Kulttuuriretkellä nostalgiaa ja nykyaikaa Loimaalla

 

Suomen kesässä tapahtuu paljon. Kaikenlaisten kesätapahtumien lisäksi meillä on upeita museoita ja näyttelyitä, jotka ovat useimmiten auki ympärivuotisesti. Appivanhempieni kanssa meillä on joka kesä tapana kiertää lähiseudun mielenkiintoisia paikkoja. Tämän heinäkuun kohteiksi valikoituivat Suomen maatalousmuseo Sarka Loimaalla ja sen lähellä sijaitseva Alpo Jaakolan patsaspuisto. Lisäksi kävimme yhdessä opastetulla kierroksella Paimion parantolassa. Kaikki kolme ovat hyvin erilaisia kohteita, mutta todella mielenkiintoisia. Appivanhempien lähdettyä takaisin Keski-Pohjanmaalle teimme myös mieheni kanssa hauskan bussiretken naapurikaupungin ilmaisella paikallisbussilla ja lisäksi kävin yhden tuttavan kanssa kesäteatterissa. Muuten olen harrastanut ruumiinkulttuuria syömällä hyvin ja uimalla sekä saunomalla lähes joka ilta. Pyörälenkki silloin tällöin ja nurmikonleikkuu sekä marjojen poiminta ovat tuoneet lisäväriä kesälomapäiviin. 

Tässä vähän kuvasatoa ensin Loimaalta. 

Lapsuuskodissani oli aina Massikka, tällainen punainen. Niitä numeroita en muista! (Tämän Massikan numero on kyllä muuten hyvä.)

Maitolaiturille pääsin usein traktorin kyydissä isän mukana. Isompana maitolaituri toimi hyvin koulukyydin odottelupaikkana. 

Lehemiä meillä tietysti oli, mutta ne olivat vähän värittömämpiä kuin tämä Miina Äkkijyrkän lehmä. Ehkä ne olivat eri rotua.

Heinäpaaleja meillä ei ollut, vaan heinä seivästettiin ja kuivuttuaan kasattiin latoon, jossa oli kiva hyppiä orrelta heinäkasaan uppeluksiin. Myöhemmin aloin saada allergiaoireita moisesta hurjastelusta ja nuha olikin jatkuva seuralainen teinivuosina. 

Perunaa ja muita vihanneksia meillä kasvatettiin tietenkin myös ja tällaisia kappoja kai joskus käytettiin. Ala-asteella ollessani me lapset saatiin usein koulusta perunannostolomaa. 

Tässä kuvassa ei monikaan esine ole lapsuudenkodistani tuttu (en ainakaan muista), mutta tuo keskellä oleva haaraisesta puusta tehty väline näyttää tutulta. Taikinan tekoon käytetty? 

Upeasti harmaantunut seinä näyttää sen sijaan tutulta. Vanhat kyltit ja lehtileikkeet ovat mielenkiintoista luettavaa. 

En tiedä, menikö tässä nyt jotenkin pasmat sekaisin, mutta Sarka-museossa oli näitä vanhoihin sanontoihin liittyviä kylttejä aika paljon. Moni sanonta on alkujaan liittynyt maatalon töihin niin kuin tämäkin. 

Seuraavaksi pieni kuvapläjäys Jaakolan Patsaspuistosta, joka on avattu reilut 30 vuotta sitten. Ajan patina näkyy patsaissa, jotka taiteilija on tehnyt erialaisista kierrätysmateriaaleista. Alueella on myös kiva kahvila, josta voi syötävän ja juotavan lisäksi ostaa taidepostikortteja yms. 

Patsaspuistoa ympäröi tunnelmallinen metsä vanhoine rakennuksineen. Kahvilarakennuksen ovi on auki. 

Taiteilijan ateljee pursuaa monenlaista nähtävää. Ajan patina näkyy näissäkin esineissä ja esillä olevissa taideteoksissa. 

Jaakola teki taidetta niin kierrätysmetallista hitsaamalla kuin puusta veistäen tai betonista valaen ja erilaisia betonituotteita hyödyntäen. 

Yksi hauskimmista patsaista oli mielestäni tämä Lukeva nainen. Itse en kyllä tuollaisessa asennossa pystyisi lukemaan. 

Sammal peittää kauniisti monia taideteoksia ja tässä muistaakseni tuo kivirakennus on savusauna. Lapsuuskodissani oli puurakenteinen savusauna, joka ainakin kerran koki tulipalon, mutta rakennettiin uudelleen. 

Viimeisessä kuvassa on joku patsas keskellä (muinaista) lampea. Kasvit ovat vallanneet lammen. Kaiken kaikkiaan puisto oli hieno idea saada taidetta näkyville, mutta vaatisi ehkä joiltain osin kunnostusta. Toisaalta tällaisenaan puisto on tietyllä tavalla satumetsää.