Hääpäivän kynnyksellä

Huomenna, jos Jumala suo, on ... avioliittoni armaan mieheni kanssa kestänyt jo 27 vuotta. Miten aika onkaan mennyt kuin siivillä?! Juuri olimme nuoria ja siloposkisia, kun astelimme tuomarin eteen Kokkolan maistraatissa perjantaina 21.helmikuuta 1986  ja seuraavana päivänä seurakunnan eteen hääjuhlassa siunattaviksi. Ja tänään olemme vähän vanhempia ja pikkuisen ainakin on naururyppyjä ilmaantunut silmäkulmiin. Muutama harmaa hiuskin ja jokunen lisäkilo, mutta mieli on edelleen sama kuin silloin: tahdomme rakastaa toisiamme myötä- ja vastamäessä. Koska häistämme ei ole kuvia skannattuna (siihen aikaan ei vielä digikameroita tunnettu!), valitsin tähän juttuun vanhoja hääkuvia suvustani. Alkaen vanhempieni häähumusta - pitäisikö sanoa hääsumusta - vuodelta 1961:

Vuonna 1967 juhlittiin isovanhempieni timanttihäitä tähän malliin:

Ja kun vanhempieni häistä oli kulunut 10 vuotta, meitä lapsia oli jo täydellinen määrä hääjuhlia leikkimässä - kuvasta puuttuu vastasyntynyt nuorin siskoni. Punaisen sateenvarjon alta saatat tunnistaa huivipäisen Hitusen.

Avioliitto on minulle edelleen pyhä liitto Jumalan edessä solmittuna ja se on nimenomaan miehen ja naisen välinen liitto. Tuo kuva lapsuuden leikkihäistä saattaisi jonkun mielestä sopia tähän päivään kaksine morsiamineen, mutta silloin taisi olla kyse siitä, että molemmat isosiskoni halusivat olla morsiamia ja taas veljeni olivat niin pieniä, ettei heitä kaiketi kelpuutettu sulhasia esittämään...

Kun menin 19 -vuotiaana ensimmäistä kertaa käymään tulevan mieheni kotona (emme silloin vielä seurustelleet), tyttökaverini osoitti naureskellen tuota kylttiä tienhaarassa ja varoitti tämän talon pojista. Hengenvaaraa ei ollut, mutta rakastumisen vaara oli ilmeinen ja minkäs sille mahtoi, että lopulta reilun kolmen kuukauden seurustelun jälkeen ostettiin kihlat. Siitä vajaa kaksi kuukautta, ja olimme jo naimisissa ja muuttaneet toiselle puolelle maata aloittamaan elämää kahdestaan. Reilun neljän vuoden kuluttua syntyi esikoisemme ja pian myös kuopuksemme, joka juuri täytti 21 vuotta. Voi, miten kiitollinen olen kaikista näistä vuosista rakastavan miehen rinnalla ja lasteni äitinä. Iso kirja sanoo, ettei kolmisäikeinen lanka helposti katkea. Kaksi toistaan rakastavaa ihmistä ja Jumalan siunaus siinä kaiken yllä - sellainen liitto kestää myrskyt ja myllerrykset. Niitäkin on ollut, mutta enimmäkseen lempeää yhteiseloa, joka on alkanut vuosi vuodelta maistua paremmalta. Toivon, että saamme yhdessä vanheta ja jonain päivänä samaan kävelykeppiin nojata samaan suuntaan katsoen.