Matkailua ja marjaterapiaa

Kiitos koronaviruksen tulipa sitten paikattua aukko sivistyksessä ja käytyä ihailemassa oikein perisuomalaista kansallismaisemaa Kolilla. En tiedä, miksi tuo kolkka on jäänyt meiltä katsomatta, vaikka lähellä olemme kyllä käyneet jo "häämatkalla" eli Lieksassa kesällä 1986. Nyt oli aika katsella Pielisen toistakin puolta. Ja olihan se vaikuttavan näköistä. 

Aloitimme nelipäiväisen reissun hakemalla esikoisen ja tyttöystävänsä pääkaupunkiseudulta ja suuntasimme sitten yöksi Keski-Suomeen Sumiaisiin veljen perheen mökille. Serkukset saivat viettää aikaa yhdessä pitkästä aikaa. Saunominen ja lempeässä järvivedessä uiminen kruunasivat illan. 

Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa Kuopion kautta Kolille. Illansuussa perille saavuttuamme vastassa oli aikamoinen suttusää, ja pilvet roikkuivat alhaalla. Emme malttaneet jäädä silti sisälle hotelliin koko illaksi, vaan kiipesimme ihailemaan lähintä huippua eli Ukko-Kolia. Ja tulihan se maisema sieltä udun seasta lopulta näkyviin. 

Samana iltana ajattelimme illallisen jälkeen miniäehdokkaan kanssa lähteä vielä kuvaamaan auringonlaskua, joka ruokailun aikana näytti upealta. Otimme muutamia kuvia hotellin piha-alueelta ja matkalla ylös.  Kun pääsimme Ukko-Kolin huipulle (hotellista noin 400 metriä), taivas oli jälleen pilvessä ja tuntui turhalta ruveta kuvaamaan enää. Lähdimme saman tien takaisin kuultuamme eräältä pariskunnalta, että auringonlasku oli ollut upea hetki aiemmin. Noin sata metriä ennen hotellia alkoi taivaalta tulla vettä täysillä, ja vaikka juoksimme minkä kintuista pääsimme, kastuimme silti. Suomen kesä...

Huonoista sääennusteista huolimatta seuraava päivä valkeni aurinkoisena ja mikä tärkeintä - sateettomana. Lähdimme aamupalan jälkeen kiertämään Mökrän lenkkiä, josta tuli reilun kahdeksan kilometrin patikointi. Reitin loppupäässä Akka-Kolilla on Hiljaisuuden temppeli, josta oli enää lyhyt matka hotellille. Mökrän reitti ei sovellu huonojalkaisille, sillä siellä on paljon kiviä, juurakkoja ja nousua ja laskua, vaikka myös tasamaata ja helpompikulkuista metsikköä. Oikea polveni ilmoitti onneksi vasta loppumetreillä pahastuneensa tällaisesta vaelluksesta, mutta tokeni kyllä seuraavaan aamuun mennessä. 

Kolilta ajelimme kahden yön jälkeen Lappeenrannan kautta Helsinkiin ja sieltä vielä illalla kotiin. Reissussa on kiva käydä, mutta kotona on aina paras olla. 

Viimeisiä lomapäiviä viettelen marjastamalla, sillä mikä voisi olla parempaa terapiaa kuin metsän hiljainen suhina ja mustikoiden napsahtelu astian pohjalle. En koskaan poimi mustikoita koneella, sillä en pidä perkkaamisesta. Poimin hitaasti käsin suoraan pakastekelpoisia mustikoita. Vadelmien poimintakin käy terapiasta, ja niitäkin tänä kesänä tuntuu täällä ainakin riittävän. 

Iloista elokuuta sinulle!