Hitunen

Hitunen

sunnuntai 30. toukokuuta 2021

Ulkoilmaelämää

 


Viime viikot on tullut vietettyä pääosin ulkona. Kevät on niin ihanaa aikaa, että sisällä ei malttaisi juuri olla. Siitäkin huolimatta, että tänä vuonna siitepölyallergisilla on ollut tavallista tukkoisempaa. Pihalla on käynnissä useita projekteja, sillä tunnetusti nälkä kasvaa syödessä ja pihaprojektit niitä tehdessä. 


Nurmikonvähennysprojekti (jokavuotinen) edistyy. Marjapensaiden ja kukkapenkin välissä on ollut hankalasti leikattava nurmipläntti, joka nyt muuttuu pieneksi patioksi. Aluksi meinasin laittaa siihen luonnonkiviä ja noita valkoisia tiiliä, mutta nyt on haussa käytetyt pihalaatat. Siksi tämä projekti odottaa, joten oli aika aloittaa uusi...


... eli vuosien unelma omasta suihkulähteestä! Mies kaivoi kuopan näppärästi kaivinkoneella ja minä jatkoin siitä. Mutta ensin piti saada kuntoon pieni polku talon ja altaan väliin...

... jonka kaivoin lapiolla. Hiekan päälle tulee vielä litteitä kiviä. Eilen myös jaoin osan vanhasta liljakasvustosta ja levitin sitä tuohon reunaan. Tarkoitus on levittää altaan reunoille loputkin liljat. Siinä on ruskoliljaa, rusopäivänliljaa ja keltapäivänliljaa, kaikki ikivanhoja tontilla jo varmaan 50 vuotta olleita. 


Ystäväni kävi poimimassa kuusenkerkkiä yskänlääkettä varten ja minäkin innostuin vähän. Ekaa kertaa tein kuusenkerkkä-mustikka-smoothieta, joka oli tosi hyvää. Kuulemma varsinainen c-vitamiinipommi. 


Pihalta on löytynyt muutakin mielenkiintoista kuin kuusenkerkät. Yhtenä iltana huomasin ison kuusen takana jotain kauniin sinistä, jonka tunnistin lemmikiksi. Voi, miten ilahduin! En vaan tiedä, mikä lemmikki tämä on, ja onko vieraslajiksi kutsuttua puistolemmikkiä. Tunnistaako kukaan? 



4 kommenttia:

  1. Onpa siellä ahkeroitu! Liljat tuntuvat olevan hyviä leviäjiä. Itsekin olen jakanut kotipihan liljoja jo monille ystäville.
    Lemmikkilajikkeesta en osaa sanoa mitään. Kaunis se on joka tapauksessa.
    Onnellista tulevaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Piipe, samoin sinulle mukavaa kesäkuun alkua!

      Poista
  2. Mahtavat kevätkesän tunnelmat teillä!
    Upeaa ahkerointia 🥰.

    VastaaPoista
  3. Oih,miten ihana tuo sininen kukka💙..itsellä ei ole tuota🌼 kukkaa.
    Wau mitä piha projektia teillä on ollut ja niin hienoa lopputulosta.
    Kyllä nämä kelit ajaa niin ulko puuhiin. Ja onneksi siitepölyt helpotti jo,olin pari viikkoo ihan tukossa.
    Aurinkoa loppuviikkoosi💛

    VastaaPoista