Hitunen

Hitunen

maanantai 23. tammikuuta 2023

Tuulisella rannalla

 

Vuorilla vaeltelun jälkeen on tullut tehtyä useita lenkkejä tuuliselle rannalle. Hiekassa ei sentään tarvitse tarpoa, ellei välttämättä halua, sillä hiekan ja autotien välissä kulkee laatoitettu kävelytie. Myös pyöräilijät, juoksijat, rullaluistelijat ja koiranlenkittäjät täyttävät tuon rantareitin ilta illan jälkeen. Eikä se ole mikään pikku pätkä, vaan kaupungin päästä päähän noin kuuden kilometrin verran muistaakseni. 

Liikkuminen rannalla on täällä jokaisen etuoikeus ja säiden puolesta mahdollista likimain jokaisena päivänä. Rannalla asuu myös jokseenkin vakituisesti muutamia miehiä teltoissa, vaihtavat vain telttojen paikkaa välillä. Kaduilla ja tyhjillään olevien ravintoloiden katosten alla asuu kymmeniä eri ikäisiä miehiä ja naisia, ellei satojakin. Yölämpötilat ovat tällä viikolla laskemassa noin viiden asteen tuntumaan alimmillaan, joten on aika kylmää kadulla yöpymiseen. En tiedä, onko täällä mitään asunnottomien yömajoja tai vastaavia, joita Suomessa on suurimmissa kaupungeissa. Surullista kuitenkin, että niin moni joutuu tai osa haluaa vapaaehtoisesti yöpyä taivasalla. Kuulin suomalaisnuoresta, joka lähetettiin täältä Suomeen ja hankittiin asunto sieltä, mutta aika pian hän palasi tänne ja ilmeisesti edelleen yöpyy kaduilla ja rannoilla. Onhan täällä kuitenkin enimmäkseen ihan mukava sää, ruoka on halvempaa kuin Suomessa ja monia muitakin seikkoja varmasti, miksi mieluummin halutaan olla täällä etelässä. 



Rantabulevardilla tai paseolla kuten sitä espanjaksi kutsutaan on paljon patsaita ja muistomerkkejä. Jossain kohtaa on myös kymmeniä tauluja, joissa on vaihtuva valokuvanäyttely. Lenkin lomassa riittää siis katsottavaa. Ja aika moni lenkkeilijä tai iltakävelijä poikkeaa rannan kahviloihin tai baareihin nauttimaan jotain virvoketta. Näin talvella useimmat jäätelöbaarit ovat kiinni. Espanjalaisten mielestä talvikausi jatkuu kesäkuulle ja kesää on vain juhannuksesta syyskuun lopulle - ainakin mitä bussipysäkin aikataululistaan on uskominen. Ulkouima-altaat menevät kiinni useimmissa hotelleissa ja taloyhtiöissä viimeistään lokakuussa. Meilläkin parvekkeelta näkyy taloyhtiön uima-allas, mutta eipä siellä koskaan ole näkynyt ketään, koska on talvi! Pohjois-Espanjassa on toki ollut viime viikkoina hurjia lumipyryjä ja pakkasia, mutta täällä etelässä lämpötila päivisin on kuitenkin siinä 20 asteen tuntumassa useimmiten.


Mukavaa ja aurinkoista tammikuun loppua sinulle!



5 kommenttia:

  1. Mahtavat maisemat! Kyllä minäkin tuolla talvisin mieluummin asuisin kuin täällä - melkein jopa teltassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin täällä maisemat ovat kyllä kohdillaan oli sitten kyse vuorista tai merestä. Toki vastapainoksi jotkut asiat ovat rempallaan Suomeen verrattuna, mutta kaikkea ei voi saada yhdellä kertaa.

      Poista
  2. Voi ihanuus! Kiitos meren äärettömästä kauneudesta.
    Kyllä teidän kelpaa olla, nautin jo näistä kuvistakin.
    Ihania hetkiä sinne kauas. Nauti minunkin puolesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä nautitaan. Mukavaa, jos kuvien avulla voin välittää tunnelmia täältä. Viime yö oli kylmin sitten marraskuun puolivälin ja yöllä jopa ukkosti. Aamupäivällä alkoi pitkästä aikaa sataa, mutta nyt on jo kirkastunut. Säät vaihtelevat, mutta luonnos kauneus pysyy, onneksi.

      Poista
  3. Ihania kuvia! ❤️ On siellä kaunista. Kelpaa noissa maisemissa käydä kävelyillä. Vai on Pohjois-Espanjassa ollut lumipyryjä ja pakkasia! Hyvä että teillä on ollut paremmat säät siellä.

    VastaaPoista