Lämmön kaipuusta ja vähän muustakin

Syksy on ollut säiden puolesta hyvin vaihteleva: välillä tavanomaista lämpimämpää ja välillä kylmempää. Syyslomalla lokakuun puolivälissä sain hetkeksi paeta kylmyyttä ja pimeyttä ihanaan valoon ja lämpöön Välimeren itärannikolle ja Kuolleenmeren rannoillekin. Siellä oli vielä täysi kesä ja hellettä riitti vähän liiaksikin:

Olin reissussa ystävättäreni kanssa, joka oli sillä suunnalla maailmaa ensimmäistä kertaa. Viikkoon mahtui monenmoista uutta ja ihmeellistä, mutta parasta olivat ihmiset. Niin mukana samassa ryhmässä reissaavat kuin paikalliset, joihin satunnaisissa keskusteluissa tutustuimme.

Kuolleellamerellä olen käynyt viimeksi kevättalvella 2017, ja nyt hämmästytti se, miten "meri" on kutistunut jälleen. Entinen yhtenäinen vesialue on jakautunut kahtia ja välissä on nyt kuivaa suola-aavikkoa. Toivottavasti Kuolleellemerelle ei käy kuten Aral-järvelle Venäjällä!

Lokakuun puolivälissä Israelissa vietettiin Lehtimajanjuhlaa, johon myös monet kristityt ympäri maailman osallistuivat. Saimme olla mukana Kuolleenmeren rannalla erämaajuhlassa, jossa tuhansien muiden tavoin lauloimme ja iloitsimme kristittyjen yhteydestä ja rukoilimme rauhaa Israelille.

Onneksi Jerusalemissa ei ollut ihan niin kuuma kuin tuolla maailman syvimmällä laaksoalueella (Kuollutmerihän on yli 400 metriä merenpinnan alapuolella). Silti 30 astettakin oli meille kalpeille suomalaisille ihan riittävästi, ja minulla vaaleaihoisena nahka kyllä kärähti runsaasta rasvauksesta huolimatta. Ihanaa viilennystä helteeseen toi hotellimme katolla ollut uima-allas, johon paikalliset eivät juuri uskaltaneet, koska pitivät vettä kylmänä. Kerroin eräälle tytölle, että me Suomessa uimme välillä jopa jäiden keskellä avannossa.

Lehtimajanjuhlan perinteet löytyvät jo Vanhan testamentin ajoilta, jolloin juutalaiset viettivät juhlaa Jumalan antaman ohjeen mukaisesti Egyptistä vapautumisen kunniaksi ja toisaalta sadonkorjuun juhlana (esimerkiksi 3.Moos. 23:40). Nykyisin kadunvarret ja pihat täyttyvät lehtimajoista tai telttamaisista majoista, joissa syödään ja juhlitaan perhekunnittain ja ystävien kanssa. Myös hotellimme pihalle oli rakennettu lehtikattoinen maja, jossa söimme aamiaista.

Vierailimme tutuilla paikoilla Öljymäellä, Kaikkien kansojen kirkossa, Itkumuurilla ja Vanhassa kaupungissa. Puutarhahauta jäi tällä kertaa näkemättä ja kokematta kovan tungoksen vuoksi. Muutenkin tuntui, että koko kaupunki oli täynnä ihmisiä, ja ajoittain tuntui ahdistavalta kaikki tungos, kun on tottunut elämään ja asumaan keskellä korpea hiljaisuudessa. Kyllä meillä Suomessa on väljää, tuli monesti mieleen tuolla.

Jeesuksen syntymäkirkko Betlehemissä oli tupaten täynnä ihmisiä, joten emme jääneet jonottamaan pääsyä syntymäluolaan asti. Ystäväni hämmästeli sitä, että kaikki tärkeät paikat on rakennettu kirkkoja täyteen ja parhaimmillaan / pahimmillaan samassa paikassa on usean eri kirkkokunnan kirkko, koska eri suuntien kristityt haluavat kukin oman "muistomerkkinsä" paikalle. Surullista toisaalta, sillä Jeesuksen itsensä mukaan meidät kristityt tunnetaan siitä, että meillä on keskinäinen yhteys ja erityisesti rakkaus. Ei se aina siltä vaikuta - inhimillisiä ihmisiä kun olemme kaikki.

Hellesäästä huolimatta vielä oli monissa paikoissa kauniita kukkia, tämä ruusu ihastutti Betlehemin torilla. Suomen talvessa monesti kaipaan noita etelän kukkasia, jotka likimain ympäri vuoden jaksavat hehkua ihmisten ilona. Haaveeni on, että joskus vielä saan elää kukkien ympäröimänä koko vuoden...

Näissä matkatunnelmissa hyvää viikonloppua sinulle!