Taas valkeata joulua?

Marraskuun alkupuolella maa oli täälläkin valkoinen -hetken. Sen jälkeen maisema on näyttänyt enimmäkseen syksyiseltä alituisine vesisateineen. Aurinkoa ei ole juuri näkynyt. Ehkä ensi vuonna!
Mutta onneksi joulun saapuminen ei riipu säästä, vaan sydämen asenteesta. Joulu saa tulla, kun olen valmis sen vastaanottamaan.

Joulutaajuudelle virittäytymiseen tarvitsen musiikkia, joka tuo mieleen  muistot lapsuuden jouluista. Joka joulu yritän saada kalenteriin raivattua tilaa edes yhdelle joulukonsertille. Tänä vuonna istuimme kotikylän kirkossa kolmen miehen musisointia kuuntelemassa. Komeasti kaikuivat tämän keskiaikaisen kirkon holveissa mm. Konsta Jylhän joululaulun sanat ja sävelet.

Pimeään vuodenaikaan ei mikään ole ihanampaa kuin sytytellä kynttilöitä valoa ja tunnelmaa luomaan. Aamuisin ennen töihin menoa se ei kuitenkaan kannata, koska silloin voi joutua hälyttämään naapurin tarkistamaan, jäikö kynttilä palamaan. Mutta muuten nautin sekä aidoista että sähköisistä tuikuista. Joskus tekee ihan hyvää vain tuijottaa liekkiä ja sen heijastuksia. Kaikki kiire unohtuu.

Vuosi vuodelta joulutouhotukseni on vähentynyt. Sitä mukaa kuusikin on muuttanut muotoaan perinteisestä ensin pienikokoiseksi pöytämalliksi. Nyt riittää muutama kuusenoksa ämpärissä. Tuoksu ja tunnelma ovat samat, mutta siivoaminen jälkikäteen paljon helpompaa. Joku naistenlehti taannoin otsikoikin omannäköisen joulun sallituksi. Ruokapuoleenkin olen yrittänyt saada muutosta, kun itse en ole mikään suuri kinkuttelija, mutta miesväki vaatii ja saa kinkkunsa (kun itse laittavat). Yhtä kuitenkaan en joulupöydästä halua jättää pois: lanttulaatikko on ehdoton joulun maku. Ja suklaa.

Kotikin on nyt viritetty joulutaajuudelle. Aamulla luin kynttilänvalossa Luukkaan evankeliumin ensimmäisen luvun. Kahden äidin tunnelmat, Elisabetin ja Marian, vanhan ja nuoren, siinä koskettivat. Ensimmäistä kertaa äidiksi tuleminen on aina sykähdyttävä ihme. Tänään haemme esikoisemme bussilta joulunviettoon kanssamme. Tämä on hänen 30. joulunsa - miten vuodet ovatkaan vierineet! Joulupöytään istuutuvat kanssamme myös kuopuksemme ja esikoisen tyttöystävä. Miten kiitollinen olenkaan heistä jokaisesta!

Rauhallista joulua sinulle ja läheisillesi! 

Lämmön kaipuusta ja vähän muustakin

Syksy on ollut säiden puolesta hyvin vaihteleva: välillä tavanomaista lämpimämpää ja välillä kylmempää. Syyslomalla lokakuun puolivälissä sain hetkeksi paeta kylmyyttä ja pimeyttä ihanaan valoon ja lämpöön Välimeren itärannikolle ja Kuolleenmeren rannoillekin. Siellä oli vielä täysi kesä ja hellettä riitti vähän liiaksikin:

Olin reissussa ystävättäreni kanssa, joka oli sillä suunnalla maailmaa ensimmäistä kertaa. Viikkoon mahtui monenmoista uutta ja ihmeellistä, mutta parasta olivat ihmiset. Niin mukana samassa ryhmässä reissaavat kuin paikalliset, joihin satunnaisissa keskusteluissa tutustuimme.

Kuolleellamerellä olen käynyt viimeksi kevättalvella 2017, ja nyt hämmästytti se, miten "meri" on kutistunut jälleen. Entinen yhtenäinen vesialue on jakautunut kahtia ja välissä on nyt kuivaa suola-aavikkoa. Toivottavasti Kuolleellemerelle ei käy kuten Aral-järvelle Venäjällä!

