Baltiaa ja Puolaa (osa 1)

Kymmenen kesäistä päivää, viisi mielenkiintoista maata, auto- ja laivamatkaa, paljon aurinkoa ja reipasta kävelyä, herkullista ruokaa, mukavia ihmisiä, kauniita maisemia ja vanhoja rakennuksia - näistä elementeistä muodostui kesäkuinen lomareissumme. Ensimmäinen yöpyminen oli Latvian Jurmalassa, jossa en ollut aiemmin käynyt, vaikka viereinen Riika kaupunkina onkin tuttu aiemmilta reissuilta. Kesäkuun puolivälissä Jurmalan rannoilla on vielä kohtuullisen väljää ja illansuussa aika autiota suorastaan. 

Jurmalassa kaikki on kävelymatkan päässä. Majatalomme oli rannan ja kävelykadun välissä, joten sijainti oli mitä parhain. Iltakävelyn päätteeksi söimme uzbekistanilaisessa ravintolassa, ja ruuan päälle join kannullisen inkivääriteetä. Auton ilmastointi on salakavala, vaikka sitä kuinka yrittää varoa puhaltamasta suoraan kasvoille. 

Kaunis Jurmala jäi taakse, kun toisena päivänä huristelimme Latviasta Liettuaan ja Itä-Puolaan, jossa yövyimme Bialystok -nimisessä kaupungissa. Puolan itäosia värittävät laajat vilja- ja maissipellot sekä villinä rehottavat unikot teiden varsilla. Rekkaliikennettä on aivan hurjasti Suomeen verrattuna, ja usein rekkoja oli peräkkäin viidestä kymmeneen kappaletta. Siinä ei paljon kannata lähteä ohittelemaan, vaikka paikalliset sitä näyttivät harrastavan jopa ohituskiellon kohdalla. Tiet Puolassa ovat aika hyväkuntoisia, mutta harmittavasti nopeusrajoituksia ei juuri merkitä. Tietyn nopeusrajoituksen päättyminen kyllä osoitetaan liikennemerkillä, mutta muuten pitäisi aina tietää, onko kyseessä 50, 70, 90, 110 vai 130 nopeusrajoitus. Turistille hieman hankalaa, mutta parhaiten selviää, kun ajaa samaa nopeutta muun liikenteen kanssa. 

Olimme varanneet majoituksen neljäksi yöksi etukäteen. Itärajan tuntumassa ajelimme aika etelään Rzeszowin kaupunkiin, jossa olimme kaksi yötä. Niiden väliin sattui katolilaisten pyhäpäivä Corpus Christi eli Pyhän ruumiin päivä. Päivä osui keskelle viikkoa, ja koko kaupunki oli aika "kuollut" kaikkien liikkeiden ollessa kiinni muutamia kahviloita ja ravintoloita lukuun ottamatta. Väriä ja ääntä kaupunkiin toi kuitenkin pyhään liittyvä kulkue, jossa vaelsi pappeja, piispoja, maastopukuisia sotilaita ja nunnia sekä munkkeja sulassa sovussa. Pienet morsiusneidon näköiset tytöt heittelivät kaduille ruusujen terälehtiä. Kulkue pysähtyi keskelle isoa risteysaluetta ja siinä sitten pidettiin messu, jonka päätteeksi lähes kaikki kadunvarsiyleisö mukaanlukien polvistuivat keskelle katua rukoukseen. Mielenkiintoinen tapahtuma kaiken kaikkiaan - ja tähänkin osuimme tietämättämme etukäteen, mistä on kyse. 

Minusta yksi hienoimmista asioista ulkomailla reissatessa on aina tutustua paikalliseen elämään ja kulttuuriin seuraamalla normiarjen lisäksi tällaisia erilaisia juhlia. Uskonto näyttää olevan monissa Itä- ja Etelä-Euroopan maissa ihmisiä vahvasti yhdistävä tekijä. Harmi, että meillä Suomessa uskonto ja siihen liittyvät asiat koetaan jotenkin niin yksityisinä, että ne halutaan siivota pois näkyvistä.