Hitunen

Hitunen

perjantai 10. helmikuuta 2023

Taas tuulee

 

Viikot mennä hurahtavat täällä kaikenlaisessa puuhassa niin kotona kuin vapaaehtoistoiminnassa. Säätilat ovat olleet valtavan vaihtelevia ja nyt useamman päivän on ollut niin tuulista, ettei juuri päätänsä viitsi ulos pistää, ellei ole pakko. Ihan myrskylukemissa mennään. Tämän jutun kuvat ovat tosin jo vähän aikaa sitten otettuja, kun vielä tuulen kanssa saatiin auringonpaistetta, nyt vain pelkkää tuulta ja välillä sadettakin sekä ukkosta. Tänään mennessäni kaupungille hakemaan hoitolastamme meinasin käydä rannassa kuvaamassa jättikorkeita aaltoja, mutta poikkikadulle kääntyessäni vastaan puski niin kova tuuli, että oli pakko vain kääntyä takaisin suojaisempaan paikkaan. 

Viime viikolla saimme vieraaksemme esikoisemme, joka ehti työkiireittensä välissä piipahtaa täällä kolmen yön yli. Samaan aikaan mieheni juoksi puolimaratonin Torremolinoksessa, jossa itse hikoilin samalla matkalla tasan seitsemän vuotta sitten. Omat juoksuni ovat olleet viime vuosina hyvin vähäisiä johtuen krenklaavasta polvesta ja milloin mistäkin enemmän tai vähemmän tekosyystä, mutta kävelylenkit ovat mieluisampia. Torremolinoksessa ehdin olla miehen juoksua seuraamassa lähes loppuun asti, kunnes piti lähteä junalla poikaa vastaan lentokentälle. Juoksureitti kulki välillä hienoissa rantamaisemissa...

Esikoisen täällä ollessa oli puolitoista aurinkoista päivää ja sen jälkeen sadetta liki tauotta, joten ulkoilu jäi kohtalaisen vähiin. Sen sijaan panostimme hyvin syömiseen niin kotona kuin muutamassa ravintolassa ja kotiinkuljetuspalveluakin tuli testattua. Toivottavasti saamme tänne vielä muitakin vieraita - välillä on ollut jo jonkinlaista koti-ikävän poikasta ainakin minulla. 


Eipä täällä tämän ihmeempiä. Kevättä odotellaan, mutta kumman keikkuvasti se tuntuu tänä vuonna tulevan: kolme askelta eteen ja kaksi taakse... 

Aurinkoista talven jatkoa sinulle! 

(Aurinkoisuus on asenne, vaikka ulkona näyttäisi miltä!)



4 kommenttia:

  1. Voi miten kauniit kuvat jälleen💚
    Kyllä siellä sitten on palmut heiluneet tuulessa.
    Ja voin kuvitella miten uljaassa meressä ollut aaltoja.
    On teillä ollut kaikenlaista puuhaa ja kiva saitte vieraankin.
    Minä olen just sellainen koti ikävää poteva jos olen reissussa.
    Kaikkea hyvää sinne teille💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päivi! Hurjan tuulinen sää jatkuu edelleen, mutta onneksi väliin on aurinkoakin samalla. Hyvää talven jatkoa sinnekin!

      Poista