Joku on joskus - tai jotkut ja useastikin - sanonut, että opettajan työssä parasta ovat viikonloput ja lomat. Vuosi vuodelta oppilaat ovat vaativampia ja monenlaisia erityisvaikeuksia on ihan tavallisten luokkien oppilailla - tämänkin allekirjoittaisi varmaan moni kollegani. Opetajien kunnioitus on myös laskenut vuosikymmenien takaisesta. Vuonna 1871 kotimainen aviisi Tieto-Sanomia Suomen kansalle maalaili kuvaa opettajista seuraavasti:
Niinpä. Ei saisi olla homehtunut pölkky, joka vaeltaa ventovieraana omasta kansasta. Juuret pitäisi olla kuitenkin entisyydessä. Tänä päivänä aika moni opettajistakin haluaa unohtaa kaikki perinteet - eletäänhän jo 2000 -lukua. Ilman juuria olemme kuitenkin kaikkien tuulten riepoteltavissa. Ihmettelinmme juuri erään kollegan kanssa, miksi moni toivottaa tervetulleeksi uudet, vieraat, kenties ulkomailta tulleet tavat ja samalla haluaa unohtaa omat suomalaiset juuremme. Tieto-Sanomien juttu jatkuu...
Kyllä viimeistään tuolla tekstillä voidaan opettajien pitkät lomat perustella. "Opettaja uhraa paraat päivänsä nähden pitkällisiä vaivoja muitten hyväksi; murhe käy häntä usein katosmassa; kunnian, maineen aurinko paistaa harvoin hänen halpaan asuntoonsa..." Kollegoiden kanssa keskustellessa on silloin tällöin yhdellä jos toisellakin mietinnässä, mitä muuta voisi tehdä kuin opettaa. Tai kun vain saisikin opettaa, mutta kun nykykoulun systeemit ovat sellaiset, että pitää hoitaa siinä sivussa jos jonkinlaista muuta puuhaa. Ja saa nähdä, minkälaisia lisävaatimuksia vuoden päästä voimaan tulevat uudet opetussuunnitelmat tuovat. Siksi pitääkin olla "järkähtämätön vakuutus ammattinsa tärkeydestä". Ja mikäpä sen tärkeämpää kuin saada olla kasvattamassa pieniä ihmistaimia. Joskus kun vielä voi olla lapselle se ainoa aikuinen, joka välittää ja on kiinnostunut lapsesta juuri sellaisena kuin hän on. Joka päivä pyydän viisautta olla hyvä ja oikeudenmukainen opettaja. Ja siunaan jokaista pientä "enkeliä" pulpettinsa äärellä: kunpa heillä jokaisella olisi turvallisia ja rakastavia aikuisia ympärillä. Niin että ajallaan sitten siivet kantaisivat...
Opettajille asetettavat vaatimukset kasvavat koko ajan, niin koulussa kuin varhaiskavatuksen puolellakin. Kun työvuosia on takana jo melkoisesti, on muutoksenkin huomannut selvästi. Ongelmat ovat lisääntyneet, avuntarvitsijoita on niin lapsissa kuin perheissäkin. Omassa ryhmässäkin on useampi erityista tukea tarvitseva lapsi ja välillä on niin riittämätön olo, kun isossa lapsiryhmässä on erityislasten lisäksi myös niitä pikkuisia, jotka tarvitsevat syliä, lohdutusta ja huomiota. Paperityökin on jo melkoista kaiken muun työn lisäksi. Ilman rukousta en varmaan jaksaisi. Voimia Sinulle vaativassa työssäsi! Isä siunatkoon myös kaikki oppilaasi.
VastaaPoistaSama kokemus on minullakin; ilman rukousta ei olisi voimaa tehdä työtä. Rukouksessa olen myös monesti saanut viisautta valita oikeanlaiset keinot kunkin oppilaan auttamiseksi. Siunausta sinunkin työhösi!
VastaaPoistaKiitos sanoistasi ajatuksistasi täällä sekä kupposen äärellä!
VastaaPoistaJa vielä huikkaan, miten lumoutunut olin kirjoistasi, upeita, koskettavia, kauniita!!
Siunausta alkavalle työviikolle. Jaksetaan taimiemme keskellä.
Onneksemme emme ole opastamassa heitä vain omissa voimissamme!
Kiitos itsellesi, Tinttarus! Siunausta sinunkin viikkoosi, taimillesi kotona ja työssä!
PoistaMinusta ei olisi koskaan voinut tulla opettajaa eikä hoitoalan ihmistä. Kantaisin vaan kotiin kaikkien murheet... Lisäksi kielenkäyttö taitaa olla kamalaa nykynuorilla... Miehän en kestäisi sitäkään... Olet siis aikamoisen urhea. ❤
VastaaPoista