Säde

Se kurkkii aamuisin ikkunan takaa, värjää ystävineen taivaanrannan työmatkan varrella, tanssii halki taivaankannen keskipäivän aikaan. Ja kun on aika hiljentää tahtia, se vielä leikittelee lahden yllä, pinnistelee viimeisillään puiden raosta ja lopulta vetää hupun ylitseen, huomiseen. Jokainen päivä voin valita, näenkö sen vai annanko suuremman vallan pakkasen puraisuille ja tuulen tuiverruksille. Tänään näin säteen, toisenkin, oikein kimpun ihanaa talvista valoa, jossa jo aavistus keväästä.

Päivä päivältä säteiden voima tuntuu selvempänä. Lämpö hivelee ihoa purevasta viimasta huolimatta. Lasten ilo aurinkoisella pihalla pelatessaan on tarttuvaa. Jalkapallo tai naruhyppely pitää lämpimänä, eikä vilusta valiteta. Hetkeen heittäytyminen vie mielestä pois oppimisen polulle joskus nousevat esteet ja hidasteet. Taas sain muistutuksen olla liikoja murehtimatta. Säteitä riittää kaikille.

Tämänpäiväiset säteet enää muisto vain, mutta huomenna taas uusi päivä, josta jo nyt kiitän. Silti tiedän, että minulla on vain: tänään. Tässä ja nyt. Seinäkellon rauhoittava raksutus ainoana musiikkina. Takkatulen ritinä jo tauonnut.