Lomalla (viiden työpäivän jälkeen)

 

Viikkojen sisällä makoilun (enimmäkseen) jälkeen oli ihana päästä muutamaksi päiväksi töihin. Lapset olivat odottaneet kovasti ja kyselleet usein, milloin tulen. Jostain syystä vuorotteluvapaitteni sijaisten kanssa on käynyt aina niin hyvä tuuri, että minun paluutani töihin on odotettu. Ja täytyy sanoa kuudesluokkalaisten kevätjuhlapuhetta lainaten "Tulee ikävä!". Kun on kuusi vuotta saanut kulkea rinnalla ja nähdä pikku kullannuppujen kasvun teineiksi, ei voi muuta kuin ihmetellä ensinnäkin vuosien vauhtia, mutta toisaalta myös sitä, miten oppi tarttuu. Esimerkistäkin. Uskon, että näistäkin hyvästelemistäni nuorista kasvaa fiksuja aikuisia. Open mieltä ilahduttaa myös nähdä joskus uutisissa tai muissa medioissa tuttuja kasvoja, entisiä oppilaita. 

Kesäloma on siis edessä ilman sen suurempia suunnitelmia. Anoppilassa lähdetään käymään heti, kun tunnen siihen kykeneväni - se kun vaatii noin 500 kilometrin istuntoa autossa suuntaansa. Toki matkalla voi yöpyäkin ja ainakin pitää tusinan taukoja, jos siltä tuntuu. Toistaiseksi pisin automatkani yhtäjaksoisesti on ollut töihin eli vajaa 50 km. 

Pihapuuhia olen tehnyt vähän kerrallaan. Onneksi on monitaituri mies, joka tarvittaessa auttaa ja tekee fyysisesti vaativimmat puuhat. Enkä antaisi porkkanan- tai salaatinsiemeniä hänen kylvettäväkseen - siinä voisi olla koko pussillinen yhdessä kasassa. 

Aurinkoista alkukesää sinulle!