Hitunen

Hitunen

perjantai 21. toukokuuta 2021

Kukkii, kukkii, kukkii


 Kevät on vyörynyt päälle melkoisella vauhdilla - tuntuu, että joka päivä tapahtuu pihalla niin paljon, ettei kaikkea ehdi "rekisteröidä", vaikka haluaisi. Saatikka sitten, että ehtisi tänne edes muiden  blogeja lukemaan. Mutta nyt muutama kuva viime viikoilta eli tuossa salolaista kirsikkaloistoa noin viikon takaa. Ja seuraavassa lempikukkani kevätkaihonkukka, niin ihanan sininen ja leviääkin kiitettävästi, ei kuitenkaan liikaa. 


Ja kuten kuvasta näkyy, meidän metsätonttimme nurmikko on ihan kamalan sammaloitunut, mutta silti kasvaa nurmikkoakin. Eli pahin yhdistelmä ruohonleikkuun kannalta, joten minulla on jatkuvasti menossa nurmikon vähennysprojekti. Vuosi vuodelta nurmikko pienenee mm.näiden omenapuunalusistutusten ansiosta. 



Helmililjatkin leviävät onnellisesti ja minusta tuo punaisen ja sinisen yhdistelmä on vaan joka kevät yhtä sykähdyttävä. Ja lisää tulppaaneja...



Ja sitten ihanat pihapuut ovat aloittaneet kukinnan. Lapsuuskodissani ei ollut tuomen lisäksi muita kukkivia puita, joten nyt olen ottanut "vahingon" niin sanotusti takaisin. Pihastamme löytyy luumua...


ja kirsikkaa... 


... ja se tuomi tietenkin (tai niitä on vaikka kuinka monta)...



... ja omenapuukin kohta on kukassa...


Kasvimaakin on saanut vähän uutta käytäväpintaa vanhoista tiilistä. Kuva on muutaman viikon takaa.



Kahvihuoneen kevätkin on korkattu ja huone siivottu. Pelakuut ovat muuttaneet kasvariin, mutta kuva jäi muuton jälkeen ottamatta. Komeasti jo kukkivat! 

Sammalleimut aloittelevat kukintaa, mutta vähän näyttävät kärsineet talvesta tai sitten vaan ovat muuten hitaita. Minä malttamaton!


Aurinkoista toukokuun jatkoa sinulle! 

(Ja terveiset Sulo-enolle: oli hyvä juttu lehdessä...)


4 kommenttia:

  1. Ihanasti kukkii! Kyllä huomaa, että asutte etelämpänä kuin me täällä Keski-Suomessa. Iloitaan täysillä tästä upeasta ajasta!

    Suloista viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloa riittää joka päivälle! Kiitos samoin, Piipe, hyvää viikonlopun jatkoa sinulle!

      Poista
  2. Wau miten upeat kukkakuvat🌺
    Kirsikkapuu se on niin upea myös kukka asussaan. Ensimmäisen kertaa meillä luumupuu kukki,kunpa tekisi satoa.
    Helmililjat ovat niin ihania,yksi minun kevään suosikkini.
    Sammalleimua minun pitää käydä ostamassa,se vuorostaan meiltä katosi,luulen myyrät ryövääjiksi.
    Mukavia kevät puuhasteluja sinulle🌼🌺

    VastaaPoista