Joulun askelissa

Joulun tunnelma on täyttänyt talon. Pahin kiire on jo hellittänyt - jännä huomata, että ei tarvitse  joulusta stressaantua. Se tulee, vaikkei sen eteen tekisi juuri mitään. Viime jouluna tulimme kotiin kaksi päivää ennen joulua. Hain metsästä kuusenoksia ämpäriin, virittelin valot ja kynttilät, leivoin pakastetaikinasta piparit ja tortut sekä imuroin talon. Siinä se, sitten suklaata ja muita herkkuja kinkkua ja laatikoita unohtamatta. Se oli oikein kiva perinteinen perhejoulu edellisvuoden espanjalaisvaikutteisen joulun vastapainoksi.

Tänä vuonna aloitin jouluvalmistelut jo jossain lokakuun loppupuolella. Hitaasti nautiskellen, vähän kerrallaan joulun tuntua tehden. Pääosassa joululaulut ja kynttilät. Joulusiivouskin on tehty jo, sillä talomme sai tämän viikon maanantaina uudet ikkunat ja niiden laiton myötä kaikki paikat olivat pölyä täynnä. Yksi ilta meni siivotessa katosta lattiaan (onneksi asumme aika pienessä talossa!).

Viime viikonloppuna saimme nauttia kahden pikkuisen piristävästä seurasta. Ilo oli katsella ja kuunnella pienten jalkojen juoksua ympäri taloa  ja käsien vikkelyyttä pipareita leipoessa. Yllättävä kolmetuntinen sähkökatkos toi oman lisänsä lauantai-illan puuhiin, ja ensi säikähdyksestä selvittyään neidit tuntuivat nauttivan kynttilänvalossa touhuamisesta. 

Joululahjatkin on jo paketteihin kääritty. Tänä vuonna ne löytyivät helposti, sen suurempia hakematta. Tarpeellista ja kaunistakin. Toivonpa sydämestäni, että moni muukin saisi valmistautua jouluun yhtä leppoisasti. Sillä loppujen lopuksi joulussa on kyse kyvystä pysähtyä ja ottaa vastaan suurin lahja, mitä meille on koskaan annettu. 

Iloisia jouluvalmisteluja juuri sinulle - musiikilla tai ilman!

Kohti itsenäisyyspäivää

Miten kiitollinen olenkaan vapaasta isänmaasta,

josta myös lähipiirini miehet ovat hinnan maksaneet.

Siksipä on viime päivinä tullut kuunneltua

(jopa äsken saunan lauteita pestessä!)

muutamaan kertaan näitä upeita miehiä: 

Huomenna juhlimme koulussa koko päivän

alkaen aamun kirkossa ja sankarihaudoilla käynnistä 

juhlalounaaseen ja illan ohjelmalliseen juhlaan

presidenttipareineen ja tansseineen. 

Suomen satavuotisjuhlasta jää toivottavasti

meille kaikille sellainen muisto,

joka ei unohdu. 

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Muistan heidän hymynsä

Tänä viikonloppuna olen moneen otteeseen ajatellut poisnukkuneita vanhempiani ja muita, jotka ovat jo täältä maan päältä lähteneet. En käynyt vanhempieni haudalla, sillä se on päivän matkan päässä. Veljeni ja vaimonsa ovat ehkä sinne käyneet kynttilät sytyttämässä, vaikka veljen vaimo ei koskaan vanhempiani ehtinyt edes tuntea. Äitimme kuolemasta tuli juuri syyskuussa 15 vuotta, isän poismenosta on jo yli 31 vuotta. Ehkä he lähtivät liian nuorina - isä reilua kuukautta vaille 60 -vuotiaana ja äiti 67 -vuotiaana - mutta toisaalta jo pitkän ja hyvän elämän eläneenä. Muistan äidin sanoneen vähän ennen kuolemaansa, että kyllä hän olisi jo valmis täältä lähtemään. Kyse ei varmasti ollut siitä, että elämänhalu olisi kadonnut, mutta hän kai koki tehneensä ja kokeneensa kaiken sen, mitä pitikin. Siksi hän vain odotti, että Jeesus tulisi noutamaan hänet taivaan kotiin; sinne, minne isä oli jo edeltä mennyt.

Aina, kun joku läheinen ihminen poistuu keskuudestamme, meille jää muistiin jotakin hänestä. Ei ehkä niinkään sitä, mitä hän teki ja sai aikaan, vaan itse ainakin enemmän muistelen jälkeenpäin ihmisen ilmeitä, eleitä, läsnäoloa, hymyä ja naurua. Äitiin liittyy monia muistikuvia puuhellan äärestä, navetasta, keinutuolista sukkaa kutomassa, kahvipöydän ääressä pöydän pintaa hitaasti naputtamassa, kasvimaalla hääräämässä. Näissä kaikissa hänen hymynsä oli hallitseva, ja se, miten hän katsoi lastaan. "Kiva kun tulit siihen", se hymy tuntui sanovan. Tyytyväinen miljamainen myhäily, ehkä se oli se äidin "tavaramerkki" muillekin kuin meille lapsilleen. Ja kun oikein muistilokeroita kaivelen, isässä oli samanlaista myhäilevää tyytyväisyyttä, kun päivän työt oli tehty. Vuosien jälkeenkin nuo hymyt kantavat ja antavat pontta elää eteenpäin: kyllä sinä pärjäät, kaikesta selviät niin kuin mekin. Kiitos, isä ja äiti!