Lokakuun puolivälissä Israelissa vietettiin Lehtimajanjuhlaa, johon myös monet kristityt ympäri maailman osallistuivat. Saimme olla mukana Kuolleenmeren rannalla erämaajuhlassa, jossa tuhansien muiden tavoin lauloimme ja iloitsimme kristittyjen yhteydestä ja rukoilimme rauhaa Israelille.

Onneksi Jerusalemissa ei ollut ihan niin kuuma kuin tuolla maailman syvimmällä laaksoalueella (Kuollutmerihän on yli 400 metriä merenpinnan alapuolella). Silti 30 astettakin oli meille kalpeille suomalaisille ihan riittävästi, ja minulla vaaleaihoisena nahka kyllä kärähti runsaasta rasvauksesta huolimatta. Ihanaa viilennystä helteeseen toi hotellimme katolla ollut uima-allas, johon paikalliset eivät juuri uskaltaneet, koska pitivät vettä kylmänä. Kerroin eräälle tytölle, että me Suomessa uimme välillä jopa jäiden keskellä avannossa.

Lehtimajanjuhlan perinteet löytyvät jo Vanhan testamentin ajoilta, jolloin juutalaiset viettivät juhlaa Jumalan antaman ohjeen mukaisesti Egyptistä vapautumisen kunniaksi ja toisaalta sadonkorjuun juhlana (esimerkiksi 3.Moos. 23:40). Nykyisin kadunvarret ja pihat täyttyvät lehtimajoista tai telttamaisista majoista, joissa syödään ja juhlitaan perhekunnittain ja ystävien kanssa. Myös hotellimme pihalle oli rakennettu lehtikattoinen maja, jossa söimme aamiaista.

Vierailimme tutuilla paikoilla Öljymäellä, Kaikkien kansojen kirkossa, Itkumuurilla ja Vanhassa kaupungissa. Puutarhahauta jäi tällä kertaa näkemättä ja kokematta kovan tungoksen vuoksi. Muutenkin tuntui, että koko kaupunki oli täynnä ihmisiä, ja ajoittain tuntui ahdistavalta kaikki tungos, kun on tottunut elämään ja asumaan keskellä korpea hiljaisuudessa. Kyllä meillä Suomessa on väljää, tuli monesti mieleen tuolla.

Jeesuksen syntymäkirkko Betlehemissä oli tupaten täynnä ihmisiä, joten emme jääneet jonottamaan pääsyä syntymäluolaan asti. Ystäväni hämmästeli sitä, että kaikki tärkeät paikat on rakennettu kirkkoja täyteen ja parhaimmillaan / pahimmillaan samassa paikassa on usean eri kirkkokunnan kirkko, koska eri suuntien kristityt haluavat kukin oman "muistomerkkinsä" paikalle. Surullista toisaalta, sillä Jeesuksen itsensä mukaan meidät kristityt tunnetaan siitä, että meillä on keskinäinen yhteys ja erityisesti rakkaus. Ei se aina siltä vaikuta - inhimillisiä ihmisiä kun olemme kaikki.

Hellesäästä huolimatta vielä oli monissa paikoissa kauniita kukkia, tämä ruusu ihastutti Betlehemin torilla. Suomen talvessa monesti kaipaan noita etelän kukkasia, jotka likimain ympäri vuoden jaksavat hehkua ihmisten ilona. Haaveeni on, että joskus vielä saan elää kukkien ympäröimänä koko vuoden...

Näissä matkatunnelmissa hyvää viikonloppua sinulle!

Syksyistä valoa

Aamujen valo on ihastuttanut minua koko syyskuun. Auringonnousut ovat olleet todella upeita, toisinaan sumun ja nousevan auringon yhteistä leikkiä.

Sateisten päivien sekaan on mahtunut myös ilahduttavan aurinkoisia ja kuulaita päiviä. Parina viikonloppuna olemme käyneet Turun ja Naantalin suunnalla vieraittemme kanssa. Pitkästä aikaa kävimme myös Turun linnassa, kun saimme erittäin harvinaisia vieraita.

Kyllä meillä on kaunista täällä Varsinais-Suomessa! Kuten muuallakin tässä hienossa kotimaassa, josta ei aina osaa olla riittävän kiitollinen. Kun sade vihmoo vasten kasvoja, haluaisin olla jossain lämpimässä paikassa, mutta silti rakastan näitä syksyjä täällä.

Ruskan riemu,

sumuiset aamut,

sateen ropina,

takkatuli,

villasukat

ja kirjapino

- ehkä vielä

pala suklaata

kaiken kruununa. 

Mikä sinusta on Suomen syksyssä parasta?