Reppureissulla Euroopassa, osa I (Pariisi)

 

Sattuipa niin, että armas aviomieheni sai vuosi sitten päähänsä osallistua hyväntekeväisyyspyöräilyyn, jonka tavoitteena oli ajaa Suomesta Pariisiin ja samalla kerätä rahaa lasten syöpäsairauksien tutkimukseen ja hoitoon. Mieheni, joka koskaan ole pitänyt pyöräilystä, hurahti täysin ja niinpä ajattelin, että vähintä mitä minä voin tehdä arvostusta osoittaakseni on mennä Eiffelin juurelle häntä vastaan. Yksin en olisi kyllä reissuun lähtenyt - minulla on varmaan Euroopan huonoin suuntavaisto - mutta sain puhuttua kartta päässä syntyneen isosiskoni mukaan oppaaksi. Lisäksi en ollut koskaan vielä nähnyt Eiffel-tornia livenä, vaikka olin pari kertaa Pariisissa käynytkin. Sumu ja sakea lumipyry veivät näkymät aiemmilla kerroilla niin tyystin, että torni näkyi vain ostamissani jääkaappimagneeteissa.

Siskon kanssa saavuimme reppuinemme Pariisiin lentäen perjantaina illansuussa. Kuten kuvistani huomaa, tällä kertaa torni näkyi sekä päivänvalossa että yövalaistuksessa. Hienohan se on missä valossa tahansa. Ja sangen suuri. Eipä ihme, että tornin juurelle mahtui satoja ihmisiä piknikille, ja sääkin suosi iltaista istuskelua noin 28 asteen lämpötilalla. Seuraavana päivänä mentiinkin sitten reippaasti yli kolmenkympin, kun nämä Turun joukkueen urhot kurvasivat fillareillaan (huom. sähköttömillä) paikalle:

Joukkue teki matkaa lähtöpäivästä torstaista reilun viikon verran saapuen perille seuraavan viikon lauantaina, jolloin minulla oli treffit tornin juurella ukkokullan kanssa. Vähällä oli, että hän olisi ehtinyt livahtaa jo tiehensä, kun joukkueen aikataulu oli tiukka ja heidän piti polkea vielä velodromille, jossa olikin sitten varsinainen kansanjuhla. Kymmenien eri maiden joukkueet kokoontuivat juhlimaan yhteistä tavoitetta ja sen saavuttamista (lasten hyväksi kerättiin kaikkiaan yli 8 miljoonaa euroa). 

Joukkue jatkoi velodromilta omiin iltajuhliinsa ja ansaitulle juhlaillalliselle. Me siskon kanssa kiertelimme turistijoukossa ympäri kaupunkia. Varsin tutuksi tulivat metro- ja junakartat. Välillä metrolinjat olivat poikki ja matkaa jatkettiin bussilla, mutta enimmäkseen julkinen liikenne sujui hyvin, mitä nyt hirveästi ihmisiä kaikkialla. Kaupunki vaan on niin iso, että junassa tai metrossa saa helposti menemään tunnin, vaikka ei kymmentä kilometriä pidemmäksi olekaan menossa. Vaihtoja ja vaihtoja...

Pariisi oli helteinen, kaunis, osin myös sotkuinen johtuen varmaan turistien suuresta määrästä näin heinäkuussa. Vink-vink: älä koskaan matkusta Euroopan suurkaupunkeihin heinä-elokuussa, jos vain suinkin voit sen välttää. Me emme voineet välttää, joten oli matkustettava. Ihastuimme Montmartren kukkulaan, jossa kököttää valtava Sacre Coeur -kirkko. Porukkaa oli kuin pipoa kaikkialla, joten emme halunneet helteisessä illassa jäädä jonottamaan kirkkoon sisälle, missä olisi toki voinut olla viileämpää. Hyvä kuitenkin, että jaksoimme tarpoa kaikki sadat portaat ylös mäelle, josta oli kyllä ihan mukavat maisemat.

Pari yöpymistä sujui mukavasti Eiffel-tornin lähellä olevassa hotellista, sitten vaihdoimme rautatieaseman kupeeseen sillä matkamme jatkui maanantaiaamuna kaukojunalla Amsterdamiin. Juna-asemakin oli kaunis ja hervottoman suuri myös. 

Jos oikeasti haluaisi tutustua Pariisiin ja sen kaikkiin upeisiin nähtävyyksiin kunnolla, pitäisi kaupungissa viettää vähintään viikko, eikä sekään olisi kuin pintaraapaisu. Louvressa käyneet sanovat sen vaativan kokonaisen päivän aikaa. Ja kun se Monalisakin on niin pieni, ettei sitä meinaa siellä nähdäkään, emme tuhlanneet vähiä Pariisi-päiviämme taidemuseoon. 

Reppureissumme jatkui siis Hollantiin, mistä kirjoittelen joku toinen päivä.