Pyhiä hetkiä

Pitkäperjantain hiljainen kylätie, ei vastaantulijoita tai ohikulkijoita. Liki ainoat äänet kulkijan omista askelista rahisevalla soralla tai vielä sulamattomalla jäällä. Auringon paisteessa kylpevä maisema saa osansa metsänreunan vaimeasta linnunlaulusta ja peltoaukealla tuulen suhinasta. Auringonläikässä tienpientareella jo vihreä ruohonkorsi, mutta ei vielä leskenlehtiä. Hiljaisus ja lämpö hoitavat pinnasta sisimpään asti: mikä rauha ja tyyneys tässä jo tutuksi tulleessa varsinais-suomalaisessa maisemassa samoin kuin sisällä, syvällä sydämessä.

Kesken hiljaisen kävelyn ajatukset vaeltavat eiliseen, kiirastorstain iltaan. Tuttu ja niin rakas kotiseurakunta, Jumalan ikuinen sana, rukous, kauniit laulut ja ehtoollinen. Mitä muuta pyhään hetkeen tarvitaan - siinä oli kaikki. Ei ihmisten omaa puhetta tai tulkintaa Sanasta, vain pyhä sana, joka itse puhui. Lauluissa sama sanoma, meille kaikille tänä pääsiäisenä:

Sama vanha ristinpuu

kaiken ylle kaareutuu,

risti vain, 

ei kestä mikään muu.

Ei ole muuta pysyvää,

jälkemmekin häviää,

risti vain

jäljelle jää.

Tämäkin laulu kosketti:

Niin kuin on hanki valkoinen

kirkkaimman auringon alla

puhdistuu tunto ihmisen 

armolle antautumalla.

Jokainen muisto kunniaton

pois kirjoista taivahan

pyyhitty on, 

kun kaikki synnit on 

anteeksi annettu

Jeesuksen ristin tähden.

Pääsiäisen riemu syntyy anteeksiantamuksen ja ylösnousemuksen ihmeestä. Siinä riemussa saan elää joka päivä, ympäri vuoden. Pyhän kosketuksen jälkeen kulkijan askel on kevyt ja mieli iloinen.

Aurinkoista ja armollista pääsiäistä sinulle!