Toivoa älä menetä.
Yhdessä selvitään.
Yhdessä viemme kynttilän
lohduksi pimeään.
Yhdessä käymme lävitse
kivun ja ikävän.
Tukena pitkällä matkalla
on käsi ystävän.
Iloa älä menetä,
tie vaikka raskas on.
Yhdessä saamme etsiä
polkuja sovinnon.
Elämän pienissä eväissä
iloa kätkössä on:
lapsen silmissä, keväissä,
palossa auringon.
Uskoa älä menetä.
Sinua kannetaan.
Päivääsi aivan jokaiseen
voimia annetaan.
Usko kuin liekki hiljainen
sydäntä valaisee.
Uskoen, iloiten, toivoen
matkaasi tänään tee.
Anna-Mari Kaskisen ylläolevassa runossa on jotain niin tähän iltaan sopivaa. En tiedä, lausunko sen itselleni kenties tulevia päiviä varten, vai onko se jollekulle toiselle, ehkä juuri tähän hetkeen. Mielessäni monia kasvoja - heitä, joita on kohdannut elämän vaikeat päivät. Kipu ja särky, taudeista pelätyin, työttömyys, yksinhuoltajan arki rahahuolineen, monet raskaat tunnelmat ja tilanteet. Onni on aloittaa jokainen päivä tietäen, että saa turvallisesti luottaa elämänsä olevan suuremmissa käsissä. Omat pienet käteni eivät hallitse kaikkea, mutta Isällä on suuret ja vahvat kädet. Ne kantavat ylitse kaiken, mikä voisi matkaamme estää. Ne kantavat viimein kotiin.
Onpas kaunis teksti! Ja kuvat. Tiedätkö onko tuota sävelletty, tuota Kaskisen tekstiä? Kaiken keskellä toiveikas kuitenkin.
VastaaPoistaKaskisen teksti on kokoelmateoksesta nimeltä Aavistus aamusta. En tiedä, onko sitä sävelletty - en ainakaan ole kuullut lauluna.
PoistaTodella kaunis runo, ja nuo kuvasi sopivat siihen iltaiseen tunnelmaan niin hyvin!
VastaaPoistaItsekin olen kokenut Jumalan voimakkaat käsivarret tukevina ja rohkaisevina - Hänen harteet kantavat sekä suuret että pienet asiat ja tapahtumat ... Kiitollisena myös täällä!
Ilonpisaroita viikkoosi, Hitunen!
Kaunis ja tähän viikkoon sopiva teksti. Kiitos.
VastaaPoista