Joulumaa on muutakin kuin tunturit ja lunta

 

Joulukuun alussa sain olla mukana suomalaisten bussimatkalla Málagan lähellä sijaitsevaan Guzmanin puutarhamyymälään, joka osoittautui melkoiseksi joulumaaksi, ei tosin sellaiseksi kuin Katri Helenan tunnetuksi tekemässä laulussa kuvataan.  Mutta kasveja, valoja, koristeita - kaikkea oli yllin kyllin, jopa niin paljon, että loppujen lopuksi minun ei tarvinnutkaan ostaa mitään (paitsi maitokahvi!). Katselukierros jo hengästytti, enkä sitten osannut tyypilliseen tapaani päättää, minkä joulukukan tai koristeen ostaisin, joten enpä ostanut yhtäkään. Kaikesta päätellen täällä panostetaan joulun ajan koristeluihin oikein tosissaan, ja vähitellen - oppaan mukaan viimeisen kymmenen vuoden aikana - joulupukit ja tontut ovat tulleet valtaamaan alaa perinteiseltä kuningaskolmikolta eli meille tutummin itämaan tietäjiltä. 

Halli toisensa perään oli täynnä kukkia, patsaita, valoja ja kaikkea mahdollista ja mahdottomaltakin tuntuvaa "krääsää". Joulutähti on täällä siitä kätevä kukka, että sen voi jättää ulos, koska ei ole pelkoa pakkasista. Kaupunkien liikenneympyrät ovatkin usein joulutähdillä kukitettuja. Joulutähdistä oli värejä joka lähtöön ja myös rungollisia pikkupuun muotoisia joulutähtiä oli myynnissä paljon. Täällä kukista suurin osa oli aitoja kasveja, eivätkä tekokasveja kuten useimmissa marketeissa myytävät.

Olihan näitä mukava katsella ja ihastella. Mutta seuraavasta en oikein tiedä, ottaisinko omaan huusholliin tai pihaan edes ilmaiseksi: 

Sienet eivät ole oikein mun juttu, eivätkä mielestäni mitenkään jouluisia. Sen sijaan tykkäsin kyllä turkooseista koristeista, joita oli useassa paikassa. Nämä olivat tosin poikkeuksellisesti tekokasveja. Mehikasvit kuitenkin aitoja, vaikka hiukkasen tuota bling-blingiä oli mielestäni runsaanlaisesti.

Että sellainen joulumaa tällä kertaa. Mutta tämä oli kaikkein söpöin juttu: 

Hyvää itsenäisyyspäivää

 Täällä palmujen juurella vietämme rakkaan kotimaamme Suomen 105. itsenäisyyspäivää. Samalla espanjalaiset viettävät perustuslain päivää, joka on vapaapäivä kuten meillä itsenäisyyspäivä. Tälle viikolle, torstaihin osuu myös El dìa de la Immaculada Conceptiòn, joka on katolisen kirkon juhlapäivä eli myös vapaapäivä. Tuota päivää vietetään Neitsyt Marian (peri)synnittömän sikiämisen päivänä. Koska samalle viikolle osuvat nämä kaksi juhlapäivää, aika moni yritys pitää ovensa kiinni ja työntekijät saavat tai ottavat lomaa välipäiviksi. Likimain kaikki ruoka- ja erityistavarakaupat ovat ainakin kiinni molempina juhlapäivinä ja osa myös keskiviikon. Suomessa ei taida olla juuri enää mitään pyhää, jolloin ei olisi "markkinapäivä", joten minusta tuntuu ihan hienolta, että täällä sentään vielä arvostetaan perinteitä ja yhteisiä vapaapäiviä, jolloin ei ole pakko ravata ostoksilla. Juhlapyhinä täällä näkee tosi paljon perheitä retkeilemässä ja yleensäkin sunnuntait ovat retkipäiviä sekä myös pyöräilypäiviä. 

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille teille ihanat suomalaiset!

Valloitamme vanhoja vuoria, koska emme ole enää nuoria

 

Yksi parhaista asioista täällä Espanjan etelärannikolla ovat vuoret, joiden katselemiseen en minä ainakaan väsy. Kiipeäminen onkin sitten toinen juttu - usein se on väsyttävää, mutta kaiken vaivan arvoista. Otsikon "vanhoja vuoria" tarkoittaa tässä kohtaa sitä, että olemme käyneet tälläkin vuorella pari kertaa aiemmin. Vanhat tutut (jutut) ovat helppoja, uusien kanssa on iän lisääntyessä aina vähän enemmän haastetta. 

Benahaviksen alueella sijaitseva Montemayor kohoaa 579 metrin korkeuteen meren pinnasta eli ei ole mikään kovin korkea vuori täällä päin. Suomessa jos tuollainen paiskattaisiin vaikka kotikonnuilleni Pohjois-Pohjanmaalle - olisihan se aikamoinen näky! Mutta täällä se on kohtuullisen pieni, mutta aikojen saatossa ollut erittäin tärkeä vuori alueen puolustuksen kannalta. Huipulla on ollut linna, jonka rakennusaikaa ei ole ihan tarkkaan pystytty määrittämään. Jossain 1000 -luvun tienoilla ilmeisesti, mutta nyt jäljellä ovat kuitenkin rauniot. 

Vuorten valloitus on jokseenkin helppo aloittaa Montemayorille kiipeämällä. Autolla pääsee Benahaviksen keskustaan, josta lähtee hyvä asfalttitie ylöspäin. Jossain vaiheessa se tietenkin loppuu, muuttuu soratieksi ja sitten on enää polkua, ihan lopussa kivikkoa, jossa mennään liki nelinkontin. Matkaa autolta kertyi reilut 3 km suuntaansa. Mennessä siihen upposi tunti ja 12 minuuttia, palatessa nippanappa alle tunti. Tuon kumipuun juurelta, jossa mieheni seisoo, alkaa reissun haastavin osuus, muutama sata metriä huipulle. 

Horisontissa näkyvä isompi vuori on La Concha, jonka huipulle kiipesimme kuusi vuotta sitten, ja tavoite on jossain vaiheessa ehkä kevätpuolella yrittää uudestaan. Mutta nyt nautimme näistä maisemista. Alhaalla Välimeren rannalla näkyvät Marbella ja San Pedro de Alcantara, jossa asuimme aiemmilla vuorotteluvapaillamme ja nytkin alkuviikot. 

Tätä kirjoittaessani katselen tummuvaa iltaa ja kaupungin valoja hieman idempänä. Muutimme tällä viikolla suomalaisten suosikkialueelle Fuengirolaan, tosin emme ihan keskelle kaupunkia. Asumme ylhäällä vuoren rinteellä, josta on kyllä ihan mainiot näkymät merelle. Toinen juttu on se, että aina, kun palaamme jostain tähän kotiin, on edessä ylämäki. Tuli sitten kävellen tai autolla, mäkeä ei voi välttää. Rantaan on kävellen matkaa reilu kilometri, mutta sieltä ylös kiipeäminen ei ole mikään vartin juttu. Mutta emmehän tulleet tänne löhöilemään, vaan nauttimaan liikunnasta. 

Hyviä hiihtokelejä sinne Pohjolaan sekä oikein rauhallista adventtiaikaa! 

(Tuosta portailla nautiskelijasta voi ottaa mallia. Siinä se vietti lähes koko päivän.)