhallisella alueella pienessä hotellissa, jossa oli oma uima-allas. Paljon emme tosin aikaa viettäneet majapaikassamme, vaan kävimme vuokra-autollamme mm. entisessä "kotikaupungissamme" San Pedrossa ja teimme yllätysvisiitin entisen vuokraisäntämme luokse, joka ilahtui suuresti moisesta odottamattomuudesta. Kävimme myös viikon viileimpänä päivänä (jäi nipin napin alle 30 asteen) patikoimassa helpon reitin Los Realesin vuorella Esteponassa. Maisema oli karua katsottavaa, sillä alueella oli viime kesän lopulla riehunut metsäpalo. Nyt tämänkesäisten metsäpalojen savut näkyivät seuraavan vuoren takana. Palo tuhosi tällä kertaa yli 3000 hehtaaria metsää. Vuokraisäntämme kertoi liekkien ja mustan, taivaan peittävän savun näkyneen hänen asunnolleen kymmenien kilometrien päähän muutamaa päivää aiemmin. Palo saatiin onneksi hallintaan, eikä meidän vaellustamme juuri haitannut savun haju, vaikka kovin tuulista ylhäällä vuorella olikin. 

Kirkkaalla säällä täältä huipulta näkyy jopa Afrikan vuoret ja vähintäänkin Gibraltar, mutta nyt erotimme vain vaivoin Gibraltarin hahmon. 

Kukat kukkivat viime vuonna palaneessa metsikössä. Elämä voittaa!

Vanha korkkitammi oli selvinnyt palosta ja jatkoi elämäänsä vuoren rinteellä. Ympärillä suurin osa maisemasta näytti tältä: 

Torremolinoksen jälkeen suutasimme loman loppuajaksi vähän kauemmas rannikosta Mijakseen, jossa nautimme pikkukaupungin rauhasta, sillä turisteja ei vielä ollut liikaa. Tässä kuva vielä Torremolinoksen rannalta, jossa riitti auringonpalvojia iltaan asti. 

Jatkuu seuraavassa postauksessa....