Reppureissulla Euroopassa, osa II (Amsterdam)

 

Amsterdam on polkupyörien ja kanavien kaupunki. Ihastuttava suorastaan, ainakin kesäaikaan. Neljästä reissumme kaupungista ehdottomasti ykkönen; kaupunki, johon voisi palata uudelleen ja pidemmäksi aikaa. Kaksi päivää, kaksi yötä oli ihan liian lyhyt visiitti, mutta maistiaisiksi sopiva. Sää suosi noin 22-24 asteen lämpötiloilla, ei hellettä, ei sadetta, joten täydellistä aikaa tutustua kaupunkiin kävellen. Hienoa oli myös joukkoliikenteen toimivuus ja edullisuus. Viidentoista euron lipulla sai ajella kaksi vuorokautta mielin määrin paikallisjunalla, ratikalla, metrolla ja bussilla. Vieläpä lauttamatkat leveimpien kanaalien rannoilta toisille olisivat kuuluneet hintaan. 

Tulimme Amsterdamiin reppuinemme siis junalla Pariisista maanantaipäivänä. Junamatkan odottelussa oli pienoista jännitystä, sillä edellisiltana Pariisi-Amsterdam -junat olivat kolme tuntia myöhässä. Maanantaina oltiin sentään aikataulussa, mutta ongelmia aiheutti se, että isolle osalle matkustajista oli myyty liput istumapaikkoineen junan loppupäähän, joka jostain syystä tiputettiin pois Belgian Brysselissä alkupään jatkaessa matkaa Hollantiin asti. Puolivälissä meidän oli siis kerättävä reppumme ja etsittävä paikat täpötäydestä junan alkupäästä. Niinpä loppumatkan istuimmekin parin amerikkalaispojan kanssa eteistilassa taittoistuimilla ja aina välillä jouduimme pomppaamaan ylös ohikulkevia ihmisiä väistääksemme. Saimme sentään istua, sillä osa porukasta seisoi koko loppumatkan, sillä paikkoja ei vain ollut tarpeeksi. Tähän kannattaa Euroopassa reissatessa varautua, sillä junat ovat ainakin näin heinäkuussa täyteen buukattuja. Elokuussa varmaan vielä enemmän. 

Mutta kaiken vaivan arvoista oli päästä tutustumaan Amsterdamin silmiähivelevään kauneuteen. Kukkia, puita, puistoja, kukin koristeltuja polkupyöriä, ihania taloja hurmaavine sisäänkäynteineen. Polkupyöriä kaupungissa tosiaan riittää, sillä niitä on kaupungissa kutakuinkin yhtä paljon kuin asukkaita eli 900 000, josta vuokrapyöriä noin 10 000. Me emme vuokranneet pyöriä, sillä tykkäämme liikkua kävellen ja julkisilla, vaikka pyörällä olisi päässytkin helposti vähän kauemmaksi. Pyöriä tuli ja meni koko ajan ja sai olla tosi tarkkana, ettei jää pyörän alle, kun ylittää esim. pyöräväylää. Kellään ei näyttänyt olevan kypärää päässä, mikä meitä kyllä kauhistutti, kun pyörien vauhti oli kävelijän silmiin melkoisen kovaa. Pyöräilyn sanotaan olevan osa Amsterdamin identiteettiä. 

Toinen osa kaupungin identiteettiä ovat varmasti kanavat, joita riittää niitäkin. Hauskoja asuntolauttoja näkyi paljon kaikenlaisten veneiden ja vesijettien lisäksi. Kerran pysähdyimme kuuntelemaan kadulla kaunista pianonsoittoa ja lopulta paljastui, että joku pianisti istui asuntolautassaan ja soitto kantautui avoimesta ovesta kadulle asti. Kävimme myös tunnin mittaisella kanavaristeilyllä, jossa näki kaupunkia toisesta perspektiivistä. 

Amsterdam on kaupunki, jonka muistan jo lapsuudessani herättäneen minussa kiinnostusta luettuani jonkun kirjan, jonka tapahtumat sijoittuivat Amsterdamiin. Muistan kirjasta sen, miten lapset käyttivät hollannikkaita ja miten he luistelivat talvisin kanavia pitkin. Aikuisiällä kiinnostukseni on herättänyt Keukenhofin tulppaanipuisto, jonne vielä joskus haluaisin käymään tulppaanien kukinta-aikaan. Nyt kiertelimme muita puistoja, jotka olivat lähellä hotellejamme (olimme yhden yön kummassakin hotellissa, eri puolilla kaupunkia). Jälleen päädyimme jättämään pois ohjelmasta "pakolliset" vierailukohteet kuten Anne Frankin talon ja museon, jonne liput olisi pitänyt varata viikkoja etukäteen. Teini-iässä Annen päiväkirja teki minuun suuren vaikutuksen ja tottakai kävimme katsomassa hänen asuintaloaan ulkoapäin. Onneksi nykytekniikalla pääsee tutustumaan moniin kohteisiin virtuaalisesti, jos ei halua käyttää aikaa jonottamiseen ja itse paikan päällä kiertelyyn.

Mitä muuta kertoisin tästä mielenkiintoisesta kaupungista, joka pitää kyllä itse kokea?! Pariisin jälkeen ilahdutti se, että löysimme rautatieaseman läheltä ravintolan, josta sai gluteenitonta pizzaa ja pastaa. Lisäksi ekan hotellimme vieressä oli gluteeniton kahvila, jossa kävimme myös herkuttelemassa juustokakuilla. Tehtyäni kakku- ja kahvitilauksen kassalla myyjätär kysyi, olemmeko suomalaisia. Kun ihmettelin, mistä hän sen arvasi, hän sanoi englannin kielen aksenttini olevan samanlainen kuin eräällä suomalaisella ystävällään. Näin helppoa on siis tunnistaa suomalainen ulkomailla - no, minut tunnistaa jo melkein vaaleasta hius- ja ihonväristä, mutta siskoni on tummahiuksinen ja häntä onkin usein luultu eteläeurooppalaiseksi. 

Kahden upean päivän jälkeen jätimme sanoimme näkemiin Amsterdamille ja hyppäsimme Hannoveriin menevään junaan. Se junamatka olikin taas omalla tavallaan mieliinpainuva ja viiden aikatauluun merkityn tunnin sijaan istuimme junassa seitsemän tuntia. Siinäpä alkua seuraavalle postaukselle...