Hitunen

Hitunen

keskiviikko 11. tammikuuta 2023

Kaunis Cártama

 

Pitkästä aikaa lähdimme tien päälle maaseutukierrokselle. Löysimme upean pikkukaupungin, jonka vieressä korkealla rinteellä oli kaunis kappeli ja sen yläpuolella satoja vuosia vanhan linnoituksen rauniot. Fuengirolasta Cártamaan on alle 40 kilometriä, ja jos matkaa jatkaa kuten me, voi tehdä kiertoajelun Coinin kautta, jolloin koko reissu on noin 80 kilometriä. Kauniita maalaismaisemia, pikku kyliä valkoisine taloineen, vuoria silmänkantamattomiin. 








Kevät on täällä: mantelipuut kukkivat jo! Myös monet kukkivat pensaat ovat heränneet uuteen loistoon ja metsässä kävellessä huomaa sipulikukkien ja muiden uusien versojen tunkevan valoa kohti. 




Aurinkoista kevään odotusta!



8 kommenttia:

  1. Kyllä on ihanat maisemat!
    Näyttää mukavan lämpimältä 🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmintä onkin ollut viime aikoina mukavasti - kuin Suomen kesää.

      Poista
  2. Korkealta on kiva katsella. Kevään hehkua🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle korkeanpaikankammoiselle täällä olo on koko ajan siedätyshoitoa!

      Poista
  3. Aivan ihana "Kuvapolku" - pääsi kuin matkaanne maisemiin ja tunnelmiin... minähän kutsun itseni ja ukkokullan kohta teille kylään...
    Piti oikein googlata millainen on mantelipuun kukka...
    Ihanaa tammikuun jatkoa sinne teidän kevääseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Repolainen! Tuo mantelipuu oli vähän kaukana polusta ja zoomaillen kuvani jäi sumeaksi. Samoin teille sinne Turkuun mukavaa tammikuun loppupuolta!

      Poista
  4. Miten ihana paikka viettää vapaata! Mielettömän hienot maisemat. Iloa ja rauhaa sekä lepoa Teille sinne kauas! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Piipe! Samoin sinulle iloa jokaiseen päivään.

      Poista