Perunkirjoituksesta Siperiaan

Luonto yllättää kerta toisensa jälkeen. Luulin jo, että kallionkoloon (isohkoon sellaiseen) vuosia sitten istuttamani neilikkaruusu menetti otteensa elämään viime talven pakkasissa, mutta sieltä se sitten pitkän odottelun jälkeen puski itsensä näkyville. Ja on aika täynnä nuppuja - sekä kirvoja. Mutta kukkii kuitenkin, mikä on pääasia. 

Lomalla on onneksi ollut aikaa myös lukea, vaikka sadepäiviä ei ole juuri ollutkaan. Niitä on kaivattu, sillä maa huutaa vettä. Tänään tuli ehkä desilitra normaalin teelusikallisen sijaan, joten hurraa! Ehkä kasvini selviävät vielä huomiseen tuolla desillä. Niin, siihen lukemiseen: lainasin alkukesästä kirjastosta ihastuttavan paksukaisen, joka kantaa nimeä Siperia. Se on Helsingin Sanomien toimittajan Jussi Konttisen omiin ja perheensä kokemuksiin pohjautuva kirja vuodesta, jonka perhe vietti Siperian perukoilla Jakutskin kaupungin lähistöllä viitisen vuotta sitten. Aivan loistava tietopaketti myös itänaapurin historiasta, luonnosta, kulttuurista, politiikastakin ja myös uskonnoista. Mielenkiintoisesti kirjoitettu teos käsittelee joka luvussa eri aihepiiriä, joten sitä voi lukea vaikka luvun sieltä, toisen täältä. Itselleni kirja tietenkin tarttui käteen siksi, että sain viettää kaksi lyhyttä pätkää kesälomillani Baikalin takaisessa Siperiassa (ei niin pohjoisessa kuin Konttisen perhe) viitisentoista vuotta sitten. 

Otsikko pitäisi oikeastaan olla toisinpäin, sillä ensin luin Siperian ja sitten vasta Roope Lipastin Perunkirjoituksen. Kirjat olivat tyyliltään ja sisällöltään aivan erilaiset, ja siksi sopivat hyvin kesälomalukemiseksi. Perunkirjoituksen idea on kahden noin nelikymppisen veljeksen matka Varsinais-Suomesta Itä-Suomeen isoäidin toisen miehen (veljesten vaari on kuollut jo aiemmin, kuten myös isoäiti) perunkirjoitukseen. Mukana kulkee koko ajan uurna, jossa isoäidin miehen maalliset jäännökset ovat. Matka on tapahtumarikas ja täynnä yllättäviä käänteitä, kuten myös kirjan loppuratkaisu. Lipastin tyyli on humoristista, ja hänellä on kyky nähdä komiikkaa aivan arkisissa tilanteissa. Vaikka Siperia olikin kirjana enemmän minun mieleeni, ei tämä Perunkirjoituskaan huono ollut - erilainen vain. 

Kesä alkaa kai kääntyä loppuaan kohti, koskapa rusopäivänliljat jo kukkivat. Ja syyshortensiassakin on jo komeat nuput, joten täytynee orientoitua siihen, että kohta on syksy. Koivut ainakin ovat heittäneet jo ruskistuneita lehtiään pihatielle sen verran, että oikein piti heilutella haravaa niiden poistamiseksi. Kuivuus kiusaa koivuja kaikista muista kasveista puhumattakaan. Kertokaa minulle, onko jossain päin maata satanut riittävästi muttei liikaa tänä kesänä!

Aurinkoista heinäkuun jatkoa sinulle! Nautitaan näistä valoisista päivistä ja öistäkin, vaikka sitten pimennysverhojen takana!