Hitunen

Hitunen

lauantai 12. maaliskuuta 2022

Jään valta hellittää

 

Kevät etenee suurin harppauksin, vaikka välillä ottaakin askeleita taaksepäin. Tuo kuva on otettu jo pari viikkoa sitten ollessani lenkillä aurinkoisena päivänä. Vihertävä saniainen olisi jäänyt huomaamatta, ellei vieressä olisi ollut tätä: 

Valo voittaa lumen ja jään vallan, ihan varmasti myös viime aikojen tapahtumissa. Synkkyyden on väistyttävä hyvyyden voiman edessä. Aikansa se ottaa - eiväthän jäätkään sula hetkessä. Uutistulvan keskellä on etsittävä voiman lähteitä elämän pienistä, mutta ilahduttavista asioista kuten esimerkiksi kirjoista, käsitöistä ja kukista. 

Viikko sitten perjantaina ostin kaupunkikotiin tulpaaneja,  kun sunnuntaina piti tulla vieraita. Aina ei kaikki mene suunnitelmien mukaan. Mieheni sairastuminen ensin ihan normiflunssalta vaikuttavaan tautiin, mutta lopulta siihen viheliäiseen virustautiin aiheutti sen, että vierailu piti perua ja tulppaanit ehtivät lähes kuihtua ennen seuraavaa käyntiä. Sitten vietinkin usean yön yksikseni siellä ja testailin ilta illan jälkeen, olinko saanut tartunnan. No, toistaiseksi en, ja mieskin alkaa toipua. 

Paljon on mukavia ilonaiheita ollut viime päivinä ja auringonpaiste on yksi niistä. Lähes joka päivä on tullut käytyä lenkillä ja välillä käveltyä hankia pitkin. Ruukkukukille olen vaihtanut jo mullat ja ilahduin siitäkin, miten hyvin lumihiutale ja kesäneilikka sekä lankaköynnös ovat selvinneet talvesta kuistilla puhumattakaan pelargonioista, jotka lykkäävät jo uusia kukkanuppuja. Lopulta sain myös aloitettua kesään valmistautumisen kylvämällä kirsikkatomaatin ja tuoksuherneen siemeniä. 

Aamuisin saan aina ajaa töihin auringonnousun suuntaan ja iltapäivisin talvella saan ihailla palatessa auringon viimeisiä säteitä. Aamut ovat välillä tosi upeita utuineen ja nousevan auringon värjätessä taivaan pinkin ja liilan kirjavaksi. Työssäkäynnin etuihin kuuluu välillä myös tämä: 

Lasten kanssa hiihtely on hauskaa ja leppoisaa varsinkin auringon lämmittäessä jo mukavasti. Pienet eivät onneksi vielä paljon maailmalla riehuvasta sodasta tiedä tai se on niin kaukainen asia, ettei se heidän iloaan ja innostustaan pysty latistamaan. 

Toivon sinulle paljon valoisia päiviä ja elämäniloa, rauhaa ja ennen kaikkea toivoa. Ei anneta huonojen uutisten masentaa, sillä hyviä on kuitenkin paljon enemmän. Ne vain pitää nähdä. 



10 kommenttia:

  1. Mahtava kirjoitus!

    Mikään hyvä ei pysy yllä kauan yksinään, toisin kuin paha. Hyvä pysyy ja kasvaa meidän tekojemme ja ajatustemme kautta. Toivo tarvitsee kipinää elääkseen ja voimaa vahvistuakseen. Kuka sitä kipinää ja voimaa antaisi, jos me lopettaisimme? Mihin toivoa tarvittaisiin, jos me lopettaisimme sen kylvämisen?

    Toisaalta kaiken keskellä on aina toivoa (meistäkin huolimatta). Olisi sääli olla iloitsematta kaikesta hyvästä vain pahan vuoksi, antaa hyvän valua 'hukkaan'.

    Etsi toivoa, kylvä ja jaa sitä. Sillä ei lopeteta pahaa, mutta sillä lisätään hyvää.

    Toiveikasta maaliskuun jatkoa! 💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Susanna! Emme saa lopettaa hyvän jakamista ja toivon ylläpitoa. Aurinkoista alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  2. Kiitos ajatuksistasi! Ilon aiheita on edelleen, vaikka maailma ympärillä myllertää. Herra meitä armahtakoon!
    Hyvä, että puoliso on jo toipumassa ja toivottavasti todella säästyt tältä viheliäiseltä taudilta. Kokemusta on, valitettavasti!
    Siunattuja kevätpäiviä! Nautitaan ihanasta auringosta ja lintujen laulusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Piipe! Terveiden kirjoissa olen edelleen ja saanut nauttia ihanista kevätpäivistä ulkoillen.
      Aurinkoa ja iloa alkavaan viikkoon!

      Poista
  3. Ihanaa ,kun kevät tekee tulojaan ja aurinko paistaa se antaa uskomattoman voiman tämän kaiken keskelle mikä maailmassa myllää.
    Ammennetaan kevät voimat ja auringon säteet itseemme💛
    Iloa alkavaan viikkoosi.
    Ihanat kuvat ja wau miten upeat hiihtoladut.

    VastaaPoista
  4. Hei! Voitit blogini arvonnassa sukkaparin, onneksi olkoon!
    Ilmoitathan minulle postiosoitteesi sähköpostilla luonnonluomaa@outlook.com, niin pääsen lähettämään sukkasi sinulle.

    Ihanaa aurinkoista maaliskuun jatkoa! 🥰

    VastaaPoista